Hokin nimimiehet kaatoivat kesyn TUTOn - karsintasarja kutsuu silti kajaanilaisia

MESTIS / Raportti
Niklas Näpin kipparoima Hokki päätyi voitosta huolimatta karsimaan.
Kuva © Timo Savela
Hokki ja TUTO päättivät Mestiksen runkosarjan kohtaamisellaan Kajaanissa. Ilman panosta pelannut TUTO lepuutti lukuisia nimimiehiään, ja Hokki taistelikin 2−1-voiton. Tästä huolimatta kajaanilaisten tie vie karsintasarjaan.

Pudotuspeleihin valmistautuva ja sarjataulukon kakkospaikkansa jo varmistanut TUTO oli ottelussa liikkeellä nuorisopitoisella kokoonpanolla. Avainpelaajista esimerkiksi Tuukka Pulliainen ja Petteri Nummelin olivat sivussa.

− Meillä oli iso teema viikonloppuna, että A:n Mestis-pelaajia on mukana. Aleksi Lampi näytti kykynsä, kovalla työllä pelaa varmasti tätä sarjatasoa, Santeri Virtanen samoin. Kristian Tikka teki eilen maalin, Roope Kallio on toisen polven TUTOlainen. Halusimme antaa heille sauman, että miten kaukana se Mestis-taso on, taustoitti TUTOn päävalmentaja Miika Elomo.

Hokki puolestaan pääsi pelaamaan kaikkea muuta kuin paineettomassa tilassa. Ennen ottelua kajaanilaisryhmä oli tasapisteissä JYP-Akatemian ja RoKin kanssa karsintaviivan molemmin puolin.

Avauserä oli vauhdikas, ja loppua kohden myöskin hieman enemmän Hokki-merkkinen. Alkuminuuteilla kumpikaan ei saanut selkeää otetta pelistä, vaan kiekko liikkui vauhdilla kenttäpäädystä toiseen.

Ottelun avausosuman niittasi ansaitusti Hokki. Ylivoimallaan kajaanilaiset eivät onnistuneet, mutta tasakentällisillä pelatessa kultakypärä Risto Mattila tinttasi hurjalla lämärillä isännät johtoon suoraan aloitusvoiton jälkeen.

− Tasainen peli, oman joukkueen energiassa näkyi vähän puutetta. Tietysti on kova reissu käydä Keuruulla aina päiväseltään, puoli neljän aikaan aamuyöstä olimme hallin pihassa, kyllä se jotenkin näkyi. Keuruulla oli kovatempoinen ja paljon kamppailuja sisältänyt ottelu, Hokin Jari Laukkanen kommentoi.

Hokki jatkoi pirteää pelaamistaan myös toisen erän alussa. Niklas Sundforsin laukaus sujahti jo Karolus Kaarlehdon längistä, mutta lipui ohi maalin.

− Tämä meidän kokeneempi osastomme oli erittäin sitoutunutta. Eilen Rasmus Rinne sai maalilla paljon kuteja, mikä valmistaa häntä pudotuspeleihin, tänään sitten Kaarlehto otti hyviä koppeja. Maalivahtimme ovat valmiina, Elomo summasi.

Kajaanilaispaine katkesi hetkeksi TUTOn päästessä ylivoimalle. Maalia turkulaiset eivät ylivoimallaan saaneet aikaan, sen sijaan Hokki onnistui omalla ylivoimallaan. Teemu Huttu suti irtopalan sisään maalin edestä.

− TUTOn puolustuspelaaminen oli kyllä jämäkkää kamppailemista, vaikka siellä eivät ihan kärkipelaajat olleet edes mukana. Tila ja aika olivat vähissä, antoi Laukkanen arvostusta vastustajalle.

TUTOn nuori Kevin Kallonen otti ikävästi osumaa kaukalon kulmauksessa ja poistui pukukoppiin paikattavaksi, mutta palasi kuitenkin jäälle.

Erän toisella ylivoimallaan Hokilla oli paikka jo lyödä jo ratkaisevan tuntuinen 3−0-maali, mutta toivottua tulosta ei tullut. TUTOn Mikko Laine pääsi hieman varkain kaventamaan erän viimeisellä minuutilla.

Päätöserää hallitsi TUTO, joskin hiukan näennäisesti. Turkulaisille tarjottiin tilaisuutta myös ylivoimalla kolmeen eri otteeseen, mutta paras paikka tarjoutui viimeisen kakkosen aikana läpiajoon alivoimalla karanneelle Hokin Anton Ollikaiselle.

Lopulta turkulaiset eivät saaneet kunnon loppukiriäkään aikaan, ja Hokki päätti surullisen runkosarjansa voittoon.

− Onneksi pystyimme vääntämään tähän runkosarjan loppuun kotivoiton tästä. Katsotaan, missä meidän matkamme sitten jatkuu. Onnea TUTOlle pudotuspeleihin, Laukkanen summasi.

− Runkosarja oli meiltä loistava, tähän oli hyvä päättää täällä Kajaanissa. Keskiviikkona aloitamme sitten matkan kohti sitä kirkkainta. Hyvät ovat mietteet. Vaikka hävisimme, niin ei harmita, oli isommista asioista kyse, Elomo päätti.

Voitosta huolimatta Hokin pelit jatkuvat karsintasarjassa RoKin voitettua IPK:n ja napattua kymmenes sija maalieron turvin. TUTO kohtaa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Peliitat.

» Lähetä palautetta toimitukselle