Jokipojat asetti venäläisvieraalleen kunnon vastuksen

MESTIS / Raportti
Punapaitaan palannut Ville Silvast pörräsi kentällä tutun aktiivisesti.
Kuva © Joona-Pekka Hirvonen
Joensuussa oli perjantai-iltana tarjolla harvinaista herkkua, kun Jokipojat isännöi kotiyleisönsä edessä Venäjältä saapunutta SKA-Nevaa. Varsinainen peliaika päättyi tasalukemiin 2-2, mutta rankkareilla venäläisvieras oli parempi vieden ottelun lopulta 3-2-lukemin.

Ensimmäinen erä mentiin ihan täysin SKA:n pillin mukaan. Isännät eivät päässeet kunnon maalipaikoille kuin vasta aivan erän viimeisillä minuuteilla. SKA siirtyikin ansaitusti johtoon erän puolen välin jälkeen Andrei Rychagovin maalilla.

Ensimmäisen erätauon aikana Jokipojat kuitenkin oivalsi vieraidensa pelityyliin ja toiseen erään luistelikin paljon itsevarmempi isäntä. Pelaaminen näytti heti paljon paremmalta ja innostuipa joukkue maalintekoonkin: ensin Teemu Holttinen sai venäläisten harhasyötön haltuunsa ja ampui löysähkön kudin takakulmaan.

Vain muutama minuutti tämän jälkeen Joel Olkkonen sai kiekon viivassa ja laukoi maalille. Venäläisveskari torjui irtokiekon hieman huolimattomasti, jonka seurauksena Roope Hämäläinen pääsi sutimaan kiekon maaliin aivan rauhassa.

− En voi olla kuin tyytyväinen tähän esitykseen. Meillä oli hyvä ilme ja äijät taisteli. Ei voi moittia, kommentoi Jokipoikien päävalmentaja Ari Aaltonen

Jokipoikien voittokulku loppui kuitenkin lyhyeen, sillä reilu kymmenen minuuttia myöhemmin SKA:n Ilya Grebennikov toi omansa tasoihin pitkän pyörityksen jälkeen. Mikael Edelmannin paikan maalilla perjantai-iltana ottanut Samuel Jukuri pelasi oivan pelin, mutta venäläisvieraan paineen alla ei kovinkaan veskari kestä loppuun asti.

− Kolmas erä oli täysin meidän hallintaa, harmi vain ettemme saaneet yhtään sisään. Merkkauspelaaminen omassa päässä toimi tänään loistavasti, Aaltonen tuumi.

Jatkoaika ei tuonut tasatilanteeseen helpotusta ja ottelu ratkesikin lopulta vasta rangaistuslaukauskilpailussa. Jokipojat jäi harmikseen nollille, kun taas SKA:n pelaajista kaksi sai toimitettua kiekon ärjymaaliin.

Jokipojat jatkaa harjoituskauttaan keskiviikkona 26.8, jolloin se saa vieraakseen Kajaanin Hokin.

» Lähetä palautetta toimitukselle