Loppua ei näy − Hokki jatkoi voittoputkeaan TUTOn kustannuksella

MESTIS / Raportti
Samu Pyykkönen iski TUTOa vastaan tehot 1+1.
Kuva © Timo Savela
Hokki nappasi jo seitsemännen voittonsa yhtä monesta ottelunsa, kun se kaatoi kotikaukalossaan TUTOn lukemin 4-1. TUTOn kompastuskiveksi vauhdikkaassa ottelussa muodostui kärkipelaajien tehottomuus.

Selkeät loppulukemat eivät kerro ottelusta koko totuutta, sillä kamppailu oli pitkään tasainen, ja Hokki siirtyi kuskin paikalle vasta pelin edetessä. Ennen perjantaita kolme edellistä otteluaan voittanut TUTO oli tullut Kajaaniin kovalla itseluottamuksella.

− Pelin puoleen väliin meillä oli saumat ihan voittoonkin asti. Pienet asiat ja niiden loppuun vieminen ratkaisivat tänään, totesi mietteliäs TUTO-valmentaja Ismo Lehkonen taiston tauottua.

Ottelu oli aivan alkuhetkistä asti vauhdikas ja kuumatunteinen. Peli aaltoili päästä päähän ja jokaisesta kiekosta kamppailtiin kovalla intensiteetillä. Viihdyttävä kiekkoilu upposi myös kotiyleisöön.

Hokki pääsi kokeilemaan avauserässä kolmeen otteeseen ylivoimalla, mutta tuloksetta. Vieraiden kova karvaus ja kamppailupelaaminen aiheuttivat isäntien muutenkin yskähdelleelle ylivoimalle päänvaivaa.

TUTOn kolmas rangaistus aiheutti hämmennystä. TUTO piti kiekkoa ja maalivahti Petteri Similäkin ehti jo vaihtopenkille siinä uskossa, että rangaistus oli tulossa Hokille. Istumaan passitettiin kuitenkin turkulaisten Rasmus Kulmala.

− Ylivoimapelaamiseen jää paljon petrattavaa. Selkeästi mailakamppailutilanteissa erityisesti meidän ulkomaalaispelaajillamme ei yksinkertaisesti riitä. Kiekot lähtevät liian helposti lavoista, eikä pelivälinettä onnistuta saamaan kamppailuista haltuun niin, että ylivomaan tulisi jatkumo, pohti Hokki-käskijä Jari Laukkanen.

TUTO iski – Hokki vastasi

Hurjasta vauhdista huolimatta ottelu eteni maalittomana yli puoleen väliin. Siitä pitivät huolen molemmissa päissä hyvin torjuneet maalivahdit. Lopulta TUTO pääsi kokeilemaan kahden miehen ylivoimalla, ja Olli-Pekka Heinimäki pääsi napauttamaan irtokiekon takatolpalta tyhjään rysään.

Turkulaiset eivät kauaa saaneet johtoasemasta nauttia, kun jälkimmäisen Hokki-jäähyn päätyttyä Christoffer Seppelin karkasi suoraan rangaistusaitiosta läpiajoon ja ohitti Similän tasoittaen pelin vain reilu minuutti TUTOn johto-osuman jälkeen.

Turkulaisjoukkueesta erityisen pirteästi esiintyi ykkösketju, ja varsinkin kultakypärää kantanut Jasper Lindsten. Hyökkääjä oli ottelussa alati vaarallinen, vaikka jäikin tällä kertaa ilman pisteitä.

TUTOn karvauksen kanssa hitaissa hyökkäyksiinlähdöissä painiskellut Hokki osoitti monipuolisuuttaan, ja nopeilla keskialueen ylityksillä ja vastahyökkäyksillä siirsi pelin painopisteen turkulaispäätyyn.

Erän loppupuolella oli Hokin vuoro siirtyä johtoon, kun Miska Humaloja väänsi kiekon päätykamppailun päätteeksi itselleen ja pyöräytti pelivälineen vanhanaikaisella ohi Similän.

− Toisessa erässä jouduimme ensimmäistä kertaa tällä kaudella kotikaukalossa pitkiäkin jaksoja pelaamaan oman puolustusalueen peliä ihan urakalla. Tyytyväinen täytyy olla, olimme kärsivällisiä ja sitkeitä, kiitteli Laukkanen omiaan.

Kotijoukkue ratkaisi päätöserässä

Heti kolmannen erän alkajaisiksi Hokki onnistui vihdoin myös ylivoimalla. Kristian Tuohilammen korkeasta mailasta jäähyyn johtaneessa tilanteessa osuman saanut kultakypärä Markus Piispanen kuittasi ylivoimaosuman itse nimiinsä.

Kaksi vastaan yksi -hyökkäyksestä syntyneeseen maaliin komean esityön teki normaalisti puolustajana viihtyvä, mutta perjantaina hyökkääjänä pelannut Sakari Turtiainen, joka toi kiekon alueelle tyylikkäällä vartaloharhautuksella.

− Vastapuolen parhaat pelaajat olivat parempia, kuin meidän parhaat pelaajamme. Kaveri pisti kovalla prosentilla kiekkoa pussiin, meille ei maistunut, Lehkonen tuumasi.

Tappioasemassa TUTO painoi vielä peliä Hokin päätyyn ja pääsi hakemaan kavennusta myös ylivoimalla, mutta Hokki-puolustus erinomaisesti torjuneen Antti Lehtosen johdolla kesti.

Lopulta isäntien Samu Pyykkönen karkasi nopeaan vastahyökkäykseen ja ratkaisi ottelun tarkalla laukauksella takatolpan kautta verkon perukoille.

Maalin jälkeen ottelun intensiteetti laski hieman, kun selkeät lukemat tulostaululla siirsivät molempien joukkueiden katseet jo huomisiin vierasotteluihin.

− Ehkä meidän energiamme oli tänään 60 minuuttia parempi, kuin TUTOlla. Paljon hyvää ottelussa oli, joka kerta kun voitetaan, on asioita tehty oikein. Tästä lähdetään palauttelemaan ja huomenna suuntaamme kohti Jyväskylää ja seuraavaa kovaa koitosta, päätti Laukkanen.

Molemmat joukkueet jatkavat pelejään jo huomenna. TUTOn vieraskiertue jatkuu Joensuuhun Jokipoikien vieraaksi, kun Hokki taas yrittää venyttää voittoputkeaan entisestään JYP-Akatemian isännöitävänä.

» Lähetä palautetta toimitukselle