Peliitat juhli Kokkolassa.

Emil Hansson www.HanssonsPhoto.net

Ryhdistäytynyt Peliitat nappasi pisteet Kokkolasta − Hermes jatkaa tappioiden tiellä

Kokkolan lauantai-illassa toisistaan mittaa ottivat isäntäjoukkue Hermes ja vieraaksi saapunut Peliitat. Joukkueet tarjosivatkin 703-päiselle kokkolalaisyleisölle varsin vauhdikasta kiekkoa. Alku mentiin isäntien tahdissa, mutta loppua kohden vieraat äityivät varsin vaarallisiksi: Peliitat vei ottelun lopulta lukemin 5-4.

− Kaveri oli rohkea, raikas ja uskalsi pelata, eikä pelännyt virheitä. Me taas emme olleet niinkään rohkeita, totesi Hermes-luotsi Antti Karhula ottelun päätyttyä.

Vaikka loppua kohden ottelu kääntyikin vierasjoukkueelle, meni ottelun avauserä kuitenkin selvästi isäntäjoukkue Hermekselle. Ensin Sampo Paulaharju kilautteli tolpankulmaa lupaavasti, minkä jälkeen kokkolalaispoppoo alkoi luoda melkoista hässäkkää Peliitat-maalille.

Ensin maalinteossa onnistui Joonas Sammalmaa, ja reilu pari minuuttia myöhemmin Mikko Virtanen. Virtasen maalia tutkittiin aluksi videolta, mutta melko lyhyen pohdinnan jälkeen maali hyväksyttiin.

− Emme uskalla heittäytyä peliin, mikä on hieman paskamainen tilanne, sillä silloin peli on hidasta. Mutta oli meillä ihan tyydyttäviäkin hetkiä tässä pelissä. Etenkin avauserässä saimme hyviäkin maalipaikkoja, Karhula tuumasi.

Hermes-maalilla torjunut Leevi Laakso piti huolen siitä, ettei Peliittojen yksittäiset vaaralliset hyökkäykset päätyneet maaliin asti. Niin ensimmäisessä erässä kuin toisen erän alussakin Laakso vilautteli taiturimaisia torjuntoja.

Peliitat pääsi kuitenkin peliin kiinni toisessa erässä. Severi Lahtinen tasoitti tilanteen 2-1:een heti erän alkuun, minkä jälkeen jäällä esiintyikin taas kaksi tasavahvaa joukkuetta.

Verkot tötterölle päätöserässä

Varsinaiset maalijuhlat alkoivat kuitenkin vasta päätöserässä. Toisen erän kavennusmaalistaan innostunut Peliitat pääsi iskemään kahden miehen ylivoimalla pelin tasoihin. Eetu Rissasen iskemästä tasoitusmaalista ei ehtinyt kulua kuin alle viisi minuuttia, kun Niko Kivelä jo siirsi vieraat johtoon.

− Meidän maalivahtimme ja Kivelän Niko olivat tänään aivan liekeissä. Ei voi muuta sanoa, Peliittojen Kalle Moisio innostui kehumaan omiaan ottelun päätyttyä Fanseatin haastattelussa.

− Emme nostaneet jalkaa kaasulta missään vaiheessa, vaan lisäsimme sitä koko ajan, Moisio jatkaa.

Ennen päätöserän puoliväliä Hermes sai koottua itsensä ja siirtyikin varsin lyhyen ajan sisässä taas johtoasemaan. Niukan 4-3-johtoaseman pilasi kuitenkin onnistuneesti Peliitat, joka oli päättänyt kaivaa illasta täyden kolmen pisteen potin.

− Meidän peli on tällä hetkellä vähän varovaista tussuttelua. Tuntuu, että meillä on toinen jalka koko ajan jarrulla, Karhula pohti.

Viimeiset naulat Hermeksen arkkuun nakutettiin viimeisen viiden minuutin aikana. Ensin jo aiemmin onnistunut Kivelä ujutti itsensä läpi koko Hermes-puolustuksesta ja niittasi lukemat 4-4:ään, jonka jälkeen Moisio viimeisteli taululle 4-5-loppulukemat.

Voitosta huolimatta Peliittojen päävalmentaja Santeri Heiskanen oli varsin vähäsanainen.

− Peli oli juuri sellaista, mitä toivonkin sen olevan joka kerta kun me pelaamme. Teimme sen yhden maalin enemmän, Heiskanen totesi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Kommentit