Kokkolassa tasainen vääntö - isännille kolme pistettä

MESTIS / Raportti
Hermes otti kolme pistettä kotiyleisönsä edessä.
Kuva © Mika Kanerva
Mestiksessä sarjanousija Kokkolan Hermes sai vastaansa kotonaan sarjakärki Kajaanin Hokin. Runsasmaalinen ja tasainen kamppailu päättyi kotijoukkueen voittoon lukemin 6-4.

Ensimmäisen erän alku oli hienoisesti vieraiden hallintaa, joka tuotti tulosta, kun Markus Korkiakoski ohjasi Risto Mattilan viivavedon maaliin ja näin tilanteeksi 0-1. Ensimmäinen kymmenminuuttinen oli Hokin painostusta isäntien puolustusalueella. Hermeksen neloskenttä sai kuitenkin pari laukausta, mutta nekin pysähtyivät Hokki-veskari Antti Lehtoseen.

Kotijoukkue sai erän puolivälissä ylivoimamahdollisuuden, joka ei kuitenkaan tuottanut tulosta, mutta pyöritystä he saivat aikaan. Hokin alivoiman päätyttyä tuli kotijoukkue tasoihin Teemu Hutun maalilla. Pari minuuttia Hermeksen tasoitusmaalista pääsivät kokkolalaiset jälleen ylivoimalle. Hermeksen ylivoima toimi ja se palkittiin hienolla maalilla, jonka viimeisteli Niklas Appelgren. Tilanne 2-1 kotijoukkueelle.

Hokin kahden miehen korkea karvaus kostautuu, kun isännät karkasi jo kahden maalin karkumatkalle Hutun iskiessä illan toisen maalinsa. Ensimmäinen erä oli kokonaisuutena tasaista peliä, ehkä kuitenkin vierasjoukkueen hallintaa, varsinkin erän ensimmäisellä puoliskolla. Erätauolle lähdettiin tilanteessa 3-1, joka johtui Hokin jäähyilyistä ja Hermeksen tehokkaasta ylivoimapelaamisesta. 

Tasainen vääntö jatkui toisessa ja kolmannessa erässä

Toisen erän alussa molemmilla oli pari maalintekopaikkaa, mutta kumpikaan ei niitä onnistunut hyödyntämään, joten peli jatkui isäntien 3-1 johtoasemassa. 

Hermes sai ennen erän puoltaväliä aloitusvoiton, jonka Ossi Ikonen ampui maaliin ja isännät jo kolmen maalin karkumatkalle. Pari minuuttia tämän jälkeen, tuli Hokki jälleen peliin mukaan Joni Piipposen iskiessä Mestis-uransa avausosuman ja muuttaen tilanteeksi 4-2. Hokki sai kavennusmaalin jälkeen hienoista pyöritystä kotijoukkueen puolustusalueelle, mutta se ei tuottanut tulosta. 

Hokki pääsi yrittämään ensimmäistä kertaa ylivoimaa, joka pyöri hyvin ja tuotti tulosta Mattilan laukoessa kiekon maaliin. Toinen erä oli vierailta tehokkaampaa pelaamista ja tuloksena oli nousu jo maalin päähän, tilanteeseen 4-3.

Kolmannessa erässä Hokin ykkösvitja sai pyöritystä aikaan ja pari hyvää maalipaikkaa, mutta Joonas Kuusela napsii nämä paikat räpyläänsä. Hokin painostus isäntien puolustusalueella jatkui, mutta heikko syöttö karkasi keskialueelle ja Hermeksen kultakypärä Janne Kivilahti pääsi iskemään läpiajosta kiekon maaliin. Hermekselle tarjottiin mahdollisuutta ratkaista ottelu ylivoimalla, mutta vieraat iskevät kavennusosuman, kun Miska Humaloja onnistui alivoimalla iskemään kiekon maaliin, eikä Hermes saanut enää tuolla ylivoimalla ratkaisua aikaan.

Hokki vyörytti kavennuksen jälkeen isäntien puolustusalueella ja se tuotti tulosta ylivoiman muodossa. Hokki otti maalivahdin pois ja pelasi 6-4 ylivoimaa, mutta Hermeksen Joonas Huovinen sai iskettyä kiekon tyhjään maaliin. Loppulukemiksi jäivät siis 6-4.

» Lähetä palautetta toimitukselle