Keravalla nähtiin maalikarkelot

MESTIS / Raportti
Tero Konttinen pääsi tuulettamaan HCK:n avausmaalia.
Kuva © Timo Savela
HC Keski-Uusimaan ja Heinolan Peliittojen välinen harjoitusottelu eteni tasaväkisissä merkeissä aina kolmannen erän alkuun asti, kunnes HCK löysi vielä yhden vaihteen lisää ja karkasi lopulta 7-3-kotivoittoon. Molemmat joukkueet tekivät ottelussa runsaasti huolimattomuusvirheitä, minkä seurauksena muun muassa läpiajoja nähtiin muutamaan otteeseen.

Heinolalaisten viimeistelytehokkuus ei ollut keskiviikkoiltana täysin kohdillaan, vaikka keravalaispuolustajat tarjoilivatkin harhasyötöillään maalintekopaikkoja läpi ottelun. Peliitat saikin ottelussa yhteensä neljä läpiajoa, joista kaksi jopa alivoimalla. HCK:n maalivahti Aleksis Ahlqvist kuitenkin paikkaili hyvin kenttäpelaajien virheitä.

Isäntien avausmaali näki päivänvalon jo reilun kolmen minuutin kohdalla. Tero Konttinen katkaisi Peliittojen hyökkäyksen keskialueella ja ampaisi 2-1-hyökkäykseen Juuso Forsströmin kanssa. Konttinen laukoi kiekon Forsströmin syötöstä maaliin ohi Peliittamaalivahti Anssi Pesosen.

Toisessa erässä runsaasti maaleja

Heti toisen erän alkuun Peliitat iski ottelun kolmannesta läpiajostaan 1-1-tasoitusmaalin. Maalin viimeisteli Kristian Kangas napakalla yläkulmavedolla, jolle maalivahti Ahlqvist ei mahtanut mitään.

Ajassa 26.24 vierailijat ampaisivat 1-2-johtoon, kun Jani Keinänen laukoi kiekon maaliin aloituksen jälkitilanteesta.

Peliittapelaajan kuluttaessa jäähypenkkiä neljän minuutin ajan, HCK käytti ylivoimansa hyödykseen nakuttamalla kaksi maalia. Ensin Kimi Koivisto osui Kristian Ruisman syötöstä ja hetken kuluttua Ruisma siirsi isännät johtoon Koiviston säestäessä.

Peliitat rokotti erän puolivälissä jälleen läpiajosta, kun Kangas karkasi toistamiseen karkuun keravalaispakeilta.

Isännät karkasivat voittoon

Ruisma vei isännät 4-3-johtoon aivan kolmannen erän alussa, kun Roope Ranta nousi röyhkeästi kohti maalia ja laukoi kohti Pesosta. Pesonen onnistui torjumaan Rannan laukauksen, muttei kerennyt enää Ruisman ampuman paluukiekon tielle.

Tästä eivät heinolalaiset enää nousseet, vaan HCK meni menojaan puolustaja Henrik Forsbergin johdolla. Ensiksi Forsberg iski ylivoimalla kiekon kaappiin ja hetkeä myöhemmin puolustaja vei HCK:n jo kolmen maalin karkumatkalle. Samassa Peliitat otti aikalisän ja haki vielä kavennusta ilman maalivahtia, mutta Tomi Mustonen kaunisteli taululle loppulukemiksi 7-3.

HCK jatkaa harjoituspelejään heti torstaina, kun vastaan asettuu Tuusulassa uusi yhteistyöjoukkue TuusKi. Peliittojen harjoituspelitaival jatkuu 21.8. Savonlinnassa SaPKoa vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle