Erikoistilanteiden näytös päättyi turkulaisjuhliin

MESTIS / Raportti
Kuru onnistui maalinteossa alivoimalla.
Kuva © Timo Savela
Aikaisemmin tällä kaudella kolmannet erät olivat kääntäneet pelejä TUTO Hockeyn tappioksi, mutta perjantaina Espoossa tulos oli toinen. Turkulaisjoukkue lähti maalin tappioasemasta päätöserään, mutta nappasi kolme pistettä 4-3-tuloksella ali- ja ylivoimamaalin turvin.

Espoo United iski ottelussa kolme ylivoimamaalia, mutta päätöserässä ratkaisu syntyi toiseen suuntaan. Niklas Tikkinen antoi todella huonon syötön, ja Hannu Kuru viimeisteli pelin tasoihin.

− Kaveri antoi suoraan lapaan ja pääsin hyvällä vauhdilla liukumaan takatolpalle ja pistämään tyhjiin, Kuru näki tilanteen pelaajan silmin.

Kuru kertoi, että kopissa usko oli kova toisella erätauolla tappioasemasta huolimatta.

− Päätettiin, että pelataan kolmannessa ottelun paras erä. Onnistuttiin siinä, saatiin pari maalia ja pidettiin oma maali puhtaana.

TUTO Hockeyn kiri kruunautui, kun seuraikoni Aki Keinänen ampui tasoitusta seuranneella ylivoimalla kiekon Espoo Unitedin maaliin.

Viisi ylivoimalla, kaksi alivoimalla

Ottelun avauserä oli Espoo Unitedin vaikuttavin tällä kaudella. Hyökkäykset olivat hyviä ja etenkin ylivoima näytti toimivuutensa. Janne Kivilahti onnistui vain yhdeksän sekuntia ylivoiman alkamisen jälkeen iskemällä paluukiekon verkkoon. Erän lopulla Juha Tarkkanen nousi viivasta ja ampui tarkan laukauksen turkulaismaaliin. Tämäkin osuma syntyi ylivoimalla.

− Vaikka vastustajan ylivoima olikin hyvä, annettiin alkuun aika halvat maalit, TUTO Hockeyn käskijä Miika Elomo kommentoi.

TUTO Hockeyn Mikko Laine kilautteli tolppaa erän viimeisellä minuutilla juuri ennen kuin Emil Oksasen rangaistus koukkaamisesta astui voimaan.

Toisessa erässä jäähyt sävyttivät peliä entistä enemmän, sillä minuutteja kirjattiin 16. Kaikki erän kolme osumaa syntyivät erikoistilanteista. TUTO Hockey kavensi alivoimalla Laineen osuessa. Perinteinen alivoimaosuma ei ollut kyseessä, vaan tilanne syntyi neljällä neljää vastaan. Espoo Unitedin Antti Kauppinen ehti kuitenkin juuri kentälle, mutta ei pystynyt vaikuttamaan tilanteeseen.

Jiri Veistola avasi kauden maalitilinsä Jimi Santalan syöttäessä hänet läpiajoon niin ikään ylivoimalla. TUTO Hockey sai erän puolivälin jälkeen pelata pitkän pätkän viidellä kolmea vastaan ja onnistuikin kerran, kun Tomi Wilenius osui tolppien väliin laukomalla suoraan Joonas Toivasen syötöstä.

− Toisen erän puolivälin paikkeille pelasimme sellaista peliä kuin pitää, se oli kauden parasta, Espoo Unitedin päävalmentaja Timo Hirvonen arvioi.

Kolmannessa erässä TUTO Hockey onnistui kahdesti ja vei näin pisteet mukanaan Turkuun. Samalla se sai revanssin runkosarjan avauskierrokselta, jolloin Espoo United otti kolme pistettä samoin numeroin.

− Kolmannessa erässä fokus ei vain kestänyt pelata sitä peliä, mitä alkupuolisko pelattiin. TUTO on kokenut ja hyvä joukkue, joten he käyttivät sen hyväkseen, Hirvonen tuumi pettyneenä.

Keinäsen maalin jälkeen ei rangaistuksia jaettu, joten pelin teeman mukaisesti ei nähty myöskään maaleja. Voitosta huolimatta parannettavaa on myös TUTO Hockeyn puolella.

− Jäähyjä tuli tänään ihan liikaa. Siinä asiassa meillä on ollut parannettavaa, monia pelejä hävitty jäähyilyyn, Kuru myönsi.

» Lähetä palautetta toimitukselle