Jokerilainat Jokipoikien painajaisena

MESTIS / Raportti
Atte Mäkisen nelosvitja oli hurjalla pelipäällä. Tässä alle jäi Jokipoikien Teemu Holttinen.
Mikkelin Jukurit kävi perjantai-iltana näyttämässä Jokipojille, miltä mestarisuosikin pelin kuuluu näyttää. Joensuulaiset pystyivät vastaamaan sarvipäiden vauhtiin vasta päätöserässä, mutta kiri jäi yli 2000-päisen kotiyleisön harmiksi pahasti kesken.

Jukureiden kahdessa erässä repimä johto oli liikaa Jokipojille, joka luisteli kotiyleisönsä eteen Mehtimäelle Mestis-kiekon merkeissä noin 1,5 vuoden tauon jälkeen.

Isännät pystyivät kuromaan mikkeliläisten johtoaseman kahden maalin suuruiseksi, mutta summeri pysäytti hanakimman kirivaiheen. Mikkeliläiset juhlivat lopulta kauden avausvoittoa maalein 2–4 (0–1, 0–3, 2–0).

− Oli tunteikas ja alusta saakka vauhdikas kiekkoilta. Hieno tapahtuma, yli 2000 katsojaa ja yleisö oli hienosti mukana. Hienoa, että Jokipojat on palannut Mestikseen, jukurivalmentaja Antti Pennanen innostui.

Kotijoukkueen leirissä taas ilmeet olivat vakavia, vaikka peli piristyi huomattavasti loppua kohden ja antoi lupauksia tulevaan. Jukurit vei kahta ensimmäistä erää lähes mielin määrin.

− Oltiin kaksi ensimmäistä erää todennäköisesti Helsingin Rautatientorilla. Olevinaan työpaikalla muttei töissä, Jokipoikien päävalmentaja Ari Aaltonen murjaisi.

− Tänään pelattiin vain 20 minuuttia, mikä ei riitä. Jukurit on sen verran laadukas joukkue, että ei kärsi yhtään tulla puolivillaisesti, "Turbo" Aaltonen jatkoi.

Mäkisten kolmikko ilmiliekeissä

Jukureilta onnistujien lista oli pitkä, mutta etenkin kolme kertaa verkkoa heilauttanut nelosketju Teemu Turunen (1+2) − Miro Mäkinen (0+3) − Atte Mäkinen (2+1) oli joensuulaisten riesana.

− Heillä on hyvä kemia ja he tekevät paljon töitä. Kuten tänään nähtiin, heiltä löytyy työn ja luistelun lisäksi paljon kiekollista taitoa, että pystyy syöttämään väleistä ja luomaan sitä kautta maalipaikkoja, kehui Pennanen.

Avausosumasta vastasi Turunen, jonka rannari upposi Mikael Edelmannin taakse noin viiden minuutin pelin jälkeen. Toisessa erässä lisää löylyä löivät Atte Mäkinen kahdesti ja Jaakko Turtiainen kerran.

− Mitä pidemmälle peli eteni, sitä paremmin saatiin etenkin hyökkäyspelaamistamme käyntiin, Pennanen sanoi.

Viimeiseen erään kotijoukkue löysi sen asenteen, jolla selvää suosikkia vastaan tuleekin pelata. Joukkue vaihtoi maalivahti Mikael Edelmannin tilalle Samuel Jukurin, jolle kertyi päätöserässä vain kaksi torjuntaa. Jukureiden maalilla Mika Norja nappasi 19 kiekkoa.

Jo avausvaihto tuotti tulosta, kun puolustaja Santeri Arousvan lähettämä viivaveto kimposi maalin eteen, josta Jesse Jormanainen onnistui survomaan kavennuksen.

− Jos jotain positiivista, niin viimeinen erä taisteltiin kuten kotona pitääkin, Aaltonen tuumi.

Päätöserän puolivälissä jukuripuolustaja Samuli Piipponen huitoi isäntäjoukkueen Jesse Paukkua käsivarteen, ja hetken mietinnän jälkeen tuomaristo osoitti Pipposelle päätyovia. Viiden minuutin ylivoima toi toisen kavennusmaalin, joka samalla jäi illan viimeiseksi.

− Vitonen sotki loppua. Loppu meni hankalaksi, mutta onneksi selvittiin yhdellä takaiskulla, joka oli sekin vähän lapsus. Pelaajat osoittivat luonnetta ja blokkasivat laukauksia, Pennanen kiitteli.

Mestis-kausi jatkuu keskiviikkona. Jokipojat isännöi KeuPaa, joka murskasi Hermeksen peräti 7–0. Jukurit taas matkaa Jyväskylään JYP-Akatemian vieraaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle