Pleksin hajoaminen piristi, muttei tarpeeksi – Jokipojille taas kotivoitto

MESTIS / Raportti
Jokipojat piti maalinsa miltei puhtaana.
Jokipojat nappasi keskiviikkona neljännen perättäisen kotivoittonsa, kun JYP-Akatemia kaatui varsin rikkonaisessa ottelussa. Jännäksi äitynyt ottelu ratkesi vasta päätössekunneilla.

Ensimmäisen varttitunnin perusteella illasta olisi voinut ennustaa selvää kotivoittoa, mutta JYP-Akatemia venyi alkurynnistyksen jälkeen hyvään esitykseen. Jokipojat vei täydet kolme pinnaa lopulta maalein 3−1 (1−0, 1−1, 1−0).

Ville Halosen niittaaman avausmaalin jälkeen viidentoista peliminuutin kohdalla joensuulaisten vahvan vaiheen katkaisi päätypleksin kiinnikkeiden hajoaminen, jonka vuoksi joukkueet passitettiin erätauolle normaalia aiemmin.

Tauolta paremmin toipui JYP-Akatemia, joka pelasi avauserän tyngän lisäksi toisen erän vahvalla ilmeellä. Jyväskyläläisten ylivoima tuotti pitkästä aikaa tulosta, kun Riku Pitkäsen taitava syöttö tavoitti maalin edestä Anton Stråkan.

− Ylivoima toimi riittävästi. Saatiin yksi maali, mutta olisi tarvittu kaksi. Hyvä onnistuminen siinä mielessä, että kiekko liikkui pitkästä aikaa mallikkaasti, Akatemia-koutsi Jukka Ahvenjärvi tuumi.

Tasoituksen jälkeen Jokipoikien puolustaja Eppu Rissanen niittasi voittomaalin uransa ensimmäisellä Mestis-maalilla.

Jyväskyläläisten kirissä ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta turha jäähyily teki iltapuhteesta hankalan. Maalivahti Markus Ruusun oltua vaihtopenkillä pääsi hyökkääjä Tuomas Huhtanen iskemään lopullisen ratkaisun tyhjään verkkoon.

Joensuulaisten maalilla Samuel Jukuri oli taas mies paikallaan ja koppasi 29 torjuntaa.

Jokipoikien päävalmentaja Ari Aaltonen oli voittoon tyytyväinen, mutta mieltä jäi painamaan puolustaja Ville Räsäsen loukkaantuminen. Räsänen joutui Aaltosen mukaan päähän kohdistuneen taklauksen uhriksi. Näitä tapauksia on Aaltosen mukaan ollut jo riittämiin.

− Meille on tullut seitsemään viime otteluun nyt neljä päähän kohdistunutta taklausta. Otteluvalvoja vielä viitsii sanoa, ettei osu päähän, kun meillä on pelaaja aivotärähdyksen takia sivussa. Mihin se sitten osuu, jos ei päähän? Uskomattomia lausuntoja, Aaltonen hämmästeli.

− Jukuri oli melkein kuukauden poissa ja Nico Friman on edelleenkin sivussa. Jere Niemelä pääsi noin kahdella viikolla, mutta Villestä ei nyt tiedetä. Nuori ja hyvä pelaaja on nostanut päätään, ja hän on nyt pois, Aaltonen jatkoi.

Jokipojat jatkaa kauttaan perjantaina LeKi-kotiottelulla. JYP-Akatemia puolestaan reissaa Kokkolaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle