Unelma elää − Peli-Karhut tarrasi pudotuspelipaikkaan LeKi-voitolla

MESTIS / Raportti
Voittoa villisti tuulettanut Mestiksen helmikuun pelaaja Aleksi Autio oli perjantainakin maalillaan IPK:n parhaimmistoa.
Kuva © Janne Falck
Iisalmen Peli-Karhut nappasi Kankaan montun perjantai-illassa pudotuspelejä ajatellen arvokkaan voiton, kun se kaatoi vähämaalisessa ottelussa LeKin numeroin 2−1.

Iisalmen Peli-Karhut majaili ennen perjantaita sarjassa yhdeksäntenä pisteen päässä Espoo Unitedista. Vajaalla miehistöllä Juuso Nevalaisen loukkaantumisen jälkeen otteluun lähtenyt kotijoukkue pisti alusta asti kaiken likoon pudotuspelipaikan puolesta.

Tasaisen alun jälkeen karhulauma pääsikin ottelussa kuskin paikalle, mutta ensimmäiseen osumaan se tarvitsi kuitenkin hiukan myös avustusta LeKin puolelta.

Vaarattomassa tilanteessa vieraiden Riku Väkiparta menetti tasapainonsa puolustussiniviivalla. IPK:n Pasi Kouvalainen näki tilaisuutensa ja karkasi yhdessä Aleksi Hämäläisen kanssa ylivoimahyökkäykseen. Kouvalainen ei syöttänyt paikassa vaan sivalsi kiekon tarkasti yläkulmaan.

— Oltiin hyvin pelissä kiinni ja saatiin kotijoukkueen rynnistys sammutettua, mutta pieni epäonni ja siitä kaveri sai maalin ja iskun päälle, LeKi-valmentaja Miikka Kuusela harmitteli.

Erä olikin tästä eteenpäin yhtä kotijoukkueen ilotulitusta, mistä osoituksena ovat erän torjunnat. Kun vieraiden Markus Ruusu joutui venymään kiekon eteen 13 kertaa, selviytyi Aleksi Autio vain neljällä torjunnalla.

Kaikkea ei Ruusu kuitenkaan pystynyt torjumaan. IPK:n 2−0-osuma syntyi lopulta ylivoimalla, kun vielä viime vuonna karhunutussa esiintynyt Joona Tolvanen huitoi itsensä kakkoselle. Kotijoukkue pyöritti komeasti ylivoimaa yhteen mittaan kahdeksan sekuntia vaille täyden ajan, kunnes Samu Pyykkönen löysi kiekon mentävän reiän LeKi-maaliin. Syötöt maaliin merkkauttivat Tatu Kokkola ja Janne Katosalmi.

LeKi vei toista erää

Kuten keskiviikkonakin, toinen erä oli Iisalmessa vieraiden. Etenkin viisi minuuttia erän alun jälkeen Henri Kiviojan ottaman jäähyn jälkeen ote siirtyi vahvasti LeKille. Paikkoja oli useampaankin maaliin, mutta Aleksi Autio oli maalinsuulla viime aikaiseen tyyliinsä lähes ohittamaton.

Kaikkea ei huippukevättä pelaava Autiokaan pystynyt pysäyttämään, vaan Ossi Pellinen pääsi sutimaan Aution räpylästä kimmonneen kiekon IPK-maaliin, kun nelisen minuuttia erää oli pelaamatta. syöttöpisteet maaliin menivät Tuukka Laaksolle ja Niko Lahtiselle

Lisämaaleja LeKi ei pystynyt erässä tekemään, eikä kotijoukkueen valmentaja Janne Sinkkonen suostunut olemaan liikaa huolissaan viikon pelien heikoista toisista eristä.

— Ei meillä ole yleistä ongelmaa toisten erien kanssa, mutta tällä viikolla ei osattu hyvän ensimmäisen erän jälkeen pitää otetta samalla tasolla toiseen erään. Erässä tapahtui kuitenkin paljon hyviä ja oikeita asioita, joilla pystyttiin pysymään pelissä johdossa, Sinkkonen ynnäsi.

Kolmanteen erään ottelu jälleen tasoittui. LeKin kiri jäi osin piippuun parin jäähyn takia, ja joukkueista laadukkaammat maalipaikat loi kotijoukkue IPK. Lähimmäksi maalintekoa pääsi Janne Katosalmi, joka ohjasi ensin ylivoimalla kiekon hiuksenhienosti ohi ja hetken päästä pomppiva kiekko pyörähti ikävästi lavasta avopaikassa.

Kun tasoitusta ei syntynyt edes ilman maalivahtia pelaten, piti kotijoukkue pudotuspelitoiveiden kannalta elintärkeät pisteet Iisalmessa 2−1-voitolla.

Samu Pyykkönen iski perjantaina IPK:n voittomaalin ylivoimalla. Maalin lisäksi mies esiintyi muutenkin vahvasti perjantaina.
Kuva © Janne Falck

» Lähetä palautetta toimitukselle