Samu Pitkänen nosti Jokipojat päätöserässä voittoon.

www.jphirvonen.net

Kapteeni Pitkänen otti ratkaisijan viitan harteilleen - Jokipojille toinen kiinnitys välieriin

Jokipojat oli Ketterää vastaan päätöserään lähdettäessä tappiolla. Kolmannessa erässä esiin nousi kuitenkin joensuulaiskapteeni Samu Pitkänen, joka iski kaksi osumaa ja johdatti joensuulaisryhmän 5−3-voittoon.

Ottelu ehti vanhenemaan vain 33 sekuntia, kun kiekkoa kaivettiin ensimmäistä kertaa maalista. Osumasta vastasi Ketterän Joona Jääskeläinen, jonka terävä rannelaukaus painui etuyläkulmaan.

Jokipojat pääsi erässä kokeilemaan kahdesti ylivoimalla ja olikin erikoistilanteissa vaarallinen. Ensimmäisen ylivoiman aikana Lassi Raitanen laukoi tarkalla laukauksellaan 1−1-tasoituksen ja toisen ylivoiman aikana Joonas Larinmaa kilautti tolppaan.

Erän kolmannesta osumasta vastasi kuitenkin vierasjoukkue Ketterä, kun Janne Kumpulainen kiepautti vanhanaikaisella kiekon Sebastian Ylösen selän taakse. Jokipojat kuitenkin nousi erässä vielä uudelleen rinnalle erän viimeisellä minuutilla, kun Oskari Lehtinen yllätti Juhana Ahon toistamiseen.

Jokipojat jatkoi avauserän vahvalla otteellaan toisessa erässä ja hallitsi erää täysin. Aho venyi erässä kiekon tielle kaikkiaan kymmenen kertaa ja otti varsinkin erän avauspuoliskolla useamman loistotorjunnan. Hän nollasi muun muassa Timo Hiltusen avopaikan sekä Miro Väänäsen läpiajon.

Ketterä sai mahdollisuutensa nelisen minuuttia ennen erän päätöstä, kun Larinmaa joutui rikkomaan jäähyn arvoisesti läpiajoon pyrkinyttä Jääskeläistä. Ylivoimalla imatralaisryhmä juonikin johtomaalin, kun Santeri Vuoti siirsi maalin kulmalta Jesse Juntheikin tarjoilusta kiekon verkkoon.

Joensuulaisisäntä pysyi pelin päällä myös päätöserässä, ja joukkueen kapteeni Samu Pitkänen iski pelin tasoihin erän alkuun.

Erän kuva oli kuitenkin lähellä muodostua toisen erän toistoksi, kun Ketterä pääsi erän jälkimmäisellä puoliskolla ylivoimalle. Ylivoimalla ja sen jälkimainingeissa imatralaisryhmä loi useita paikkoja, mutta tulosta ei tullut.

Ottelun sankariksi nousi lopulta joensuulaiskapteeni Pitkänen, joka iski kaksi minuuttia ennen loppua ylivoimalla illan toisella osumallaan 4−3-voittomaalin. Lopullisen niitin ottelulle iski Pitkäsen tapaan kaksi maalia ottelussa iskenyt Lehtinen, joka viimeisteli 5−3-lukemat tyhjään maaliin.

− Pelin ensimmäinen vaihto ja vastustaja johtoon, että on tosi vaarallinen vastustaja. Oltiin koko ajan takana, takana ja takana. Meillä oli teemana, että edellisestä pelistä pitää parantaa, ja kyllä me kiekollista peliä parannettiin. Ei sen tarvitse kaunista olla, kun kiinnityksistä vain taistellaan ja meiltä oli tänään hyvä taistelu. Oltiin hieman onnekkaampia tänään ja matka jatkuu, kommentoi Jokipoikien päävalmentaja Jouni Varis.

− Jäi aika paljon piippuun tänään meiltä. Jokipojat oli kova ja me jäätiin jalkoihin vähän joka osa-alueella. Syytä en tiedä, minkä takia esitys oli niin aneeminen meiltä, summasi lyhyesti Ketterän valmentaja Pauli Levokari.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Kommentit