Tapahtumien ilta toi vajaamiehiselle Hokille pisteet

MESTIS / Raportti
Hokki taisteli viikonlopusta täyden pistepotin.
Kuva © Antti Varonen
Hokki aloitti loppukuun mittaisen kotiotteluputkensa lauantaina Peliittoja vastaan. Miesvajaudesta kärsinyt kotijoukkue pelasi viisaasti, ja nappasi monien vaiheiden jälkeen kolme pistettä lukemin 4-2.

Hyisessä talvi-illassa Kajaanin jääpyhätössä nähtiin tapahtumarikas ottelu. Iltaan mahtui muun muassa rangaistuslaukaus, suihkukomennus, maalivahtikikkailua ja tukku hukattuja maalipaikkoja.

Isäntäjoukkue Hokki lähti perjantain tapaan otteluun vain kymmenellä hyökkääjällä, puolustukseen kajaanilaiset olivat saaneet jalkeille täyden kuusikon, SaPKo-ottelun vammoista huolimatta.

Kajaanilaisten pelaaminen olikin melkoista raastamista, joukkue pyrki pitämään kiekkoa pitkään vastustajan päädyssä ja tappamaan nopean ja kuluttavan ryntäilykiekon. Tässä Hokki onnistuikin melko hyvin, vaikka peliittavahti Emil Larmille kirjattiin ottelussa vain kymmenen torjuntaa.

Peliitoilla puolestaan oli yllättävänkin paljon vaikeuksia avauspelaamisensa kanssa, eritoten ylivoimapelissä. Heikkolaatuiset syötöt napsuivat turhan usein kotijoukkueen puolustajien lapoihin.

Erikoistilanteet olivat yksi illan suurimmista teemoista, ja niissä onnistunut Hokki pääsi heti alkumetreillä kahden maalin karkumatkalle. Ylivoimalla syntyneestä avausmaalista vastasi tarkalla rannelaukauksella Jesse Väkelä.

Paria minuuttia myöhemmin oli Peliittojen vuoro päästä ylivoimalle, mutta pakkopeli alkoi vieraiden kannalta surullisesti. Huonon syötön seurauksena Samu Pyykkönen syöksyi karkumatkalle ja ohitti Larmin komeasti vieden Hokin jo 2-0-johtoon alivoimalla.

− Eilisestä saimme viisi vastaan viisi -pelin melko hyvään kuosiin. Emme käyttäneet paikkoja tarpeeksi tehokkaasti hyödyksi. Erikoistilannepelaaminen sitten oli heikkoa, manasi peliittavalmentaja Lauri Merikivi.

− Olimme mielestäni parempi joukkue tänään, ja ansaitsimme voiton täysin. Olimme tehokkaita erikoistilanteissa, jämäköitä täysin kentällisin, ja eipä tänään muuta tarvittu, Hokin valmentaja Jari Laukkanen summasi.

Eetu Elo kavensi pelin 2-1:een suoraan Ville-Matti Koposen aloitusvoiton jälkeen, mutta Hokki iski vielä kertaalleen. Erän viimeisellä sekunnilla Aku Kestilä käänsi kiekon heinolalaisverkkoon maalin edestä Jesse Häkkisen katsellessa osumaa jäähyaitiosta.

Pirteä Piispanen ja hukatut tontit

Toisessa erässä Hokille siunaantui nopean pelin kääntämisen ja laadukkaan kamppailupelaamisen myötä tukku erinomaisia maalipaikkoja, mutta sisään kiekko ei uponnut.

Heti alkuhetkillä Aku Kestilä täräytti kiekon poikittaissyötöstä tolppaan, ja hetkeä myöhemmin Markus Piispanen suti ohi kiekosta avopaikassa. Piispanen esiintyi koko pelin ajan erityisen pirteästi ja työteliäästi, ja oli myös tärkeä lenkki Hokin alivoimassa.

Maalipaikoillekin hyökkääjä hakeutui hanakasti, mutta kiekko ei vaan löytänyt tietään maaliin. Paras paikka tarjoutui toisessa erässä, kun Piispanen pääsi yrittämään rangiastuslaukausta. Hyökkääjä veivasi Larmin kahville, mutta rystynosto kilahti yläputkeen.

Kiihkeässä ottelussa pelaajista muodostui myös tiettyjä taistelupareja, joista ehkä mielenkiintoisin oli Roni Viirlaksen ja Ville Järveläisen kamppailu. 165-senttinen Järveläinen ei taka-askelia ottanut, vaikka vastassa oli lähes kaksimetrinen pakkijärkäle.

Erikoistilanteita ja maalivahtivekslausta

Päätöserässä vieraille tarjottiin hopealautasella vielä tilaisuutta tulla peliin mukaan, kun Hokki sortui jäähyilyyn. Loppupuoliskolla Roope Elimäki onnistui kaventamaan ylivoimalla, mutta erän alun etsikkoaikaansa Peliitat ei onnistunut hyödyntämään.

− Kovaa leikkiä, kun näin pienellä rykmentillä mennään. Viimeisessä erässä se varmaan näkyi vähän, siinä oli väsymyksestäkin johtuneita huolimattomuusjäähyjä. Mielestäni kuitenkin ihan inhimillistä näihin lähtökohtiin nähden, Laukkanen totesi.

Tunnelma katsomossa oli melko vaisu koko illan, mutta kolmannessa erässä kotiyleisö nousi arvoon arvaamattomaan. Vierasjoukkue pelasi kenenkään huomaamatta vaikka kuinka kauan kuudella miehellä, kunnes yleisö huomasi tämän ja protestoi äänekkäästi. Liikaa pelaajia kentällä-rangaistuksen myötä Hokki-vaihtopenkkikin kiitti tarkkaavaista yleisöä nostelemalla peukaloa katsomon suuntaan.

Ennen Elimäen kavennusta Peliitat oli käyttänyt aikalisänsä, ja loppuhetkillä Merikivi vetikin ässän hihastaan. Valmentaja vaihtoi maalille Antti Rautiolan, ja pelaajat saivat täten lepohetken maalivahdinvaihdon ajan. Tällainen kikkailu ei Hokki-penkkiä miellyttänyt, ja se antoikin mielipiteensä kuulua.

Peliittojen kiri ei kuitenkaan riittänyt, vaan Mikael Seppälä sinetöi ratkaisun tyhjään verkkoon. Loppusekunneilla vieraiden Niko Kivelällä pimeni täysin, ja hyökkääjä taklasi törkeästi Väkelää päähän, seurauksena ulosajo.

− Iso parannus joukkueelta eilisestä. Eilen olimme paikalla osallistujina, tänään sitten olimme jälleen ihan kilpailemassa, kiitteli Merikivi.

− Niitä vähäisiä mukana olleita pelaajia täytyy kiitellä, iso hatunnosto koko joukkueelle. Ollaan tyytyväisiä tämän viikonlopun kuuteen pisteeseen. Nyt lepäillään pari päivää, ja aletaan valmistautua ensi viikkoon, Laukkanen kiitteli upeasti taistellutta, vajaalukuista miehistöään.

Pelit jatkuvat Hokin osalta keskiviikkona, jolloin Kajaaniin saapuu KeuPa HT. Peliitat jatkaa otteluitaan perjantaina, jolloin se saa vieraakseen SaPKon.

» Lähetä palautetta toimitukselle