Jokipojat kellisti vaisun SaPKon - yksi nousi ylitse muiden: "Siitä voi muukin joukkue ottaa mallia"

MESTIS / Raportti
Mika Koivisto johdatti maaleillaan Jokipojat voittoon.
SaPKon kolmen ottelun voittoputki Jokipoikia vastaan sai keskiviikkona päätöksensä, kun joensuulaiset kukistivat pässipaidat Mika Koiviston johdolla 3−1-lukemin.

Jokipojat ja SaPKo kohtasivat keskiviikkona viidennen kerran kuluvalla kaudella, ja illan kotijoukkue Jokipojat kukisti pässilauman ensimmäistä kertaa sitten joukkueiden avauskohtaamisen.

Ottelun alussa Jokipojat otti hallinnan pelivälineestä, ja joukkueen aktiivinen kiekoton pelaaminen sai SaPKon turvautumaan puolustusalueella lähinnä siirtokiekkoihin ja roiskaisuihin.

− Pelasi sitoutuneesti ja oli ehkä vähän valmiimpi ensimmäisessä erässä. Tiesimme, että Jokipojat tulee lujaa, ja ovat saaneet itseluottamusta kotipeleihin, SaPKo-luotsi Pasi Räsänen kehui illan vastustajaa.

Jokipojat hallitsi pelivälinettä, muttei päässyt kuitenkaan vielä kunnolla ykkössektorin laukaisupaikoille.

− Yksi ehkä sarjan laadukkaimmista joukkueista vastassa. Pelattu toki monta peliä SaPKoa vastaan, ja tiedetään molemmin puolin, miten joukkueet pelaavat, Jokipoikien Jouni Varis kertasi ottelun lähtökohtia.

Kotijoukkue oli siirtyä johtoon avauserän puolivälin jälkeen, mutta osuma tuomittiin videotarkastuksen päätteeksi korkealla mailalla tehdyksi. Erän edetessä SaPKokin sai kiekollisesta pelistään kiinni, ja aiempaa terävämpi kiekoton pelaaminen hyökkäysalueella tuotti tulosta kiekonriistojen muodossa.

Jokipoikien Mika Koivisto vastasi kuitenkin ottelun avausmaalista. Hyökkääjä riisti hyökkäyspäädyssä yksinäisenä hyökkääjänä kiekon SaPKo-puolustukselta ja veivasi 1−0-johto-osuman maalin edestä.

Uinahtaneen SaPKo-puolustuksen yllättänyt Koivisto sai ottelun jälkeen estottomia kehuja päävalmentaja Varikselta.

− Yksi pelaaja on pakko nostaa esiin joukkueesta: herra Koivisto.

− Kyllä se tällä hetkellä kertoo tuossa joukkueessa aika paljon, kuinka paljon laittaa itsensä likoon joka paikassa, ja siitä pitää kiittää. Siitä voi muukin joukkue ottaa mallia.

Jokipojat tylsytti SaPKon parhaimman terän pois

Avauserän loppua kohden pelivälinettä hallitsi SaPKo, mutta pässipaitojen laukaukset hyökkäysalueella suuntautuivat järjestäen ohi maalin. Toisessakaan erässä vierasjoukkueen painostus Jokipoikien puolustusalueella ei johtanut erityisen vaarallisiin maalipaikkoihin. 

Hyvä pelillinen vaihe poiki SaPKolle kuitenkin neljän minuutin ylivoiman. Pitkä erikoistilanne päättyi kuitenkin tuloksettomana ja laukaisumäärältään vähäisenä.

− Toisessa erässä SaPKo tuli vielä vähän kovemmin, ja meillä laatu rupesi sakkaamaan. Olimme huolimattomia ja siinä oli SaPKollakin paikkansa, Varis myönsi.

SaPKo värkkäsi 1−1-tasoituksen ylivoimaa seuranneilla minuuteilla. Henri Keskilohko pääsi purjehtimaan siniviivan tuntumasta maalille ja laukoi pelivälineen puolityhjään maaliin ohi Joonas Haraldin.

Joukkueiden otteita leimasivat toisen erän edetessä heikot kiekolliset ratkaisut keskialueella, eikä hyökkäysalueelle päästy useinkaan kontrolloidusti koko viisikon voimin.

Erän loppupuolella Jokipojat sai ylivoimalla tilaisuuden johtomaaliin ja käytti sen hyväkseen. Joukkue vei pelin väkisin SaPKo-maalille, ja lopulta Mika Koivisto vei joukkueensa 2−1-johtoon illan toisella osumallaan.

Päätöserään takaa-ajoasemassa lähteneen SaPKon hyökkäyspeli ei saanut tuulta alleen kuin vasta erän puolen välin jälkeen. Jokipojat piti maalin johdostaan kiinni loppuun asti huolellisella ja riskittömällä pelaamisellaan.

− Jos jotain on SaPKolta opittu, niin johtoasemassa pelaaminen, Varis kehui joukkueensa otteita puolustusalueella.

SaPKon laukaukset hyökkäyspäässä tyrehtyivät maalivahti Haraldiin ja ärjypaitaiseen viisikkoon. Vaisun pässilauman kirin lannisti lopulta Oskari Lehtinen, joka laukoi kiekon tyhjään maaliin SaPKon pelatessa kuudella kenttäpelaajalla.

− Sinniteltiin, puolustettiin erittäin hyvin. Ei meillä siinä ollut mitään ongelmaa, Räsänen kertasi.

− Jokipojat oli erittäin hyvä tänään. Toivottavasti pistävät TUTOlle oikein kovasti kampoihin perjantaina, niin [turkulaiset] ovat väsyneitä sitten lauantaina tulemaan Savonlinnaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle