Joensuussa pelattiin pitkän kaavan kautta – Kiekko-Vantaa puhtaalla pelillä välieriin

MESTIS / Raportti
Lohipaitojen riemulla ei ollut rajoja ottelun ratkettua jatkoajalla.
Jokipoikien ja Kiekko-Vantaan neljännestä puolivälierästä muodostui Mehtimäen historian pisin Mestis-kamppailu. Toiseen jatkoerään edenneen taiston lukemat kirjattiin lopulta 1-2, kun vantaalaisten kultakypärä Atte Mäkinen ratkaisi joukkueensa välieräpaikan ajassa 90.18.

Ottelun avauserä tarjosi yleisölle erinomaista jääkiekkoa. Molemmat joukkueet hyökkäsivät todella ahnaasti − jopa puolustuksen kustannuksella − ja tämä avasi hyviä maalipaikkoja molempiin päihin kaukaloa.

Sekä Jokipoikien 44 kertaa illan aikana torjunut Jonathan Iilahti että K-Vantaan 34 torjuntaa kirjannut Jani Kautto saivat venyä useampiin loistaviin torjuntoihin pitääkseen maalinsa puhtaana.

Jokipoikien kultakypärä Joonas Larinmaa pelasi avauserässä kuin hurmiossa, ja vantaalaiset saivat olla erityisen tarkkana joka kerta Larinmaan ollessa kentällä.

Maalittoman avauserän jälkeen kotijoukkue Jokipojat otti ottelun hallintaan toisessa erässä. Paine oli sen verran voimakasta vantaalaispäädyssä, että valmentaja Simo Mälkiä joutui turvautumaan aikalisään erän puolivälissä. Mälkiä myönsi kotijoukkueen vahvuuden kamppailussa.

− Tää viimeinen oli meille näistä peleistä haasteellisin. Jokipojat pystyi parantamaan tähän viimeiseen peliin.

Aikalisä ei tuonut kuitenkaan apuja Kiekko-Vantaalle, vaan kotijoukkue jatkoi hallintaansa. Etenkin joensuulaisten ankara karvauspeli aiheutti lohipaidoille lukuisia kiekon menetyksiä omalla alueella. Hyvien maalipaikkojen hyödyntämättä jättäminen harmitti Jokipoikien valmentajaa Jouni Varista.

− Kyllähän pojat parhaan pelinsä veti, mutta se on vaan niin tylyä, että vastustajakin paransi.

− Kyllä sen näki, että laadukkaita maalintekotilanteita meillä oli, mutta pitäisi laittaa niistä sisään.

Kiekko-Vantaa ei luovuttanut tukalassa tilanteessa

Kuparinen saatiin vihdoin rikki päätöserässä. Pienen rangaistuksen leikkaamisesta saanut vieraiden Lassi Raitanen ehti juuri jäähyaitiosta kaukalon puolelle, kun Jokipoikien Larinmaa napautti maalin edessä irtokiekon verkkoon ajassa 49.34.

Tässä vaiheessa takaa-ajoasemaan joutunut K-Vantaa heräsi mukaan otteluun. Vieraat pyörittivät pitkiä mylläköitä vastustajan alueella, ja vain ärjyvahti Iilahden loistavat torjunnat pitivät vantaalaiset nollilla.

Viimein kolmisen minuuttia ennen päätössummeria Iilahti joutui antautumaan. K-Vantaa kerkesi juuri ottaa maalivahtinsa pois, kun ottelussa aiemmin varjojen mailla ollut tehohyökkääjä Toni Leinonen ampui ottelun tasoihin rajulla lyöntilaukauksella vasemmalta laidalta.

− Joukkueelta tuo maalin takaa nousu tasoihin ilman veskaria. Se oli iso homma, kiitteli valmentaja Mälkiä joukkueensa sitkeyttä.

Ensimmäisessä jatkoerässä ei äärettömän laadukkaita maalipaikkoja nähty, ja erän näkyvintä puolta edusti lohipaitojen Patrik Moision yritykset ärsyttää joensuulaispelaajia.

Toisessa jatkoerässä peli aaltoili jo enemmän ja paikkoja syntyi molempiin päihin. Vantaalaisriemu repesi Lasse Uusivirran pelattua kiekon maalin eteen Atte Mäkiselle, joka napautti ratkaisumaalillaan Kiekko-Vantaan välieriin.

Valmentajilta kiitosta puolin ja toisin

Tyytyväinen vantaalaisvalmentaja Mälkiä antoi tunnustusta ennen kaikkea vastustajajoukkueelle.

− Haluan kiittää Jokipoikia. Nää kaikki pelit − jopa se kolmas peli − oli tosi tasaisia pelejä. Tänään ei ehkä niin monella osa-alueella oltu parempia, mutta niissä kolmessa edellisessä pienissä asioissa pystyttiin olla parempia.

− Molemmilla oli hetkensä. Pystyttiin selviytymään hetkistä, kun Jokipojilla oli momentum, ja suht tehokkaasti pystyttiin käyttämään omat hetkemme. Siitä tulee tuo 4−0-tulos, mikä on sinällään pieni yllätys. Ei varmaan kukaan olisi uskonut, että tää neljässä poikki menee, jatkoi Mälkiä.

Jokipoikien valmentajalla Variksella oli tunteet pinnassa.

− Vantaalle onnittelut välieräpaikasta. Kyllä tässä tunteet on pinnassa, ja kyllä tämä pettymys on.

Kuukauden verran joukkueen mukana ollut joensuulaisvalmentaja jakoi tunteikkaana kiitoksensa joukkueessa mukana olleille.

− Jokaiselle pelaajalle mä haluan antaa kiitoksen siitä, että antoivat kaikkensa tuolla jäällä. Totta kai koko valmennukselle, yhteistyökumppaneille, hierojille, linja-auton kuljettajalle. Siellä on tehty hienoa työtä, ja sain olla tässä hetken mukana. Olisi haluttu ehdottomasti tätä sarjaa jatkaa, mutta nyt kävi näin.

Kiekko-Vantaa jatkaa kauttaan välieräotteluilla ensi viikon keskiviikkona, jolloin se matkustaa Turkuun TUTOn vieraaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle