Hokki peittosi Jokipojat jälleen selkeästi

MESTIS / Raportti
Ville Saukko kirjautti Jokipoikia vastaan tehot 1+1.
Kuva © Timo Savela
Mestis-kauteen valmistautuvat Hokki ja Jokipojat kohtasivat perjantai-iltana jo toista kertaa tällä viikolla. Edellisen kohtaamisen tapaan voiton nappasi Hokki, joka oli vieraitaan parempi selkein lukemin 7-3.

Keskiviikkona rumat 7-2-voittolukemat taululle takonut Hokki jatkoi siitä mihin Joensuussa jäi. Heti ensimmäisessä erässä kajaanilaiset niittasivat kiekon peräti neljään otteeseen joensuulaismaaliin, mistä vieraat eivät enää toipuneet.

Isäntien maalikarkelot aloitti Antti Kurkinen, joka sai pitkän pyörityksen päätteeksi Ville Saukon laukauksesta kimmonneen irtokiekon lapaansa ja laukoi pelivälineen ohi voimattoman Samuel Jukurin.

Hokki oli läpi ottelun, mutta etenkin avauerässä selkeästi kuskin paikalla ja loi painetta Jokipoikien päätyyn. Kajaanilaiset voittivat lähes kaikki kaksinkamppailut, haastoivat rohkeasti puolustajia ja pitivät pelin painopisteen taitavasti vieraiden alueella.

Muutama minuutti avausosuman jälkeen isäntien Samu Pyykkönen lisäsi johdon 2-0:an kiekonriiston päätteeksi. Erän lopulla vielä Michal Kristof ja Markus Piispanen onnistuivat ylivoimalla, joten tauolle suunnattiin Hokin murskaavassa 4-0-johdossa.

Jokipojat jäi isäntien jalkoihin

Vieraat vaihtoivat toiseen erään maalille Mikael Edelmannin ja petrasivat pelaamistaan muutenkin, mutta lopulta joensuulaisten esitys jätti paljon parantamisen varaa.

Hokin karattua jo 5-0-johtoon onnistuivat vieraat rikkomaan kuparisen. Joukkueen ykkösketju riisti kiekon Hokki-päädyssä ja Janne Väyrynen niittasi pelivälineen ohi Antti Lehtosen.

Toisessa maalissa Väyrynen toimi syöttäjänä, kun ketjun keskushyökkääjä Kasimir Puruskainen onnistui yllättämään Lehtosen toistamiseen, tällä kertaa alivoimalla.

Hokille jäi parannettavaa erityisesti ylivoimapeliin, sillä vielä saman alivoiman aikana Eetu Rissanen pääsi kokeilemaan maalintekoa rangaistuslaukauksella, kuitenkaan onnistumatta. Myös joensuulaisten kolmas maali päätöserässä syntyi alivoimalla.

Hyvin myös fyysisessä pelissä kunnostautunut Saukko tälläsi kiekon vielä kertaalleen joensuulaismaaliin toisessa erässä.

Vierailijat saivat lohtua jatkoaikaharjoittelusta

Kolmannessa erässä isäntien Markus Korkiakoski komealla kääntölaukauksellaan ja vieraiden Jere Niemelä kovalla lämärillään heiluttelivat maaliverkkoa vielä kerran mieheen, joten lopputulos kirjattiin Hokille lukemin 7-3.

Varsinaisen peliajan jälkeen joukkueet pelasivat vielä jatkoajan, sääntöuudistuksen mukaisesti kolmella kolmea vastaan. Yliaikaa ei pitkään pelattu, kun isäntien Pyykkönen joutui rangaistusaitioon. Hetkeä myöhemmin Väyrynen iski kiekon takatolpalta tyhjiin ja päätti kiekkoillan.

Hokki pelaa seuraavan harjoitusottelunsa vasta kahden viikon kuluttua keskiviikkona, jolloin joukkue matkustaa Kokkolaan Hermeksen vieraaksi. Jokipojat hakee voittoa seuraavan kerran ensi keskiviikkona SaPKon vieraana Savonlinnassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle