Huhtaselta huikea paluu Jokipoikiin – TUTO nurin viime hetken maaleilla

MESTIS / Raportti
Voitosta väännettiin ajoittain aivan tosissaan Mehtimäellä.
Mehtimäellä nähtiin lauantaina intensiivinen ottelu, joka vaikutti jo vahvasti menevän jatkoajalle. Neljän vuoden tauon jälkeen ärjypaitoihin palannut Tuomas Huhtanen iski kuitenkin loppuhetkillä kaksi maalia siivittäen Jokipojat 3-1-voittoon TUTOsta.

Erittäin tasaisia kamppailuja tällä kaudella pelanneet Jokipojat ja TUTO eivät tehneet asiaan poikkeusta myöskään tällä kertaa. Molemmat joukkueet puolustivat erittäin laadukkaasti, ja hyville maalintekosektoreille pääsyn eteen sai tehdä hartiavoimin töitä.

Hyvän oman alueen puolustuksen lisäksi ottelussa mentiin erittäin ahnaasti kaksinkamppailutilanteisiin sekä nahisteltiin ja taklattiin ahkerasti. Jokipoikien käskijä Ari Aaltonen kehui vuolaasti ottelun luonnetta.

− Kaksi äärimmäisen hyvää joukkuetta vastakkain, ja pelattiin sellaista jääkiekkoa, mistä minä pidän. TUTO antoi takaisin, ja me pyrittiin antamaan samalla lailla. Ei pyydetä armoa, eikä sitä anneta.

Hienoa kiekkoiltaa oli Mehtimäen jäähalliin saapunut katsomaan 1212 silmäparia.

Jokipoikien niukka johto ei kestänyt

Jokipojat siirtyi vauhdikkaan ottelun kuskin paikalle ajassa 5.37, kun 18-vuotias puolustaja Ville Räsänen toimitti kiekon maalille siniviivalta ja Ville Silvast pääsi ohjaamaan kiekon ohi hölmistyneen Julius Pohjanoksan. Piste oli Räsäsen ensimmäinen Mestiksessä.

Myöhemmin avauserässä TUTOn Aleksi Rutanen oli karkaamassa läpiajoon, ja kyydistä tippunut Joel Olkkonen joutui repimään miestä rangaistuslaukauksen arvoisesti. Ottelussa 33 kertaa torjunut Jokipoikien vahti Jere Myllyniemi veti kuitenkin pidemmän korren Rutasta vastaan.

Erän lopulla jykevä TUTO-puolustaja Niko Karhu taklasi Nico Frimania ylös, ja sai tempustaan ulosajon päähän kohdistuneesta taklauksesta. Jälkitilanteessa Olkkonen ja Karhu ottivat vielä yhteen, ja tästä molemmille tuomittiin 2+2-väkivaltaisuusrangaistukset. Friman ei loukkaantunut tilanteessa.

Toisen erän paras tilanne osui Jokipoikien läpiajoon päässeelle Teemu Holttiselle, mutta tämä ei onnistunut ohittamaan Pohjanoksaa. Päätöserässä Jokipojilla oli vielä peräti kolme läpiajoa, mutta kertaakaan kiekko ei löytänyt verkon perukoille.

− Kyllä me pikkuisen niskan päällä oltiin. Meillä oli kuitenkin neljä läpiajoa, eikä yhtään maalia, mutta pystyttiin hoitamaan peli loistavalla taistelulla, arvioi Aaltonen ottelun jälkeen.

Kovaa taistellut TUTO tasoitti ottelun vihdoin viitisen minuuttia ennen päätöserän loppua. Kalle Valtola sai kiekon maalin kulmalle, mutta Myllyniemi ehti peittämään Valtolan vetosektorin täysin. TUTO-hyökkääjä vei kiekon ovelasti miinuskulmaan ja ampui sen etutolpasta irti olleen Myllyniemen kautta maaliin.

Huhtanen ratkaisi – tuomareille sapiskaa

Jokipojat hyödynsi lopussa Rutasen saaman estämisrangaistuksen. Ärjypuolustaja Olkkonen ampui ylivoimalla kiekon kohti maalia, ja loistavan ottelun pelannut Tuomas Huhtanen ohjasi pelivälineen sisään ajassa 58.50. Hetkeä myöhemmin ottelun sankariksi noussut Huhtanen viimeisteli vielä tyhjään maaliin loppulukemat 3−1.

− Ja millä tavalla Huhtanen tuli sisään. Kylmänviileä ratkaisu tyhjiin tuosta vielä. Se on ammattimiehen hommaa, hehkutti Aaltonen voimalaiturin otteita.

TUTOn valmentaja Miika Elomo ei ollut tyytyväinen ottelun tuomarityöskentelyyn, eikä etenkään Rutasen saamaan jäähyyn.

− Rataennätys − se että noin hyvä peli, ja ihan oikeasti tuomarit ratkoi sen tuossa lopussa. Sitä aikaisemmin, kun me lähdettiin boksiin, niin kahdella kädellä lyötiin (Kristian) Tuohilammen maila poikki. Toinen tuomareista sanoi: "Näin, mutta toinen tuomari oli lähempänä".

Myös Aaltonen yhtyi varovasti kritiikkiin.

− Kyllä mä vähän komppaan kollegaan noista tuomareista. Jos on näin intensiivinen peli, missä pelataan tämmöistä kiekkoa, niin tuomaritkin saa olla huippuluokkaa. Se on tietysti saadaanko niitä, se on (Harri) Aholan tai jonkun muun hommia.

− Onneksi on runkosarja, eikä olla pleijareissa. Kyllä sen niin pitää mennä, että joukkueet ratkoo nämä ottelut, eikä kukaan muu, Elomo päätti puheenvuoronsa tuomareista.

Joukkueet jatkavat otteluitaan ensi viikolla. Jokipojat matkustaa keskiviikkona Keuruulle KeuPan vieraaksi, kun taas TUTOn seuraava kamppailu on Turussa perjantaina LeKiä vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle