TUTO jäähyili, Hokki venytti voittoputkeaan

MESTIS / Raportti
Hokki rokotti turkulaisten jäähyistä.
Kuva © Julia Heino julia.heino@jatkoaika.com
Hokki ja TUTO tarjosivat perjantai-iltana 804-päiselle kajaanilaisyleisölle vauhdikkaan ja tunteikkaan kamppailun. Ottelu oli pitkään tasainen, mutta lopulta kotijoukkue onnistui hyödyntämään päätöserän ylivoimatilaisuutensa ja nappasi arvokkaat sarjapisteet lukemin 4-1.

Kotijoukkueen vahva vire tuotti jo viikon toisen päänahan Mestiksen suurseuroista. Keskiviikon KooKoo-voiton jatkoksi tulleen TUTO-voiton myötä kajaanilaisjoukkue vahvisti asemiaan sarjan keskikastissa.

TUTO sotki pelinsä täysin rangaistuksilla, joita joukkueelle vihellettiin peräti 47 minuuttia. Vastaavasti Hokille vihellettiin Riku Toivon käytösrangaistuksen lisäksi vain kolme kahden minuutin jäähyä.

Ottelun jälkeen tuomarilinja ymmärrettävästi puhutti TUTO-käskijä Ismo Lehkosta:

− Kun kausi alkoi, niin sanoin julkisestikin, että kurinpitäjäorkesterin on syytä erota. Tämä tuomareiden päällikkö – ei mitään käyttöä. Meidän ylivoimapeli... ainiin, eihän sitä kamalasti päästy tänään pelaamaan.

TUTOn alku vaikutti vaikealta, kun koko sarjan pistepörssiä johtava Tuukka Pulliainen ei pystynyt pelaamaan. Turkulaiset joutuivat kierrättämään läpi ottelun kolmea keskushyökkääjää, joka sotki omalta osaltaan hyökkäysketjujen kuvioita.

Vauhdikkaan alun myötä tuomaristo joutui turvautumaan videotarkistukseen jo alle minuutin pelin jälkeen. Turkulaisten kovasta maalinedusmylläkästä huolimatta kiekko ei koskaan ylittänyt maaliviivaa, joten avausmaali antoi vielä odottaa itseään.

Avauserä jatkui nopeatempoisena ja peli vyöryi nopeasti päädystä toiseen. Johtomaalia tarjottiin myös ylivoimalla molemmille, kuitenkin tuloksetta. Tasaisessa erässä kumpikaan joukkue ei noussut niskan päälle, mutta Hokki loi omista hyökkäyksistään parempia maalipaikkoja.

− Tasainen peli kaikkinensa. TUTO tuli hyvin tähän peliin ja varmaankin pelisuunnitelma oli tuollainen ryöstöretken tekeminen. He puolustivat tiiviisti tuon ensimmäisen erän, antoi Hokki-valmentaja Jari Laukkanen tunnustusta vastustajalle.

Maalihanat auki toisessa erässä

Toisen erän alkuun turkulaiset tulivat hieman paremmalla sykkeellä. Avausmaalista vastasi kuitenkin Hokki. Väsyneet turkulaiset eivät päässeet pitkän kiekon jälkeen vaihtamaan ja vastustajan nelosketju kiitti. Kärppälaina Simon Suoranta antoi nappisyötön Christoffer Seppelinille, jolla oli helppo työ iskeä isännät johtoon.

− Toinen erä oli mielestäni meiltä parasta tässä illassa. Vahva erä meiltä, kommentoi Laukkanen.

Maalin jälkeen turkulaiset hakivat vimmatusti tasoitusta karvaamalla korkealta. Vieraiden peliä sotkivat kuitenkin jatkuvat typerät rangaistukset.

Erän loppupuoliskolla nähtiin vaarallinen tilanne, kun Kristian Tuohilampi niittasi Hokin Tomas Mikusin laitaan. Taklauksesta kuitenkin selvittiin säikähdyksellä ja Mikus palasikin pian kentälle iskemään 2-0-maalin Tuohilammen katsellessa jäähyaitiosta.

− Onneksi Mikus pystyi pelaamaan. Se oli todella hyvä, koska tuota päätytaklausta vähän säikähdin, ettei pahasti käynyt, totesi Lehkonen.

Jäähyt pilasivat turkulaisten loppukirin

Päätöserässä TUTO hyödynsi vahvan erän alkunsa ja Mikko Laine pääsi laukomaan aloitushässäkän jälkitilanteesa kavennusmaalin. Maalin jälkeen turkulaisten päälle saama hyvä henki ja kova painostus katkesi kuitenkin kuin seinään, kun rangaistusaition luukku alkoi käydä.

Erässä TUTOlle vihellettiin 35 rangaistusminuuttia. Joukkoon mahtui myös yksi isompi ylilyönti, jolla oli ikävät seuraukset. Tuohilammen jyrän alle jäi tällä kertaa Seppelin, joka jouduttiin taluttamaan pukukoppiin. Tuomaristo ei ottelun toista laitatauklausta samalta mieheltä sulattanut, vaan passitti TUTO-puolustajan suihkuun.

− Toivottavasti myös Seppelin pystyy huomenna pelaamaan, ettei ole koko kautta sivussa, Lehkonen toivoi.

− Siellä on pelaajien todella vaikea toimia, kun ei tiedä, mikä on linja, jatkoi itsekin yhden kaksiminuuttisen ottanut Lehkonen.

Viiden minuutin ylivoimaansa Hokki ei onnistunut maalin muodossa hyödyntämään, mutta erän lopulla tuomittujen kaksiminuuttisten aikana verkkoa heiluttivat Antti Kalapudas ja Riku Toivo.

− Oltiin tänään kärsivällisiä ja tehtiin tarvittavat maalit sitten ylivoimalla. Katsotaan huomenna, ketkä pystyvät pelaamaan, päätti Laukkanen.

Molemmat joukkueet pelaavat lauantaina vieraskaukalossa. Hokki yrittää venyttää voittoputkeaan Jukureiden vieraana Mikkelissä ja TUTO puolestaan pyrkii nopeasti takaisin voittojen tielle SaPKon vieraana.

» Lähetä palautetta toimitukselle