Hermes osoittautui voittamattomaksi kotihallissaan

MESTIS / Raportti
Kokkolan jäähallissa väännettiin jälleen kovaa. Kuva keskiviikon kotipelistä.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Hermes tarjoili perjantai-iltana kotiyleisölleen voitokasta jääkiekkoa, kun joukkue onnistui nappaamaan ensimmäisen voittonsa kotihallissaan. Pelin loppupuolella vierasjoukkue Peliitat painoi hurjasti päälle, mutta Hermes piti pintansa ja onnistui venyttämään peliä aina rangaistuslaukauskisaan asti. Ottelu ratkesi lopulta Hermekselle 3-2-lukemin.

Hermes lähti perjantai-illan mittelöön isännän ottein ja joukkue hallitsikin peliä läpi ensimmäisen erän. Siinä missä vierasjoukkue Peliitoilla oli vaikeuksia omien hyökkäyksiensä rakentelussa, liikkui Hermes kiekon kanssa sulavasti ja kurinalaisesti.

Kotijoukkue pelasi kovin ottein hyökkäyspäädyssä eikä pelännyt ottaa kontaktia heinolalaisvieraaseen. Etenkin kotijoukkueen 1-0-maalin jälkeen pieniltä käsikärhämiltä ja tönimisiltä ei voitu välttyä Peliittojen alkaessa jo menettää malttiaan.

Heinolalaisten tasoitusmaali oli lähellä, kun epäselväksi jäänyt maalitilanne käytiin tarkistamassa videolta. Joonas Kuuselan ilmiömäinen venyminen kuitenkin pelasti kotijoukkueen, ja maalia ei pitkällisen tarkastelun lopuksi hyväksytty.

Peliitat pääsi peliin mukaan

Ennen ensimmäistä erätaukoa isännät pääsivät tuulettamaan vielä toistakin maalia. Vaikka Hermes-ylivoimassa oli paljon parantamisen varaa, tuotti se kuitenkin lopulta tulosta: Ville Rajala siirsi joukkueensa 2-0-johtoon erän viime minuuteilla.

Toisen erän alussa Peliitat iski kuitenkin nopean kavennusmaalin ylivoimalla, kun Ville-Veikko Eerolan kova kuti lähti siniviivan tuntumasta vain minuutin pelin jälkeen. Kavennusmaali herättikin vierasjoukkueen taistelutahdon ja pian Peliitat alkoikin pyrkiä kuskin paikalle.

Hermeksellä oli parikin mahdollisuutta kasvattaa johtoaan Peliittojen jatkaessa ensimmäisessä erässä alkanutta jäähyilyä. Vaikka ylivoima näyttikin paremmalta kuin ottelun alussa, ei Peliitat-puolustus päästänyt yhtäkään kokkolalaisvetoa läpi.

Peliitat haastoi, mutta Hermes kesti

Jos toisessa erässä Peliitat pyrki kuskin paikalle, kolmannessa erässä heinolalaiset sinne myös pääsivät. Erän alkuun Hermes pelasi varsin huolimattomasti ja hermostuneesti, jonka Peliitat luonnollisesti hyödynsi. Joonas Hurri tasoitti tilanteen 2-2:een vauhdikkaan hyökkäyksen päätteeksi.

Peliitat-maalin jälkeen viimeinen erä mentiin täysin vierashallinnassa muutamaa vaisua Hermes-hyökkäystä lukuun ottamatta. Peliittojen kolmas maali jäi varsinaisella peliajalla syntymättä vain ja ainoastaan vahvan pelin maalillaan pelanneen Kuuselan ansiosta.

Kun vauhdikas jatkoaikakaan ei tuonut ratkaisua, lähdettiin sitä hakemaan rangaistuslaukauskilpailusta. Molempien joukkueiden vahvasti esiintyneet maalivahdit venyttivät ja vaikeuttivat ottelun ratkaisua, kunnes lopulta peli ratkesi kotijoukkueen hyväksi Miika Franssilan maalilla.

Peliitat jatkaa viikonloppuaan huomenna kotiottelulla Jukureita vastaan. Hermes puolestaan saa nyt pidemmän tauon ja jatkaa Mestis-taivaltaan ensi keskiviikkona JYP-Akatemian vieraana.

» Lähetä palautetta toimitukselle