Rooban kuivan kauden päättyminen katkaisi RoKin selkärangan

MESTIS / Raportti
Alkukauden Bluesin riveissä pelannut Robert Rooba onnistui kahteen otteeseen.
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
Perjantaisen jatkoaikavoiton jälkeen RoKi matkasi Hermeksen vieraaksi kauden viidenteen keskinäiseen kamppailuun. Aikaisempia koitoksia hallinnut RoKi joutui tällä kertaa taipumaan kelvollisesta esityksestä huolimatta, sillä kotijoukkue hyödynsi paikkansa tehokkaammin ja vei ottelun lukemin 5-1.

Hermeksen ja RoKin välinen kamppailu ratkesi jo avauserässä kotijoukkueen iskettyä ensimmäiseen kaksikymmenminuuttiseen kolme häkkiä. Sekavassa ja aaltoilevassa ottelussa RoKi ei pystynyt hyödyntämään hallintajaksojaan, jolloin Hermes rankaisi sarjajumboa armotta.

Ottelun alussa Hermeksellä oli vaikeuksia päästä hyökkäyksiin, koska RoKi sumputti keskialuetta ja karvasi aktiivisesti. Vastaavasti vieraiden hyökkäykset jäivät tuloksettomiksi kotijoukkueen puolustaessa tiiviisti, ja lopulta RoKin jäähyily johti kuparisen rikkoutumiseen.

Kahdesta ensimmäisestä osumasta vastasi Hermeksen Joonas Huovinen, joka aloitti karkelot lujalla lyöntilaukauksella ylivoimalla. Toinen maali oli kaunista katseltavaa: Huovinen purjehti vasemmalta laidalta RoKi-veräjän edustalle, harhautti Paavo Hölsän sivuun ja siirsi kiekon verkkoon.

Puoli minuuttia ennen erän loppua Hermes pääsi pelaamaan ylivoimaa viidellä kolmea -vastaan, ja vuoden päivät maaleitta painanut Robert Rooba sai vihdoin putkensa poikki. Alkukauden Espoon Bluesissa kiekkoillut hyökkääjä laukoi kiekon vastustamattomasti yläkulmaan, minkä jälkeen mies tuuletti railakkaasti heittämällä kuvitteellisen apinan niskastaan jäähän.

RoKi hallitsi, Hermes iski

Erätauon jälkeen pelin aaltoilu jatkui samanlaisena kuin ensimmäisessä erässä. Välillä kentällä painettiin sata lasissa päädystä toiseen, vastapainoksi peli pysähtyi hetkittäin seisoskeluksi.

RoKi pääsi erän alkuun pyörittämään ylivoimaa Hermeksen kenttäpuoliskolle, mutta kiekko ei pomppinut millään Denis Godlan selän taakse. Rouva Fortunan käännettyä selkänsä vierasjoukkueelle Hermes lisäsi johtoaan, kun Rooba iski kauden toisen osumansa nopean vastahyökkäyksen päätteeksi.

Toisessa erässä RoKi muutti hieman koostumuksiaan, kun seitsemänneksi puolustajaksi merkattu Mikko Männistö nostettiin Henri Joki-Erkkilän pakkipariksi ja Joona Springare jäi vaihtopenkille. Männistö pääsi heti pelaamaan ylivoimaa ja miehen ollessa jäällä RoKi onnistui kaventamaan tilanteeksi Jussi Pelto-Arvon maalilla 1-4.

Lappilaiset jatkoivat pelin hallintaa, mutta pelivälinettä ei saatu toimitettua maaliviivan yli enää erän aikana. Hermekselläkin oli paikkansa kasvattaa etumatkaa, mutta loisto-ottelun pelannut Hölsä piti vieraita pystyssä paraatipelastuksillaan.

Tehotonta ylivoimaa

Viimeisessä erässä mentiin tutulla kaavalla RoKin yrittäessä päästä rinnalle, kunnes loppua kohti kahden peräkkäisen pelin rasitus alkoi näkyä vierasjoukkueen otteissa. Vieraat pääsivät kokeilemaan ylivoimaa erän aikana viiteen otteeseen, mutta punapaitojen tiivis nelikko ja Godla tyrehdyttivät tilanteet.

Hermes teki viidennen maalinsa kuudennella peliminuutilla Ville Rajalan johdolla. Hetkeä aiemmin kiekko pyöri vastakkaisessa päädyssä avoimena ammottavan maalin edessä, mutta lätkää ei saatu survottua sisään, ja Hermes käänsi pelin suunnan nopeasti riiston jälkeen.

Rooballa ja Huovisella oli paikat hattutemppuihin kolmannen erän aikana, mutta Hölsä nollasi loput yritykset uskomattomilla torjunnoillaan. Ottelu päättyi lukemiin 5-1, jotka mairittelevat hieman isäntiä RoKin hallittua kenttätapahtumia pitkiä pätkiä.

Hermeksen ja RoKin pelit jatkuvat 17.2., jolloin Hermes kohtaa kotonaan Hokin ja KeuPa matkaa rovaniemeläisten vieraaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle