Espoo United voittoon Kanervan debyyttiottelussa - "Peliaika Mestiksessä muilla ansioilla"

MESTIS / Raportti
Tatu Kanervan ura miesten sarjoissa sai hienon alun.
Kuva © Petteri Äikäs
Espoo Unitedin pisteputki oli katkolla kolmannessa erässä, kun vierailija RoKi meni johtoon. Aleksi Järvisen tasoitus sai kuitenkin seuraa Janne Kivilahden jatkoaikamaalista, joten espoolaisryhmä on jälleen pudotuspeliviivan päällä.

Espoo United pääsi ylivoimalle aivan pelin lopussa, kun RoKin tšekkihyökkääjä Daniel Vozenilek sai 2+10-minuuttisen selästä taklaamisesta. Ylivoima ei toiminut viidellä neljää -vastaan eikä neljällä kolmea -vastaan, vaan vasta joukkueiden ollessa tasalukuisia kotijoukkue onnistui ratkaisemaan.

Felix Westermarckin laukauksen jälkeen kiekko jäi RoKin maalivahti Toni Eskelisen taakse, josta Janne Kivilahti pääsi sutimaan sen maaliin. Voitto on Espoo Unitedille kolmas peräkkäinen, pisteitä on kertynyt jo 11 peräkkäisestä ottelusta.

Unelma-alku

Espoo Unitedin esiintyi ensimmäisen kerran A-junioreissa kauden pelannut Tatu Kanerva. Hyökkääjä saikin mitä parhaimman alun ajalleen Mestiksessä, sillä hän ensimmäisessä vaihdossaan katkaisi Tuomas Komulaisen syötön, nousi maalille ja ujutti kiekon maaliin.

− Helposti pääsin siihen syötönkatkoon. Aika lailla yksin pääsin siinä sitten operoimaan, Kanerva kertasi.

− Eilen sain pelin jälkeen tiedon, että pääsen pelaamaan. Kyllä pelejä jaksaa painaa kolmekin viikonloppuun. A:ssa turnausviikonloppuina on tottunut pelitahtiin.

Muuten ensimmäinen erä oli pitkälti RoKin hallintaa. Pelissä ei kovin paljoa edetty päästä päähän, vaan hallinta pyöri vuoroin kummallakin joukkueilla. Vieraat saivat ansaitun tasoituksen, kun Jarkko Harjula löysi nousevan Jussi Pelto-Arvon, joka laukoi kiekon espoolaismaaliin.

− Ensimmäisen erän nihkeys johtui pitkälti siitä, että meillä oli viikon tauko peleistä, Espoo Unitedin päävalmentaja Timo Hirvonen näki.

Toinen erä ei tarjonnut lainkaan tilastomerkintöjä, mutta kolmannessa tapahtui. Jälleen kerran RoKin parhaimmistoon kuulunut Juhani Tamminen laukoi komealla tavalla kiekon ohi Rasmus Tirrosen, ja näin lappilaiset olivat pitkään kiinni voitossa.

Lopulta Espoo United tuli kuitenkin tasoihin Aleksi Järvisen onnistuttua maalin edessä. Tamminen oli hetkeä aiemmin lähellä päästä läpiajoon, mutta Unitedin pelaajan oikea-aikainen katko esti suunnitelman.

Jatkoajalla Kivilahti onnistui katkaisemaan maalittoman putkensa, joka oli kestänyt koko alkaneen vuoden. Se näkyi myös miehen tuuletuksessa.

"Tahti riittää jatkossa"

− Reagointipeli jäi meiltä vaikeaksi. Osa selittyy sillä, että siirryimme nopeasti Lempäälän pienestä kaukalosta Espoon isompaan. Se vaikuttaa välimatkoihin kentällä, vieraiden päävalmentaja Petteri Hirvonen arvioi.

− Kun eilen tuli vielä loukkaantumisia, osa jätkistä oli kovilla. Puolustimme kuitenkin hyvin pelissä. Neljä pistettä reissulta on kuitenkin sellainen tahti, mikä riittää jatkossa.

− Paransimme peliä koko ajan, vaikka välillä menikin liialliseksi näpräämiseksi. Hienoa, että pystyimme tappioaseman kääntämään voitoksi. Se on hyvän joukkueen merkki, kotijoukkueen Hirvonen analysoi.

RoKi palaa kentille helmikuun ensimmäinen päivä, kun joukkue isännöi Jokipoikia. Espoo United odottaa pari päivää pidempään ennen seuraavaa ottelua, jonka se pelaa Heinolassa. Kanerva ei näe maalinsa vaikuttavan jatkoon miesten riveissä.

− En usko, kyllä se pelipaikka ansaitaan muilla ansioilla.

» Lähetä palautetta toimitukselle