Kestilä ja Viirlas säkenöivät Hokin keväälle jatkoa

MESTIS / Raportti
Roni Viirlas (vas.) heilutteli puolustusvelvotteidensa lisäksi myös verkkoa.
Kuva © Timo Savela
Hokki ei antautunut kesälomalle vielä keskiviikkona, kun pakkovoiton edessä ollut joukkue onnistui naaraamaan kotonaan 6-3-voiton sarjan katkaisua hakevasta TUTOsta. Hokin maalitykkeinä kunnostautuivat Aku Kestilä ja Roni Viirlas.

Hokin ja TUTOn väliseen viidenteen otteluun lähdettäessä asetelmat olivat harvinaisen selkeät. Voitolla TUTO etenisi Mestiksen välieriin Hokin lähtiessä lomille, Hokin voittaessa sarja taas jatkuisi perjantaina Turussa.

Hokki tulikin otteluun pirteällä jalalla, ja pääsi kokeilemaan ylivoimaakin heti alkuminuuteilla, mutta turkulaismaalilla Kaapo Kähkönen venytti parikin loistavaa torjuntaa.

Erän edetessä hallinta siirtyi TUTOlle, ja vieraat vastasivat myös erän ainoasta maalista. Tuukka Pulliaisen ylivoimalla viivasta lähettämä laukaus painui hiukan helpohkosti ohi nuoren Hokki-vahti Sami Väliharjun.

Vauhdikas kamppailu siirtyi maalin jälkeen tukevasti turkulaisten haltuun, eivätkä lisämaalitkaan jääneet kauas. Väliharju ja Hokki kuitenkin selvisivät ilman lisätakaiskuja.

Kotijoukkue sai otteluun yllättäen vahvistuksia Oulusta, kun eilen kautensa päättäneistä Kärppien A-junioreista avuksi tulivat Sami Pekkala ja Tuomas Vartiainen. Molemmat nuorukaiset kuuluvat Liiga-seurojen nimeämiin nuoriin pelaajiin, jotka saavat liikkua yhden Mestis-seuran ja Liigan välillä siirtorajan jälkeenkin.

Kärppänuorukaiset pelasivat pirteästi ja energisesti, mutta ajoittain pää ei näyttänyt pysyvän aivan jalkojen mukana, ja hyökkäykset päättyivät usein kiekonmenetyksiin. Esimerkkinä oli toisessa erässä nuorukaisten maalille rynnimisen aiheuttama, TUTOlle tarjoutunut kolmella kahta vastaan -hyökkäys, joka ei kuitenkaan tuottanut maalia.

Roni Viirlas, maalitykki

Ottelun toisessa erässä isännätkin löysivät oikeastaan läpi sarjan erityisesti tasakentällisin kadoksissa olleen maalijyvänsä. Tasoitusmaalista vastasi Aku Kestilä, joka pääsi tuikkaamaan Santeri Vuotin laukauksen irtokiekon reppuun.

Jos aloitti Hokki avauserän hyvin, oli toisessa erässä TUTOn vuoro hallita peliä alkuhetkillä. Turkulaiset kuittasivatkin uudelleen johtoon Jasper Lindstenin komealla soololla, mutta piakkoin verkko heilui jälleen toisessa päässä.

Vielä viime kaudella TUTO-paitaa kantanut puolustaja Roni Viirlas latasi aloituksen jälkeen kiekon sydämensä kyllyydestä kohti maalia, ja se painui ylänurkkaan, ohi Kähkösen. Koko runkosarjassa kertaalleen osunut Viirlas onnistui illan aikana myös toisen kerran vastaten Hokin viidennestä osumasta. Myös tuo maali syntyi siniviivasta lähteneellä lämärillä.

Vielä ennen toista taukoa Hokki karkasi johtoon. Sami Anttilalle tarjoutui kohtuuttoman paljon tilaa tämän saatuaan syöttö yllättäen loukkaantumisen jälkeen kokoonpanoon palanneelta Ville Rajalalta, ja terävä rannelaukaus heilutti nuottaa jälleen.

− Opiskellaan tätä pudotuspelikiekkoa tässä päivittäin ja peli peliltä. Vieläkin siellä on opiskeltavaa, hyvällä tiellä me olemme, kaikki vaan pelaajilla riittävän hyvin auki jatkossakin, niin varmasti pystymme vielä petraamaan, pyöritteli Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen.

TUTO ei ollut KeuPa

Myös kolmannen erän alkuun tappiolla oleva TUTO tuli kovaa ja loikin kovaa painetta Hokki-päätyyn. Hokin puolustus oli ajoittain helisemässä, ja jo kiekon saaminen siniviivan yli tuotti kosolti vaikeuksia.

Yllättävin tasoituspaikka turkulaisille tarjoutui, kun Väliharju hukkasi rännikiekon ja päälle päätteeksi kompastui maalirautoihin. Maali oli hetken käytännössä tyhjänä, mutta sinne vieraat eivät pelivälinettä saaneet toimitettua.

Kesken turkulaispaineen tuomarin käsi nousi pystyyn siirretyn rangaistuksen merkiksi, ja katsomossa moni odotti tulevaa ylivoimaa. Hokki kuitenkin väläytti pelaamisensa yllätyksellisyyttä, kun kesken pelin rauhoittamisen Risto Mattila avasi yllättäen pitkällä syötöllä Kestilän hyökkäykseen. Kestilä rynnisti maalille ja tuikkasi kiekon Kähkösen puikoista sisään.

Vain kahta minuuttia myöhemmin Viirlas iski lukemiksi jo 5-2, ja samassa ajassa Miika Elomo kutsui joukkonsa kokoon aikalisän muodossa.

− Jälleen kerran hyvätasoinen pudotuspeliottelu. Hokki oli tiukassa paikassa, oli pakko voittaa, että sarja jatkuisi. Osoittivat kyllä, miksi olivat runkosarjan kakkosia. Vahva, sitoutunut joukkue, kehaisi Elomo vastustajaa.

Elomo lähti jo aikaisemmin ainakin Ville Niemisen KeuPan tutuksi tekemään tapaan ottamaan maalivahtia pois jo aikaisessa vaiheessa. Tulosta yritys ei kuitenkaan tuottanut, kun Hokin Aleksi Mäkelä laukoi kiekon tyhjään rysään.

Olli-Pekka Heinimäen kavennuksen jälkeen Kähkönen seilasi vielä pariin otteeseen vaihtopenkin ja maalialueen väliä, mutta lukemat pysyivät muuttumattomina summeriin asti.

− Meiltä ei tänään löytynyt ihan koko kuusikymmentäminuuttista. Niin varmoja elementtejä kuitenkin oli, että perjantaina laitamme tämän sarjan poikki, uhosi Elomo varmasti.

− Se on varmasti iso teema, että täytyy saada kyllä kauden paras peli perjantaiksi aikaiseksi, että täällä vielä lauantaina pelataan. Se on fakta. Taisin kolmannen pelin jälkeen sanoa, että sarja on 2-1 jommalle kummalle, ja arvioin myös, että viiden jälkeen sarja on 3-2 jommalle kummalle. Siihen nähden ei mitään yllättävää, Laukkanenkin arvioi jo tulevaa.

Lehdistötilaisuuden haastattelija viittasi Laukkasen kommentteja kysyessään TUTOn kahteen edelliskevääseen, jolloin joukkue on sulanut välierissä johdettuaan molempia sarjoja 3-1. Tämä sai Elomon tulistumaan.

− Älä lähde johdattelemaan. Anna vanhan pelikaverini, joukkuekaverini, nykyisen kollegani kertoa itse. Älä johdattele, Elomo pyysi.

− Perjantaina on seuraava koitos. Alkavat olla naamat aika tuttuja valmentajilla, ja varmasti noilla pelaajillakin. Mukavahan näitä on silti jutella, katsella ja valmentaa, ainakin omalta puoleltani, Laukkanen päätti.

Ottelusarjan kuudes kamppailu pelataan perjantaina Turussa. TUTOlla on tuolloin toinen tilaisuus ratkaista välieräpaikan kohtalo.

» Lähetä palautetta toimitukselle