SaPKo kiristi taistelleen Jokipoikien köyttä entisestään

MESTIS / Raportti
Casimir Jürgens sai ihastella upean laukauksensa painumista verkkoon.
Pudotuspeliviivalle vajonnut joensuulaisryhmä taisteli kotikaukalossaan kynsin ja hampain ottelun voitosta. Kohti runkosarjan voittoa porskuttava SaPKo masensi kuitenkin Mehtimäen runsaslukuisen yleisön korjaamalla voiton jatkoajalla lukemin 1-2.

Illan otteluun pakkovoitto mielessä lähtenyt Jokipojat joutui pettymään myös SaPKoa vastaan, ja kymmenen ottelun tappioputki vaihtui jo yhdentoista ottelun mittaiseksi.

Vähämaalisen kuusikymmenminuuttisen jälkeen ottelun ratkaisu siirtyi jatkoajalle, jossa SaPKo-puolustaja Matias Pulli veivasi ratkaisun ajassa 64.24. SaPKo-valmentaja Pasi Räsänen iloitsi voitosta ottelun jälkeen.

− Joensuusta ei ole ikinä helppo saada pisteitä. Kotijoukkue on erittäin vahva ja isokokoinen, ja joudutaan aina kamppailla ihan äärirajoilla. Tänään onnistuttiin siinä. Saatiin kaksi pistettä mukaan, ja se lämmittää.

Jokipoikien tappioputki ei ollut lannistanut joukkuetta, vaan se esitti pirteitä otteita kotikaukalossaan. Ärjyluotsi Jouni Varis oli ristiriitaisin tunnelmin taiston tauottua.

− Tänään taisteltiin, mutta pelin kanssa meillä on edelleen tekemistä. Hyvä piste ehdottomasti Jokipojille, ja tarvittiin se piste, mutta jatkoajalla olisi voitu ottaa se toinenkin piste.

− Oltaisiin tarvittu se maali tuohon jatkoajalle, niin olisi kipsi pojilta lauennut – ja vähän itseltäkin. Tähän kun viikko sitten sukellettiin mukaan, niin kyllä tässä nyt voittoa haetaan.

Illan ottelu oli Jokipoikien jo perinteinen teemaottelu "Opiskelijoiden kiekkokarnevaali", jonka avustamana halliin oli pakkautunut 1714 katsojaa.

Vähämaalinen kamppailu kääntyi vieraille

Savonlinnalaiset olivat suurimman osan ottelusta niskan päällä, mutta Jokipojat puolusti tarkasti oman maalin edustaa. Lauantain keskinäisessä ottelussa hurjastelleet SaPKon tehohyökkääjät Jonatan Tanuksen johdolla jäivät keskiviikon ottelussa tehopisteittä.

Vierasjoukkueen puolustuspeli ei jäänyt kalpenemaan kotijoukkueen vastaavan rinnalla, vaan se teki jo hyökkäysalueelle murtautumisen Jokipojille haastavaksi. Siltikin kokonaiskuvassa ärjypaidoilta nähtiin juonikkaimpia ja vaarallisimpia hyökkäyksiä pitkään aikaan.

− Mä oon erittäin tyytyväinen joukkueen sitoutumiseen puolustaa hyvin. Puolustettiin koko viisikolla ja nyt se kesti sen koko 60 minuuttia, iloitsi SaPKo-luotsi Räsänen.

Ottelun avauserässä SaPKo heilutti tahtipuikkoa, mutta 29 kertaa ottelussa torjunut maalivahti Samuel Jukuri piti pintansa savonlinnalaisen laukausten kanssa. Pässipaitojen Teemu Lepauksella oli erän lopulla enää tyhjä maali edessään, mutta hyökkääjä ampui paikastaan ohi maalin.

Kotijoukkueen parhaat paikat osuivat maalin lähietäisyydelle Lauri Hukkaselle sekä Joni Muraselle, mutta vieraiden vahti Lassi Yrjölä venyi huipputorjuntoihin.

Toinen erä sai räjähtävän lähdön SaPKon puolustuksen unohdettua Samu Pitkäsen täysin yksin maalin eteen, jossa joensuulaishyökkääjä nosti rauhassa kiekon maalin kattoon ohi Yrjölän.

Casimir Jürgens latasi toisen erän puolivälissä tasoitusmaalin takayläkulmaan. Tilannetta edelsi Mikko Lahtelan ja Niklas Salon hyökkäysalueella voitettu kulmakamppailu, jonka jälkeen kiekko pelattiin maalin eteen Jürgensille vetopaikalle.

Kesymmän päätöserän jälkeen nähdyllä jatkoajalla kotijoukkue hallitsi tapahtumia. Nico Frimanilla oli loistava tilaisuus ratkaista ottelu läpiajosta, mutta ärjyhyökkääjä tykitti kiekon yli maalin. Vain hetken kuluttua SaPKon Pulli narutti ratkaisumaalin verkkoon toisessa päässä.

Kotijoukkueelle sekä pelillisesti että henkisesti tärkeä pelaaja Ossi Pellinen palasi otteluun viiden kuukauden sairauslomalta. Valmentaja Varis kehui miehen tärkeyttä ja vihjasi samalla optimistisesti pelien jatkumisesta.

− Ossi tuli tuohon mukaan ja tuo koppiin henkistä tukea. Kun saa muutaman pelin tuohon alle, niin meille on siitä vielä paljon lisäiloa. Matka jatkuu, ja lauantaina on taas uusi peli.

Illan joukkueista seuraavana pelivuorossa on SaPKo, joka kohtaa perjantaina Talvisalon pyhätössä Heinolan Peliitat. Jokipojat pelaa puolestaan lauantaina runkosarjan viimeisen kotiottelunsa JYP-Akatemiaa vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle