Perhonen pääroolissa Kalevankankaan trillerissä

MESTIS / Raportti
Perhonen oli voiton pääarkkitehtinä.
Kuva © Kiia Aha
Kalevankankaan illassa 1200-päiselle yleisölle tarjottiin ottelu, jonka ratkaisu venyi aina ottelun viimeiselle sekunnille saakka. Hokki kuitenkin kesti loppuun saakka ja täydensi kolmen voiton viikkonsa 3-2-voitolla.

Toinen erä oli ottelun ratkaisun kannalta merkittävä. Jukurit kolisteli erän alun ylivoimillaan maalirautoja useampaan otteeseen, ja oli erässä hallitsevampi osapuoli, mutta tulosta ei syntynyt.

Hokki puolestaan käytti saamansa paikat hyväksi kovalla prosentilla. 1−2-maali lähti Iivo Hokkasen heikosta syötöstä ylivoimalla. Syöttö päätyi Miska Humalojan lapaan. Humaloja vapautti ketjukaverinsa Janne Nivan läpiajoon. Niva ei siitä erehtynyt, vaan iski yläputken kautta Hokin johto-osuman.

1−3-osuma puolestaan meni takaiskuun asti lähes toimettomana maalillaan olleen Ronan Quemenerin piikkiin, kun Riku Toivon maskiton viivalaukaus painui yläkulmaan.

− Toisen erän alkuun meillä kiekko kävi neljä-viisi kertaa tolpissa, ja sitten kävi niinkuin yleensä käy, että kun et itse tee, niin kaveri tekee. Tuli vähän halvalla alivoimamaali ja sitten toinen maali, harmitteli jukurikäskijä Antti Pennanen.

Alku tasaisissa merkeissä

Avauserässä nähtiin vauhdikasta kiekkoa. Hokki tuli hyvällä innolla ottelun alkuun ja kuuden minuutin pelin jälkeen Balazs Sebokin röyhkeän koko kentän soolon päätteeksi tuomarit joutuivat tarkastelemaan tilannetta videoilta. 

Maalia ei kuitenkaan vielä sillä kertaa hyväksytty, mutta tilanteesta seuranneella ylivoimalla Sebok pääsi napauttamaan maalinedustalta vieraille 0−1-maalin.  Jukurit oli takaiskumaalin jälkeen pelissä kuskin paikalla ja lopulta kotijoukkueenkin yritys palkittiin minuuttia ennen erän päätöstä. 

Oula Palve toi kiekon vauhdilla alueelle ja jätti takaa tulevalle Nestori Lähteelle, jonka laukauksen Jani Savolainen ohjasi ohi hölmistyneen Samu Perhosen ja niin tauolle poistuttiin tasanumeroissa.

Toiseen erään Jukurit tuli vahvasti ja pääsi ylivoimillaan tolppiin saakka, mutta tasakentällisillä pelatessa Hokki onnistui puolustamaan maalinedustansa vahvasti, eivätkä isännät päässeet yrittämään parhailta sektoreilta maalintekoa.

− Jouduttiin jossain vaiheessa peliä puolustuskannalle. Pirun tyytyväinen olen siihen miten me tänään puolustettiin, iloitsi Hokki-valmentaja Jari Laukkanen.

− Me pelattiin tänään mielestäni hyvää maalinestopeliä. Toisessa erässä viimeistelimme jäätävällä prosentilla paikoista maalit, hän jatkoi.

Jukurileirissä päävalmentaja Pennanen ei ollut täysin tyytyväinen joukkueensa suorittamiseen.

− Tasakentällisillä pelatessa olisi muidenkin kuin Hiltusen Timon luoda paikkoja. Kaikkia ei tänään myöskään puolustaminen kiinnostanut, arvioi jukuriluotsi.

− Hokki oli todella sitoutunut puolustukseen ja tukki keskustansa vahvasti, jakoi Pennanen kehuja vierasjoukkueelle.

Hokki väsyi, mutta kesti

Päätöserän alku edettiin vielä tasaisissa merkeissä, mutta Lasse Uusivirran ja Sebokin samanaikaiset rangaistukset käänsivät pelin jälleen kotijoukkueen haltuun. Kahden miehen ylivoimaa ehdittiin jauhamaan lähes minuutti, kunnes Hiltunen laukoi Anthony Guttigin poikittaissyötöstä 2−3-kavennusosuman.

− Viimeisellä kympillä Jukureiden tuoreempi jalka alkoi ehkä hieman näkymään, Laukkanen pohti.

Viimeisen kymmenminuuttisen aikana peli pyöri täysin Hokin alueella, ja Jukureiden pitkät hyökkäykset pakottivat kajaanilaisryhmän rikkomaan.  Jukurit haki vimmatusti tasoitusta ylivoimalla, mutta loisto-ottelun linnapaitojen maalilla pelannut Perhonen venyi kerta toisensa jälkeen kiekon tielle. 

Ville Hyvärisen saatua pari minuuttia ennen loppusummeria rangaistuksen, otti Jukurit aikalisän ja lähti hakemaan tasoitusta vielä ilman maalivahtia. Jännitystä riitti aivan viimeiselle sekunnille saakka, kun Jukurit onnistui toimittamaan kiekon kajaanilaisveräjään. Osuma kuitenkin hylättiin, koska peliaika oli ollut jo loppunut.

Tilanne nosti kaukalossa tunteet pintaan ja summerin soitua asiaa selviteltiin vielä nyrkein, mutta lopputulosta se ei muuttanut, vaan Hokki vei sarjapisteet Kainuuseen 2−3-voitolla.

− Oli tunteisiin mennyt peli varmasti niin pelaajille, valmentajille kuin tälle yleisöllekin, sanaili Laukkanen.

− Hattu pois päästä. Kolmen pelin viikko, voittivat TUTOn, KooKoon ja nyt meidät. Kova viikko Hokille, kehaisi Pennanen vastustajaansa.

Jukureille tarjoutuu mahdollisuus revanssiin jo keskiviikkona, kun se matkustaa Kajaaniin tämän iltaisen vastustajansa vieraaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle