Mikael Edelmann ja salamamaalit Hermeksen voiton avaimina

MESTIS / Raportti
Hermes sai juhlimisen aihetta sarjakärjen kustannuksella.
Kerta toisensa jälkeen SaPKon yritykset nollannut Mikael Edelmann oli Hermeksen suurin sankari launtai-illan 3−1-voitossa. Kaksi nopeaa maalia päätöserässä kuitenkin käänsivät ottelun lopullisesti kokkolalaisten eduksi.

Kotijoukkue Hermes lähti lauantai-illan kamppailuun allaan yli viikon tauko. SaPKo puolestaan oli edellisen kerran tositoimissa alle vuorokausi sitten perjantaina Rovaniemellä.

Vierasjoukkue SaPKo käyttikin konettaan hitaasti käynnistäneen Hermeksen vaisua alkua hyväkseen. Joukkue pelasi ensimmäisten minuuttien aikana muutaman maalipaikan, jossa Hermes-puolustus Mikael Edelmannin edessä sai venyä jo lähes äärimmilleen.

SaPKo ei myöskään antanut omalla puolustusalueellaan kokkolalaisille ylimääräistä tilaa. Hermes kirjauttikin ensimmäisen laukauksen kohti SaPKo-maalia vasta vajaan seitsemän minuutin kohdalla.

Kotijoukkueen hyökkääjistä Samuel Sikstus säväytti avauserässä yksilösuorituksellaan. Mies punnersi läpi SaPKon viisikon venyttäen ratkaisuaan ykkössektorilta kohti Juhana Ahoa lähteneeseen laukaukseen.

Pässipaitojen kultakypärä Jonatan Tanus oli puolestaan ovelilla ratkaisuillaan jatkuvasti koettelemassa Hermes-puolustajia. Erän lopulla Hermeskin vietyä pelivälineen hyökkäysalueelle aiempaa kontrolloidummin, mutta joukkueen lopulliset ratkaisut jäivät varsin vaisuksi.

Hermes kaasutteli kahdella salamamaalilla voittoon

Jos avauserän alussa Hermes taisteli hitaasti käynnistyneen pelaamisensa kanssa, toisen erän alkumnuuteilla joukkueen liike oli kahta terävämmällä tasolla. Severi Kuntsi kiepauttikin vanhanaikaisella kotijoukkueen 1−0-johtoon näyttävien tuuletusten kera.

Teemu Lepauksen johtama syömähammas aiheutti läpi erän Hermekselle päänvaivaa ovelilla ja pienessä tilassa lavasta lapaan napsuneilla syötöillään. Ketju esiintyi vaarallisena myös ylivoimalla, mutta Hermes selvisi sitkeästi takaiskuitta.

Pässipaidat iskivät 1−1-tasoitusmaalin Mikko Lahtelan, Niklas Salon ja Toni Henttosen ketjun vahvan yhteispelaamisen päätteeksi ajassa 36.28. Ennen kaivattua tasoitusta SaPKo koetteli Hermes-vahti Edelmannia peräti neljä kertaa aivan maalin edestä.

Päätöserän viimeiselle kymmenminuuttiselle lähdettäessä kotijoukkue Hermes sinetöi ottelun kahdella, 15 sekunnin sisällä tulleella salamamaalillaan.

Ensin Joonas Huovinen petasi suoran laukaisupaikan Nico Lehdolle, joka tälläsi pelivälineen ohi SaPKo-vahti Ahon, ja hetkeä myöhemmin lauantai-illaksi kultakypärän päähänsä saanut Mikko Virtanen naulasi joukkueensa jo 3−1-johtoon.

Lehdon ja Virtasen salamamaalit kantoivat kotijoukkueen lopulta voittoon. Viimeisenä lukkona Hermeksen maalilla esiintyi Mikael Edelmann, joka pelasi vakuuttavan iltapuhteen ja venyi 32 laukauksen tielle.

» Lähetä palautetta toimitukselle