Karhut eivät myyneet nahkaansa halvalla – SaPKo välieriin jatkoerätrillerissä

MESTIS / Raportti
Niklas Salo oli maanantain SaPKo-sankari. Miehen jatkoerämaali siivitti pässipaidat välieriin.
Kuva © Janne Falck
Iisalmen Peli-Karhut taisteli ja kaatui saappaat jalassa, kun SaPKo vei maanantai-illassa voiton puolivälierien kuudennessa kamppailussa jatkoerässä lukemin 4−5. Samalla SaPKo matkasi Mestiksen välieriin voitoin 4−2. Pässilaumaa vastaan asettuu TUTO.

Maanantai-ilta tarjosi Kankaan montussa kaikkea, mitä kunnon jääkiekko-ottelu vain tarjota voi. Vaikka SaPKo oli läpi illan hienokseltaan kuskin paikalla, oli kotijoukkueellakin omat hyvät hetkensä.

Ottelu eteni numerollisestikin varsin tasaisesti. Valtteri Pihlajamäki vei ensin karhulauman 1−0-johtoon onnekkaalla sutaisulla ilmasta. Syöttäjinä Pasi Kouvalainen ja Aleksi Hämäläinen.

SaPKon tasoitus tuli puolestaan aivan erän lopulla. Kotijoukkueen Henri Kivioja otti tarpeettoman jäähyn pelitilanteen ulkopuolelta ja SaPKo pääsi pyörittämään ylivoimaa.

Erikoistilanne ei kuitenkaan tuonut ratkaisua, mutta heti jäähyn päätyttyä Jarno Pavèn pääsi yllättämään Aleksi Aution.

Tässä näytti vielä hyvältä. Valtteri Pihlajamäki oli siirtänyt juuri IPK:n 1-0-johtoon.
Kuva © Janne Falck

SaPKo painoi alun, IPK erän loppupuolen

Toinen erä oli niin ikään tasainen. Vieraat tulivat erään kovalla sykkeellä, ja heti ensimmäisestä hyökkäyksestä vieraat siirtyivät johtoon. William Mäkinen sai upean syötön b-pisteiden väliin Rasmus Hämäläiseltä, kiitti ja sijoitti limpun kauniisti rystyltä ylänurkkaan.

Erän loppua kohden hallinta siirtyi kotijoukkueelle. Vain kolme sekuntia ennen erän päätöstä Peli-Karhut sai myös palkintonsa. Ville Väinölän istuessa erän toista kaksiminuuttistaan IPK sahasi SaPKo-neliön hajalle ja Janne Katosalmi laukoi sielunsa kyllyydestä pelin jälleen tasoihin. Syötöt Saku Kinnuselle ja Tatu Kokkolalle.

Myös kolmas erä eteni maalien muodossa tasatahtiin. Joona Monto ja Rasmus Hämäläinen siirsivät vuorollaan SaPKon ensin 3−2-johtoon ja sitten 4−3-johtoon, mutta hetkeä myöhemmin Henri Kivioja ja Samu Pyykkönen tasoittivat puntit.

Kiviojan maalista voi hieman omaan piikkiinsä ottaa myös muuten hienosti torjunut Joonas Toivonen, sillä vaikka Kiviojan lämäri suoraan luistelusta oli tulinen, oli kulma sen verran pieni, että se olisi ollut peitettävissä.

IPK lomille jäähyn myötä

Kun ratkaisua ei nähty varsinaisella peliajalla, sitä lähdettiin hakemaan jatkoerästä. SaPKo hallitsi, mutta karhulauman Henri Kiviojalle tarjoutui kuitenkin paras tilanne siirtää ratkaisu seitsemänteen peliin Savonlinnaan.

Hyökkääjä pääsi kaksi vastaan yksi -tilanteeseen yhdessä Aatu Hämäläisen kanssa. Kivioja ei tilanteessa syöttänyt, vaan pienen harhautuksen jälkeen koetti painaa limpun verkkoon Toivosen längistä. Lähellä maali olikin, sillä SaPKo-vahti ennätti katsoa jo taaksensa, mutta kiekko löytyi lopulta patjoista.

Ratkaisu nähtiin lopulta SaPKo-ylivoiman jälkitilanteesta. Pasi Kouvalainen passitettiin, ehkä jatkoerän vankilasääntöjen hengen vastaisesti, kaksiminuuttiselle kiekon sulkemisesta. 

Varsinainen ylivoima ei tuottanut tulosta, mutta vain pari sekuntia jäähyn päättymisen jälkeen Niklas Salo vapautti vieraat juhlimaan välieräpaikkaa. Maali tarkastettiin vielä videolta, mutta se ei enää siirtänyt IPK:n kesäloman aloitusta.

Ottelun jälkeen IPK:n käskijä Janne Sinkkosen oli vaikea analysoida vasta hävittyä peliä, mutta hän tunnusti, että paremmalle hävittiin.

— Hävittiin ottelusarja paremmalle joukkueelle. Kopissa en pystynyt kuin pyytämään jätkiltä anteeksi, kun matka katkesi. Kiitos kuuluu koko joukkueelle, joka pisti itsensä sataprosenttisesti likoon. Jossiteltavaa jäi lähinnä siitä, että olisi pitänyt olla vahvempi runkosarjassa ja napsia ne kotietuun oikeuttavat pisteet, sillä täällä oli niin upea pelata pudotuspelejä, Sinkkonen kiitteli myös kotiyleisöä.

TUTO-ottelusarjaan valmistautuva Pasi Räsänen puolestaan jakoi kiitokset tiukan vastuksen antaneen IPK:n suuntaan.

— Loistava kahden hyvin valmennetun joukkueen kova peli ja sarja. Tänäänkin molemmilla joukkueilla oli saumat ratkaista peli. Ylpeä olen joukkueesta, että pystyttiin klaaraamaan peli täällä. Kokonaisuutena hieno sarja, ja luulen mitä olen muita sarjoja katsonut, että tämä oli puolivälieräsarjoista kovin ja fyysisin, Räsänen arvioi.

» Lähetä palautetta toimitukselle