Jukurit tehokkaana ylivoimalla - Palve illan kapellimestarina

MESTIS / Raportti
Oula Palve vietti kolmen tehopisteen iltaa.
Kuva © Timo Savela
Jukurit ja KeuPa löivät yhteen toistamiseen kahden viikon sisään. Edelliskerralla isäntiä horjuttamaan pystynyt KeuPa ei perjantai-illan väännössä kyennyt toistamaan temppuaan, vaan Jukurit nappasi rutiinisuorituksella pisteet 3-1-numeroin.

Jukurit tuli ottelun avauserään hyvällä temmolla ja pääsikin heti alkuun kahden miehen ylivoimalle, kun Pasi Kouvalainen ja Valentin Claireaux ottivat rangaistukset 22 sekunnin välein.

Isännät eivät erikoistilannetta jättäneet hyödyntämättä, vaan Oula Palve laukoi kiekon ylivoimapyörityksen päätteeksi Joonas Sammalmaan poikittaissyötöstä ohi Petri Pitkäsen.

Erä mentiin pitkälti Jukureiden hallinnassa ja mikkeliläisryhmällä oli muutamia loistavia tilanteita lisätäkin johtoaan, mutta erän seuraavasta osumasta vastasi kuitenkin KeuPa. Kouvalainen toi kiekon alueelle ja löysi siniviivalta puolustaja Janne Myllymäen, joka laukoi kiekon maskin takaa Mika Norjan selän taakse.

Jukurit tylynä toisessa erässä

Kotijoukkue aloitti myös toisen erän räväkästi, kun Jaakko Turtiainen laukoi mikkeliläisryhmän 2-1-osuman vajaan parin minuutin pelin jälkeen. Hetkeä myöhemmin tuomarit kävivät maalinedusruuhkan jälkeen tarkistelemassa Jukureiden maalia videoilta, mutta eivät hyväksyneet sitä.

KeuPalle tarjottiin mahdollisuutta tasoitukseen ylivoimalla, mutta avauserän ylivoimien tapaan mielikuvitus puuttui keuruulaisryhmän kuvioista täysin. Jukurit puolestaan oli omalla ylivoimallaan tyly ja tutkapari Sammalmaa-Palve rokotti jälleen: tällä kertaa Palve tarjoili upean poikittaisyötön ja Sammalmaa pommitti kiekon etuyläkulmaan.

Erän loppupuolella KeuPallekin avautui muutamia tilanteita Jukureiden virheiden seurauksena, mutta Norja hoiti tilanteet varmasti. Jukurit sai erän viime minuuteilla pitkän pyörityksen aikaan keuruulaispäätyyn, mutta ei onnistunut iskemään lisäosumia hyvistä tilanteista huolimatta.

− Toisen erän loppuun meille tuli huono vaihe, muutama huono kiekollinen valinta. Siinä olisi ollut KeuPalla sauma tulla 3-2:een, mutta onneksi Mika [Norja] otti ne siinä pois, totesi jukurikäskijä Antti Pennanen.

"Yritettiin siinä vähän kaikkea"

Päätöserä ei enää suuria hienouksia tarjoillut, vaan Jukurit tyytyi varmistelemaan johtoaan ja KeuPa kamppaili saadakseen kavennusmaalin. Jukurit puolusti erässä kuitenkin hyvin, eikä keuruulaisvieraat päätöserässäkään huippupaikoille juurikaan päässeet.

− Hyvää joukkuepeliä meiltä tänään näin. Viimeisessä erässä yritettiin sekoittaa rytmiä ja tehdä kaikennäköistä, mutta se ei tänään oikein toiminut, kommentoi KeuPa-luotsi Ville Nieminen.

Erän paras paikka avautui Jukureiden Teemu Suhoselle, jolla oli edessään jo puoliksi tyhjä maali. Veto kuitenkin suuntautui Pitkäsen kilven kautta yli maalin.

− Muuten me oltiin tänään tylyjä. Ei montaa paikkaa vastustajalle annettu ja meillä oli lukuisia paikkoja tehdä useampiakin maaleja kuin kolme, kertasi Pennanen.

Sinnikkäästi taistellut KeuPa haki kavennusta vielä ilman maalivahtiakin, mutta sekään ei tulosta tullut, vaan Jukurit hoiti tilanteen helposti. Jukuritkaan ei enää johtoaan tyhjään maaliin päässyt lisäämään, joten pisteet jäivät Jukureille 3-1-lukemin.

− Kyllähän me tänään parhaamme yritettiin, mutta ei yksilötasolla pystytty haastamaan vastustajaa, summasi Nieminen joukkueensa suorituksen.

− Tiedettiin kuitenkin, että sarjan paras joukkue oli tänään vastassa, niin pelkkä into ei ihan riittänyt kuin oven koputtamiseen.

Pennanen oli myös tyytyväinen oman joukkueensa suoritukseen.

− Moneen asiaan olen tyytyväinen. Mennään kuitenkin siinä mielessä raskasta aikaa, että paljon pelejä ja paljon tehdään muuta työtä pelin ulkopuolella.

Jukureille tulee nyt viikon tauko peleistä ja se palaa kaukaloon ensi perjantaina, jolloin se isännöi Hokkia. KeuPan pelit puolestaan jatkuvat jo lauantaina, kun se saa vieraakseen JYP-Akatemian.

» Lähetä palautetta toimitukselle