Hermes hurjana päätöserässä

MESTIS / Raportti
Miika Franssila johti Hermeksen hurmosta.
Kuva © Oona Sarajärvi
Kovavireinen Kokkolan Hermes käänsi maalin tappioaseman tyylikkääseen murskavoittoon, kun Jokipojat vieraili Kokkolassa. Päätöserän joukkue vei peräti 6–0, kun loppulukemat olivat 7–2.

Jokipojat johti vielä toisella erätauolla maalein 2−1, mutta päätöserässä tuli noutaja. Hermekselle ei riittänyt kiri maalin tai kahden voittoon, vaan joukkue rypisti lopulta kuuden maalin päätöseränsä turvin voiton maalein 7−2 (0−1, 1−1, 6−0).

Vaikka lukemat venähtivätkin rumiksi, ei Hermes ollut niin ylivoimainen kuin maalit kertovat. Päätöserän alussa joensuulaisten 1−2-etumatka kääntyi ensin tasoihin Kristian Kankaan (2+2) ohjurimaalilla, ja muutamaa minuuttia myöhemmin kaksi pikamaalia veivät Hermeksen jo 4−2-johtoon. Tähän katkesi joensuulaisten selkäranka.

− Tällaisessa pelissä, jossa kaksi tasasta joukkuetta vääntää, ei kärsi tulla tuollaisia järkyttäviä virheitä, Jokipoikien päävalmentaja Ari Aaltonen tuhahti.

− Ei vaan kärsi tuollaisia junnumaisia virheitä tehdä, vaan kyllä siinä pitää vetää äijä nurin maalin edessä, Aaltonen puhisi.

Voittomaaliksi jääneen 3–2-maalin Hermekselle survoi Henri Limma uransa ensimmäisellä Mestis-maalilla, jota tarkistettiin pitkään videolta. Heti perään osui Mikko Virtanen ärhäkän karvauspelin seurauksena.

− Kyllähän tuo naamasta näkyi, että maistui aika hyvälle, Hermes-koutsi Antti Karhula viittasi Limman maaliin.

Tämän jälkeen loppupeli olikin melkoista kosmetiikkaa. Hermes iski kaksi osumaa tyhjään verkkoon, ja viimeisenkin Jokipojat suorastaan lahjoitti vaisulla puolustuspelillään.

− Olihan se tasaisempi kuin lukemat kertovat. Pelattiin kuitenkin hyvä peli, koko 60 minuuttia oli hyvä. Myös ensimmäinen erä oli hyvä, Karhula muistutti.

− Koko ajan oli tunne, että perhana jos ei käänny, niin korpeaa ja kovaa. Emme mekään liukuhihnalta paikkoja luoneet.

Jokipoikien maalit tekivät Ville Halonen ja Ville Silvast. Jokipojille siunattiin avauserässä peräti neljä ylivoimamahdollisuutta, joista viimeisen Halonen hyödynsi. Jussi Nättisen toisen erän 1–1-tasoituksen jälkeen Ville Silvast karkasi läpiajoon ja vei vieraat uudestaan johtoon.

Hermeksen pistetykkejä olivat Kankaan lisäksi kolmen syöttöpinnan Miika Franssila ja Nättinen, joka keräsi pisteet 1+2.

Hermeksen maalilla Mikael Edelmann pysäytti entistä seuraansa vastaan 21 kiekkoa. Jokipoikien maalilla debytoi täksi viikoksi joukkueeseen liittynyt Jere Myllyniemi, joka pysäytti ottelussa muun muassa kaksi rangaistuslaukausta.

Kokkolalaisten kausi jatkuu lauantaina vierasottelulla Keuruulla. Jokipojat kohtaa tuolloin TUTOn kotonaan Mehtimäellä.

» Lähetä palautetta toimitukselle