KooKoolla edelleen vaikeaa Kajaanissa

MESTIS / Raportti
Samu Perhonen pysäytti KooKoon.
Kuva © Kiia Aha
Hokki ja KooKoo tarjosivat kajaanilaisyleisölle tasaisen ja viihdyttävän Mestis-ottelun. Hyvätasoisen kamppailun voittajaksi selviytyi nollapelin torjuneen maalivahti Samu Perhosen johdolla kotijoukkue. KooKoon kolmen otteln voittoputki tuli tiensä päähän, kun taas nousukuntoinen Hokki venytti oman voittoputkensa kolmeen.

Ottelun ensimmäiset viisi minuuttia mentiin vauhdilla päästä päähän. KooKoo oli alkuminuutit lievästi niskan päällä. Huippuluokan maalipaikkoja ei kummassakaan päässä kuitenkaan nähty.

Mika Koiviston hyökkäyspäässä ottaman rangaistuksen myötä hallinta siirtyi kotijoukkueelle.

Viime kaudella viidestä Kajaanissa pelatusta kohtaamisesta KooKoo onnistui voittamaan vain yhden, eikä Hokki ollut halukas tarjoamaan tänäänkään helpotusta tuskaan.

Ylivoimaansa Hokki ei onnistunut hyödyntämään, mutta pari minuuttia myöhemmin Janne Nivan päädystä lähtenyt syöttö löysi täysin vapaaksi jääneen Lasse Uusivirran, joka laukoi kiekon voimalla verkkoon. Osuma oli samalla Hokki-debytantin uran ensimmäinen Mestis-maali.

Uusivirta pelasi muutenkin väkevän ottelun. Mieheltä nähtiin oikea-aikaisia nousuja tukemaan hyökkäyksiä, varmaa kiekollista peliä molemmissa päissä kenttää ja laadukasta sijoittumista.

KooKoo pääsi pian maalin jälkeen hakemaan nopeata kuittia ylivoimalla, mutta kajaanilaisten alivoima oli laadukasta. Erän loppu mentiin Hokin hallinnassa.

− Ensimmäinen erä oli varmasti meidän kautemme paras. Jänne kesti sen 20 minuuttia ja sen jälkeenhän tämä oli aika tasainen jääkiekko-ottelu, kommentoi Hokki-valmentaja Jari Laukkanen taiston tauottua.

KooKoo lujaa toiseen erään

Vierasjoukkue KooKoo tuli toisen erän alkuun kovaa ja onnistuikin pitämään kiekkoa enemmän. Hallinta oli kuitenkin melko näennäistä, eivätkä vieraat päässeet laadukkaisiin maalipaikkoihin.

Hokki puolusti erässä kurinalaisesti, eikä passivoitunut missään vaiheessa, vaan painoi peliä rohkeasti kouvolalaisten päätyyn. Isäntien nopeat vastahyökkäykset aiheuttivat KooKoolle päänvaivaa läpi ottelun.

Erän ainoasta maalista vastasi jälleen kotijoukkue, kun kolmen ottelun pisteputkeen äitynyt Hokki-puolustaja Janne Pälve laukoi tarkan rannelaukauksen siniviivalta oli maskissa olleen Frederic Cloutierin. Maalia edelsi Hokin hyvä pyöritys KooKoo-päädyssä.

Hokin Miska Humaloja loukkaantui erän lopulla ikävännäköisessä yhteentörmäyksessä, mutta palasi kolmannessa erässä kaukaloon.

− Se, joka enemmän tekee, se myös yleensä hyviä asioita ansaitsee. Hokki oli meitä, voisi sanoa, lyhyen valovuoden edellä yksilötasolla siinä, paljonko pelaajat halusivat jättää itsestään omalle joukkueelle, sanoi KooKoo-käskijä Petri Mattila.

− Meillä on jo vähän aikaa tässä tuntunut olevan epäselvää, mitä on työnteko ja mitä ovat ne asiat, mihin työtä pitäisi kohdistaa.

Vieraat eivät saaneet kiriä käyntiin

Päätöserä käynnistyi rikkonaisena ja joukkueet pääsivät vuoron perään kokeilemaan ylivoimapeliään. Kouvolalaisten kovan painostuksen vuoksi Hokki joutui rikkomaan, mutta kajaanilaisten alivoima oli tänään timanttisen varmaa. Myöskään tasakentällisin vieraat eivät painostustaan onnistuneet hyödyntämään.

− Viimeisessä erässä KooKoo näytti varmasti sen, miksi he ovat voittoja ottaneet. Kamalasti me emme päässeet hyökkäämään, mutta puolustimme pirun sinnikkäästi. Erittäin paljon hyvää oli oman joukkueen pelaamisessa, ehjiä 60-minuuttisia on haettu ja nyt niitä on saatu kahdesti viikon sisään, kiitteli Laukkanen omiaan.

Ottelun lopullinen ratkaisu nähtiin kaksi ja puoli minuuttia ennen päätössummeria, kun Hokin "junioriketju" järjesteli aggressiivisesti hyökänneiden vieraiden kiekonmenetyksestä kaksi vastaan yksi -hyökkäyksen. Santeri Vuoti syötti Niklas Näpille, joka otti kiekon luistimella haltuunsa ja laukoi pelivälineen ylänurkkaan.

− Vanha sanonta on, että rusinoiden poimimisesta pullasta harvoin hyvää seuraa. Mielestäni se kuvaa tällä hetkellä valitettavasti meidän pelaamistamme, tehdään asioita jotka itseä miellyttävät yhteisten arvojen sijaan. Voittamista pitäisi tavoitella, puheli Mattila.

− Hokilla oli paljon elementtejä pelissä, joita meilläkin siellä parhaillaan on. Tänään ne loistivat poissaolollaan, laitetaan perjantain kotipelissä asiat kuntoon.

− Joukkue oli varmasti erinäköinen kuin viikko sitten. Kun katsoi 0-8-peliä silloin, aina mukavampi kun peli kääntyy näin päin. Nyt taas otettiin yksi askel eteenpäin ja toivottavasti perjantaina pystytään pitämään siitä kiinni. Tässä on nyt kolme peliä menty pelillisesti eteenpäin ja siitä olen tyytyväinen, päätti Laukkanen.

Kumpikin joukkue jatkaa kauttaan perjantaina kotiottelulla. Hokki saa vieraakseen TUTOn ja KooKoo puolestaan sarjassa toiseksi nousseen JYP-Akatemian.

» Lähetä palautetta toimitukselle