LeKi vaikeuksien kautta voittoon – Heljanko loisti vieraiden tähtenä

MESTIS / Raportti
Vieraiden illan sankaria oli lähes mahdoton ohittaa.
Lempäälän Kisa jatkoi hyviä otteitaan nappaamalla Jokipoikien päänahan voittolaukauskilpailussa Mehtimäellä. Maalivahti Christian Heljanko piti loistavilla torjunnoillaan vieraat mukana ottelussa etenkin kahdessa ensimmäisessä erässä.

Jokipoikien ja LeKin perjantain kohtaaminen ei tehnyt aiempaan poikkeusta, vaan joukkueet kamppailivat keskenään jälleen tasaisen maalin ottelun. Molemmat onnistuivat varsinaisella peliajalla kertaalleen, ja 1−2-voitto ratkesi vasta voittolaukauskilpailussa vieraiden Matias Haarasen ja Joona Luodon onnistumisilla.

− Hemmetin ylpeä ja tyytyväinen tästä voitosta. Aika paljon on koeteltu tällä viikolla. Paljon sairasteluja ja viikon tauko peleistä, niin ainakin hyvin saatiin valmistautua peliin, myhäili tyytyväisenä LeKi-valmentaja Miikka Kuusela.

Joensuulaisille jäi ottelusta paljon jossiteltavaa, sillä etenkin ensimmäisen 30 minuutin aikana kotijoukkueella oli runsaasti laatupaikkoja. LeKin hyökkäyspeli puolestaan oli täysin horroksessa, eikä joukkue onnistunut uhkaamaan 18 kertaa illan aikana torjuneen Samuel Jukurin vartioimaa maalia.

Jokipojat pääsi kokeilemaan ottelun ensimmäisellä puolikkaalla useasti ylivoimaa, ja joukkueella oli useita läpiajoja sekä ylivoimahyökkäyksiä. Ottelussa 32 kertaa torjunut LeKi-vahti Christian Heljanko kuitenkin pelasi loistavasti pitäen joukkueensa ottelussa mukana.

− Se on vaan näin, että sä joskus teet asiat oikein, ja sitten tulee vastustajan maalivahti, joka vie sen pelin. Jokainen näki, mikä homman nimi oli tänään, puntaroi ottelun ratkaisua Jokipoikien luotsi Ari Aaltonen.

Vieraat pukukoppimaalilla peliin mukaan

Heljanko joutui antautumaan ottelussa kertaalleen, kun avauserässä Ville Halonen ja Joonas Larinmaa karkasivat ylivoimahyökkäykseen. Larinmaa ampui Halosen tarjoilusta taululle lukemat 1−0 ajassa 7.05.

LeKin roikuttua pitkään maalin päässä vieraat alkoivat toisen erän lopulla päästä peliin mukaan. Santeri Vuoti ampui puolustajan kierrettyään lempääläläisille elintärkeän tasoitusmaalin aivan toisen erän lopulla − vain 23 sekuntia ennen summeria.

Vieraiden ontunut hyökkäyspeli muuttui maalin ja erätauon myötä aivan toisenlaiseksi, ja LeKi otti päätöserän täysin komentoonsa. Valmentaja Kuusela oli tyytyväinen parantuneeseen ilmeeseen.

− Me ei saatu kahteen erään hyökkäyspeliä käyntiin, mutta kolmanteen erään käytiin läpi, että pitää päästä ykkösenä kiekoille ja sitä kautta saada omaa hyökkäyspeliä käyntiin. Viisi tai kuusi huippupaikkaa oli, ja siinä olisi ollut yhteen lisäpisteeseenkin mahdollisuus.

Kuuselalta kehut omille A-nuorille

Kun LeKi ei hallinnastaan huolimatta onnistunut maalinteossa päätöserässä ottelu etenki jatkoajalle. Jatkoaika taas oli täysin Jokipoikien hallussa, mutta Heljanko piti kotijoukkueen jälleen nuhteessa ottaen muutamia paraatitorjuntoja.

− LeKi pääsi vähän kolmannessa erässä mukaan, mutta jatkoajalle ei yhtään maalipaikkaa LeKillä. Niin kuin mä sanoin, joskus sä teet kaikki asiat oikein, mutta vastustajan maalivahti ryöstää, jatkoi ärjyluotsi Aaltonen manaamista maalinteon tuskasta.

Vieraiden luotsi Kuusela jakoi lopuksi kiitokset joukkueen A-nuorista nostetuille Alex Hukille ja Miika Rissaselle.

− Meillä oli pari ensikertalaista omista A-junnuista. Peliaika ei tänään ollut iso, mutta miehet saivat ensikasteen. Lämmittää sydäntä, että suoriutuivat, ja pystyivät luistelemaan ja kamppailemaan tässä sarjassa.

LeKin vieraskiertue jatkuu heti lauantaina Iisalmessa IPK:n vieraana. Jokipojilla puolestaan on edessä viikon tauko otteluista, sillä se kohtaa ensi perjantaina Hokin Kajaanissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle