FPS kaatoi harvamiehisen UJK:n

MESTIS / Raportti
Lauantai-iltapäivänä FPS meni nopeasti 5-0 johtoon, jonka jälkeen forssalaisten peli ei suurempia hienouksia tarjoillut. Kotijoukkueen löysäilyn sekä jäähyilyn myötä pääsi myös vierailija UJK muutaman kerran iskemään ja pystyi välttymään vastaavalta painajaiselta kuin VG-ottelussa.

Kotijoukkueelta suurimman mielenkiinnon itseensä vetivät Tapparasta Forssaan tullut Jaakko Kallio, sekä HPK:n A-junioreista viherpaitaan sonnustautunut Janne Kinnunen. Tryoutilla ollut Mika Paananen kantoi viherkypärää, josta voidaan päätellä hänen jatkavan FPS:ssa. Sen sijaan toinen kokeella ollut Miika Kaski ei ollut kokoonpanossa.

Jos viherpaitaisia löytyi vaikka neljään ja puoleen kentälliseen, niin vierailijat saivat kasaan hädin tuskin kolme kentällistä. Mukana oli ainoastaan 13 kenttäpelaajaa ja kaksi maalivahtia, joten vaihtoaitiossa ainakin oli liikkumavaraa. Ukilaisilla parantamisen varaa edellisestä riitti, sillä edellisessä ottelussa oli tullut lunta tupaan 1-9 kotiottelussa VG-62:ta vastaan.

Yksipuolista näytöstä

FPS löi otteluun alkutahdit lähes kättelyssä ja hallitsi peliä isännän ottein. Hyökkäykset vyöryivät toisensa jälkeen Matias Valavuon vartioimalle maalille, mutta todellisiin tekopaikkoihin kotijoukkue ei siltikään päässyt läheskään siihen malliin kuin hallinta olisi voinut edellyttää. Avausmaalia ei kuitenkaan tarvinnut erää puoliväliä pidemmälle odotella, kun Mikko Witkan maalin eteen tarjoilemasta kiekosta Rami Jokinen jatkoi kiekon Valavuon taakse.

Isäntien toinen maali nähtiin vain muutama minuutti tästä. Jussi Kulmalan vedettyä ensin Valavuota päin UJK-vahti sylki kiekon eteensä, ja maalin edestä ensimmäistä otteluaan FPS:ssa pelannut Janne Kinnunen pääsi vetämään kiekon lähes tyhjään maaliin.

FPS:n painostuksen katkaisi Jarno Kanteluksen viisi minuuttia ennen erän loppua hankkima 2+2 minuutin jäähy. UJK pääsi toisinaan Topi Riutan ja kapteeni Sami Häätylän johdolla pyörittämään pakkopeliä forssalaispäädyssä, mutta ensimmäistä kertaa FPS-maalia harjoitusotteluissa vartoioinut Juha-Matti Taponen ei ollut yllätettävissä.

Maaleja ja nukkumatti

FPS jatkoi toista erää siihen mihin jäi. Hyökkäykset vyöryivät Valavuon maalia kohti, ja ei aikaakaan kun Juha Nurmisto siirsi numerot jo kolmeen nollaan. Parin minuutin päästä tästä Heikki Saarinen karkasi jäähyaitiosta läpiajoon ja pienen kahvituokion jälkeen veivasi kiekon Valavuon taakse.

Saarinen lisäsi maalisaldoaan vielä hetken päästä ylivoimalla, ja kirjaimellisesti kuljetti kiekon maaliin saatuaan ensin Matti Raunion namupassin maalin eteen. Jälleen Valavuota vietiin kahveelle, eikä ukilaispakkeja ollut Saarisen maalinteon esteenä.

Ilmeisesti otteluun liian hyvän alun saanut Palloseura alkoi löysäilemään, ja kohta jo omissa alkoikin soida. Kotkien Pasi Reunanen pääsi yksin läpi ja vei Taposen maihin, mutta ei kyennyt ratkaisuun. Kiekko kuitenkin ajautui maalin takaa maalin eteen, josta Riutta pääsi suupaisemaan kiekon sisään jäässä maanneen Taposen ohi.

Loppuerä olikin sitten unettavinta kiekkoa, mitä allekirjoittanut on toistaiseksi joutunut kiekkoyleisössä todistamaan. Oikeastaan kummallakaan ei tuntunut olevan suurta kuningasideaa pelissään ja varsinkin kotijoukkueen peli meni liikaan siirtelyyn, kun ilmeisesti yritettiin tarjoilla turhankin esteettistä elämystä yleisölle nähtäväksi.

UJK ei väsykään

Ennen ottelua olisi voinut luulla, että alle kolmella kentällä ja viidellä pakilla pelanneet vierailijat olisivat aivan sippejä viimeisessä erässä, mutta näin ei käynytkään. FPS pääsi ensin tekemään kuudennen maalinsa hetki ennen erän puoliväliä, mutta heti perään UJK viimeisteli ottelun toisen osumansa Hannu Pajusen toimesta.

Myös kolmannen osuman UJK ehti tekemään. Pian toisen maalin jälkeen jälleen asialla oli Riutta, jonka heikko suupaisu löysi tiensä Taposen vartioman maalin taka-alanurkkaan.

FPS otti aikamoisen jäähysuman ottelun loppuun. Jäähylle marssitettiin jonossa viherpaitaisia, ja Jääkotkat pääsi harjoittelemaan ylivoimaansa erilaisilla variaatioilla. Pari kertaa vierailijat pääsivät myllyttämään ylivoimaa jopa viidellä kolmeakin vastaan, mutta varsinkin kahdella miehellä ylivoimaa pelatessaan ukilaiset olivat täysin jäässä.

Kallio ja Kinnunen positiivisia

Uudet tulokkaat Kallio ja Kinnunen jättivät itsestään varsin positiiviset kuvat. Tapparasta Forssaan löytänyt Kallio pelasi yhdessä Matti Raunion ja Jukka-Pekka Koistisen kanssa, eikä ainakaan vertailussa edellämainittuihin löytynyt mitään valittamista. Isohko Kallio pelasi myös paljon ylivoimaa samassa koostumuksessa.

HPK:sta tullut Kinnunen kerkesi kerran tekemään maalin, ja myös avaamaan kasvonsa. Kinnunen poistui pukukoppiin toisen erän alkupuolella nahisteltuaan Hannu Pajusen kanssa, mutta palasi kuitenkin kehiin vielä toisen erän lopulla. Ylöjärveläinen teki pari volttilähtöäkin, ottaen vauhtia oman maalin takaa ja avaten hyökkäyksen sellaiseen tyyliin, jonka forssalaiset muistavat Jussi Elorannan tehneen männäkausina.

Kun edellisistä raporteista on syystä tai toisesta päässyt unohtumaan, niin nyt on korkea aika antaa propseja myös Jussi Kulmalalle. Kulmala on pärjännyt niin puolustus- kuin hyökkäyspäässäkin mallikkaasti, ja näyttää selkeästi parantaneen viime kaudesta. Kiekollisia nousuja tänäänkin tehnyt Kulmala on kahdessa edellisottelussa tehnyt pari maalia, ja tänään mukaan tarttui kaksi syöttöpinnaa.

Ensimmäistä kertaa FPS-maalia edustustasolla tilkkineen Juha-Matti Taposen iltapäivä olisi voinut paremminkin sujua, mutta toisaalta suhteellisen vähäiset hommat taisi myös kangistaa Taposen jäseniä sen verran, ettei hän ollut tänään aivan terävimmillään.

Pelaajia... onko heitä?

UJK:lla oli kerralla vaihdossa kahdeksan miestä + varavahti Aki Kemppi. Pelaajia. Nyt. Heti. Sassiin. Kauden alkuun on enää aikaa kolmisen viikkoa, ja pitäisi kentällisiäkin ehtiä hakemaan sillä välin. Joukkue odottaa varmasti apuja ainakin Lukosta, ja ehkä muistakin joukkueista putoavista pelaajista. Tällä hetkellä koossa on noin kymmenkunta sopimuspelaajaa ei ole vielä hirveästi, mutta onhan tässä toisaalta vielä aikaa.

Tänään ukilaisittain selkein tähti oli kaksi maalia ja yhden syöttöpinnan saalistanut Topi Riutta. Riutta yhdessä Sami Häätylän kanssa oli oikeastaan ainoa voima, joka sai ajettua pelin forssalaisten päätyyn pelkällä omalla panoksellaan.

Puolustuksessa ei käynyt kateeksi Jari Laihia, Lari Virtasta ja Marko Paanasta, jotka tuntuivat pelaavan jatkuvasti. Viidellä pakilla pelanneen joukkueen edellämainitut herrat pelasivat helposti yli puoli tuntia, eikä vapaapäivä kyseisille puolustajille taitaisi olla pahitteeksi.

Maalissa pelannut Matias Valavuo pudotteli kiekkoja hieman liian tiiviiseen tahtiin, mutta muuten pelasi kelvollisen ottelun.

FPS pelasi suurin piirtein näissä koostumuksissa

27 Matti Raunio - 17 Jukka-Pekka Koistinen - 4 Jaakko Kallio

8 Janne Kinnunen - 16 Tapio Ahtonen - 23 Mika Paananen

25 Joni Virtanen - 22 Jesse Huuhanmäki - 28 Jussi Tapio

40 Jarno Kantelus - 33 Rami Jokinen - 5 Juha Nurmisto

9 Tuomo Hirvonen - 10 Heikki Saarinen

20 Vesa Lehtinen - 24 Anssi Rantanen

3 Jussi Kulmala - 3 Mikko Witka / 18 Rami Mattila

UJK pelasi suurin piirtein näissä koostumuksissa

25 Topi Riutta - 14 Sami Häätylä - 8 Joni Aurasuo

19 Hannu Pajunen - 17 Pasi Reunanen - 26 Mikko Koski

7 Risto Talvitie - 16 Matias Rundgren - Vaihtuva hyökkäjä

18 Lari Virtanen - 5 Marko Paananen

4 Jari Laihi - 13 Tommi Suutari / 3 Petteri Nieminen

Jatkoaika haastattelee FPS-luotsi Pekka Laksolaa tulevalla viikolla, ja juttu julkaistaneen loppuviikosta.

» Lähetä palautetta toimitukselle