Pirteä Espoo United jyräsi vaisun Hermeksen – Kakkosketjun tehokkuus oli myrkkyä vierailijoille

MESTIS / Raportti
Aleksi Rutanen tuplasi hattutempulla yhdessä erässä kauden maalimääränsä. (Arkistokuva)
Kuva © Petteri Äikäs petteri.aikas@jatkoaika.com
Espoo United kohtasi perjantai-iltana syyskauden viimeisessä kotiottelussaan tappioputkessa rämpivän Kokkolan Hermeksen, kun joukkueet iskivät yhteen Tapiolan urheilupuistossa. Läpi ottelun isännät pysyttelivät tukevasti kuskin paikalla ja ratkaisi ottelun jo toisessa erässä.

Ottelun juoni kävi selväksi jo alkuminuuteista lähtien, sillä selvästi latautuneempi kotijoukkue United hallitsi peliä ja loi voimakasta painetta Hermeksen puolustusalueelle.

Ottelu ei ehtinyt vanheta kuin reilut kaksi minuuttia, kun vierasjoukkueen Samu Markkulalle tuomittiin koukkaamisesta kahden minuutin rangaistus.

Markkulan rangaistusta ehti kulua vain neljä sekuntia, kun Unitedin hyökkäyspään aloituksen jälkeen loistavan ottelun pelannut Kim Hirschovits pääsi tälläämään kauden avausmaalinsa ja siirsi kotijoukkueen 1−0-johtoon. Syöttäjiksi maaliin kirjattiin Kai Lehtinen sekä illan aikana viisi syöttöpistettä saalistanut Juuso Forsström.

Unitedin hallinta jatkui koko avauserän ajan, mistä kertovat maalivahtien torjunnat ottelun ensimmäisessä erässä. Hermeksen Samuel Jukurille merkkautettiin peräti viisitoista torjuntaa, kun taas puolestaan virkaveli Nico Vikstén joutui venymään kiekon tielle ainoastaan neljä kertaa.

Hermes pääsi erän lopussa yrittämään tasoitusta ylivoimalla, kun kotijoukkueen Waltteri Hopponen määrättiin kaksiminuuttiselle korkeasta mailasta. Vierasjoukkue ei kuitenkaan onnistunut tätä mahdollisuutta käyttämään ja ensimmäiselle erätauolle siirryttiin kotijoukkueen johtaessa 1−0.

Ottelun toinen erä alkoi kotijoukkueen kannalta synkästi, sillä vain reilun minuutin pelin jälkeen Jesse Ylöselle tuomittiin 2+10 minuutin rangaistus päähän kohdistuneesta taklauksesta. Hermes pääsi jälleen yrittämään tasoitusta ylivoimalla, mutta ei onnistunut vieläkään ylivoimamahdollisuuttaan hyödyntämään.

Ottelun lähestyessä puoliväliä onnistui kotijoukkueen Aleksi Rutanen yllättämään Hermes-vahti Jukurin napakalla rannelaukauksella ja siirsi kotijoukkueen 2−0 johtoon.

Rutasen osuman jälkeen loistavia yksilösuorituksia esittäneelle vieraiden Joonas Sammalmaalle avautui paikka kaventaa ottelu toisen erän puolivälissä, mutta tilanne säilyi lukemissa 2−0.

Reilut kaksi minuuttia Unitedin edellisestä osumasta, sama mies oli asialla jälleen ja Rutanen naulasi tulostaululle lukemiksi 3−0. Syöttöpisteet tähän osumaan saivat Forsström sekä neljän tehopisteen iltaa viettänyt Hirschovits.

− Me pyrittiin keräämään usko, että meillä on mahdollisuus tähän ja pyrittiin yksinkertaimaan. Meidän usko riitti siihen asti, kun kaveri teki 3−0 maalin. Sitten se repesi, kuten on ollut hieman tapana, totesi pettynyt Hermeksen päävalmentaja Miko Malkamäki.

Tasan kuusi minuuttia myöhemmin Hermeksen ahdinko kasvoi entisestään, kun kotijoukkueen kakkosvitja sivalsi lukemiksi jo 4−0. Maalitekijäksi osumaan merkittiin Ylönen ja syöttäjiksi hänen ketjukaverinsa Forsström sekä Hirschovits.

Vajaa minuutti ennen toisen erän päättymistä Rutanen sinetöi hattutempun siirtämällä kotijoukkueen 5−0 johtoon. Tästä kaksikymmentä sekuntia myöhemmin Jani Elgbacka tälläsi kauden ensimmäisellä osumalla lukemiksi jo 6−0.

Kolmanteen erään Hermes vaihtoi maalille Leevi Laakson.

Päätöserä ei tarjoillut enää samanlaista viihdettä katsojille kuin mitä aikaisempi erä oli ollut. Erän alkupuolella vieraiden Ville Rajala onnistui käyttämään kiekon tolpassa, mutta tämän lähemmäksi maalia Hermes ei enää ottelussa päässyt.

Kolmannen erän ainoa osuma nähtiin reilu viisi minuuttia ennen päätössummeria, kun kotijoukkueen Ylönen onnistui illan toisella osumallaan niittaamaan valotaululle ottelun päätöslukemiksi 7−0.

− Suunnitelmana oli aiheuttaa tänään kovaa painetta vastustajan puolustajille ja saada sitä kautta riistoja. Onnistuttiin siinä tosi hyvin. Tänään oli paljon onnistujia, tyytyväinen Unitedin päävalmentaja Niko Marttila kiitteli omiaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle