KooKoo punnersi kotiedun itselleen

MESTIS / Raportti
Nyqvistin Mestis-uran ensimmäinen pudotuspeliosuma oli samalla voittomaali.
Kuva © Miikka Mikkola
Kotiedun runkosarjan kalkkiviivoilla kajaanilaisille menettänyt KooKoo ryöväsi kotiedun itselleen vahvan avaus- ja päätöserän turvin. Kajaanissa lyötiin samalla alkutahdit eittämättä viihdyttävälle pudotuspelisarjalle, joka ei alkanut odotusarvojen mukaisesti.

Jos ottelusarjan ensimmäisen osan tulos oli odotetunlainen, eivät ottelun alkutahdit noudattaneet millään muotoa tyypillisen pudotuspelisarjan avausottelun kaavaa. Avoimista ovista kilpaa vastustajan puolelle hiipineet joukkueet olivat järjestää messevät maalijuhlat, mutta hanat lopulta sulkeutuivat ensimmäisen erän loppupuolella.

Mitä taas tulee ottelun lopputulokseen, voidaan sitä pitää kaikkien lasien läpi katsottuna oikeutettuna. Avauserän perusteella linnapaidoille olisi voinut ennustaa kymenlaaksolaista tukkapöllyä, mutta toisessa erässä elävien kirjoihin palannut kotijoukkue loihti ottelusta vielä kunnon pelin.

Hokki-valmentaja Petri Mattilan mielestä kajaanilaisten kokonaisesitys jäi loppu viimein vajaaksi.

– Vaisuksi jäi meidän peli tänään. Puolustuspelaaminen oli heikkoa, peli valui läpi meidän päähän ja jouduimme hakemaan kiekkoa selustasta.

Mattila kykeni tuoreeltaan arvioimaan kiekollista peliä.

– On huono yhtälö jos joudutaan hakemaan paljon kiekkoa omasta päästä ja kun saadaan kiekko, roiskitaan sitä sinne tänne. Kiekollinen peli oli huonoa, Mattila kiteytti.

KooKoo näytti hauista

Avauserässä 2-1-johtoon karannut KooKoo olisi paremmalla onnella karannut tavoittamattomiin jo avauskolmanneksella, ja Teemu Seppänen venyikin erässä 16 torjuntaan. Vertailun vuoksi Mikko Rämö selvisi pudotuspelien avauserästä neljällä kopilla.

KooKoo-valmentaja Juha Juujärveä lämmittikin omiensa nopea sisääntulo pudotuspelikiekkoon.

– Pääsimme nopeasti playoff-maailmaan kiinni.Oli hyvää tuuria, huonoa tuuria ja vielä huonompaa tuuria. Tätähän se jääkiekko on, tunneskaala heitteli laidasta laitaan niin pelaajilla kuin koutsillakin, Juujärvi selvitti.

Toisessa erässä Hokki tuli tasoihin saakka Mika Koiviston kuitattua Rämön seikkailu b-pisteen takana. Tilanteessa Koivisto kiersi kiekkoa vastaan tulleen Rämön ja laittoi kiekon tyhjään häkkiin.

Toisen erän meno ei KooKoo-valmentajaa kauttaaltaan miellyttänyt.

– Toinen erä muistutti puolin jos toisin enemmän amerikkalaista jalkapalloa kuin jääkiekkoa, Juujärvi arvioi.

Ottelun ratkaisun piirteli Julius Nyqvist, jonka laukaus siniviivalta upposi ohi Seppäsen. Isäntien pyristelyn lopetti Olli Julkunen, joka lakaisi kiekon näyttävästi reppuun Jan-Mikael Juutilaisen mainiosta passista.

– Ryhmästä löytyi kokemusta ja johtajuutta silloin kun piti, Juujärvi alleviivasi.

KooKoo pääsee sarjan toiseen kamppailuun astetta paremmista lähtökohdista paitsi voiton tuoman itseluottamuksen, myös uudelleen sisään ajetun miehistön vuoksi.

– Paljon äijiä palasi kokoonpanoon pitkän tauon jälkeen. Jalka ei liikkunut siihen malliin kuin parhaimmillaan, Juujärvi arivoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle