Jääkiekko-ottelu kestää 60 minuuttia, muistutti SaPKo

MESTIS / Raportti
Hippoksella nähtiin keskiviikkona ’perinteisten divisioonajoukkueiden’ taisto, kun Diskoksen vieraaksi Mestis-karsinnassa saapui Savonlinnan Pallokerho. Vaiherikkaan, mutta melko heikkotasoisen ottelun päätteeksi tärkeät karsintasarjapisteet matkasivat vieraiden mukana Itä-Savoon luvuin 4-6 (1-0, 2-1, 1-5).

Kotijoukkue Diskos tuli ottelun alussa lujaa luistellen ja rakensi tilanteita savonlinnalaispäätyyn. Kotiyleisö saikin ilonaiheen jo ajassa 3.31, kun pirteästi pelannut Hannu Päivärinta otti puhtaan aloitusvoiton hyökkäyspäässä ja Lauri ”teemunserkku” Selänne laukoi kotijoukkueen johtoon SaPKo-vahti Tomi Räisäsen längistä. Ensimmäistä erää pelailtiinkin Diskos-hallinnassa, savonlinnalaisvalmentajan ennen ottelua lupaama vahva kiekollinen lyhytsyöttöpeli antoi odottaa itseään, tilanteet kilpistyivät yleensä pitkiin kiekkoihin ja paitsiovihellyksiin.

”Enemmän intoa kuin ymmärrystä” oli kuvaava fraasi oikeastaan koko ottelulle, jossa nähtiin uskomaton määrä erilaisia laitataklauksia ja koukkaamisia, erikoistilanteiden seuratessa toisiaan. Muutenkin harvalukuista Diskos-pakkaa peloteltiin reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen, kun Pelicans-kasvatti, komean tsekkitukan kasvattanut Lauri Heinonen taklasi rumasti alivoimalla loistopeliä pelannutta Jari Markkasta. Pahalta näyttäneestä tilanteesta selvittiin kuitenkin säikähdyksellä ja Heinosen 2+10 minuutin jäähyllä.

Ensimmäisessä erässä ei lisämaaleja lukuisista jäähyistä huolimatta nähty; lähimpänä maalintekoa oli SaPKon puolustaja Harri Kettunen, joka tosin oli lähellä ohjata kiekon parisen sekuntia ennen erän loppua omaan verkkoon; vain Räisäsen huikea kilpitorjunta pelasti vierailijat takaiskulta.

Paananen ulos – ehkä ensi kertaa urallaan

Jos sai Diskos ensimmäiseen erään vahvan alun, oli sillä todellinen salama-alku toisessa erässä. Vain 29 sekunnin pelin jälkeen ensimmäisen maalinkin alustanut Hannu Päivärinta seurasi loistavasti oman laukauksensa ja siirsi reboundista punapaidat jo kahden maalin johtoon. 2-0-johto tuntui ainakin katsojista jo kohtuullisen turvalliselta; niin taisi ajatella Diskoskin, koska SaPKo sai selvästi otteen pelistä. Tero Kujalan mainiot torjunnat pitivät Diskoksen maalin puhtaana, kunnes alkoi jäähysuma.

Ajassa 25.27 Janne Maaninka otti pienen rangaistuksen koukkaamisesta; jo ensimmäisessä erässä hyvin toiminut alivoimapeli riitti vielä tässä tilanteessa, mutta kun jenkkivahvistus Pete Kolasa joutui vielä vajaa minuutti myöhemmin rangaistusaitioon, ei nollataika enää kestänyt. SaPKon juonikas ylivoimapeli tuotti tuloksen, kun Sami Suomalainen syötti kiekon siniviivalle runkosarjan pistehai Kalle Konstille, joka lämäsi komeasti kavennusmaalin kahden miehen ylivoimalla.

Pian kavennusmaalin jälkeen nähtiin todella harvinainen tilanne: liigaveteraani, Diskoksen kiekkovarma puolustaja Mika Paananen taklasi puolittain vahingossa polvella savonlinnalaispelaajaa ja erotuomari Jarkko Kosonen näytti Paanaselle päätyovea. Paikalla olleet toimittajat spekuloivat, oliko ulosajo mahdollisesti Paanasen pitkän uran ensimmäinen; monta tällaista tapausta ei vanha herrasmiespelaaja ole urallaan kokenut. SaPKon vahva hyökkäys sai seuranneen viiden minuutin ylivoiman aikana jauhaa kolme minuuttia yhtäjaksoista pakkopeliä, mutta tuloksetta; Tero Kujala pelasti Riku Turtiaisen laukauksen kertaalleen jopa mahallaan maaten nostamalla taaempaa jalkaansa.

Paanasen viisiminuuttisen jälkeen Diskoksen tahtopelaaja Jani Leinonen päätti yrittää ratkaista ottelun ja vyörytti terävän vastahyökkäyksen SaPKon maalille. Leinosen laukaus meni täpärästi ohi, mutta Diskos sai hengähdystauon, kun tilannetta seuranneessa ruuhkassa savonlinnalaispuolustaja Mikko Lemettisen hermo ei pitänyt, vaan tämä kampitti kotijoukkueen hyökkääjän jäähyn arvoisesti.

Seuranneen ylivoimapelin aikana SaPKon kanadalaistyyppisesti vastaan tuleva veräjänvartija Tomi Räisänen koki ottelun mustimman hetkensä. Räisänen lähti B-pisteen kaarelle kiekkoa vastaan, muttei saanut räpyläkättä kiekon päälle, vaan Kimmo Kosonen pääsi siirtämään Diskoksen jälleen kahden maalin etumatkalle hölmistyneen SaPKo-vahdin katsellessa tilannetta voimattomana, metrien päässä maaliltaan. Kolmanteen erään lähdettiinkin Diskoksen johtolukemista 3-1.

Yksi erä kaiken muuttaa voi

Kolmas erä alkoi kahden edellisen kaltaisesti – nopealla maalilla. Tällä kertaa maalin teki vain eri joukkue. Toisen erän lopun nahinoiden myötä pelattiin tasavajaalla, mikä osoittautui Diskokselle hankalaksi. SaPKon liigakokemustakin omaava kapteeni Jarno Tiilikainen lirutti helpohkon kavennusmaalin Diskos-puolustuksen söhlätessä itsensä ulos tilanteesta.

Ottelun kuva ei kuitenkaan SaPKon maalista muuttunut: tasakentällisin Diskos hallitsi kenttätapahtumia, mutta pääsi vain tolppaan ja ylärimaan asti. Käännekohtana voidaankin pitää Diskoksen saamaa ylivoimatilannetta 44 minuutin pelin jälkeen. SaPKo tuli tähän tilanteeseen voimakkaasti karvaten, aivan erilaisella otteella kuin aiempiin alivoimatilanteisiinsa, eikä kotijoukkue saanut tilannetta. SaPKo kiitti ja kuittasi – edellisen maalin tehnyt Jarno Tiilikainen vei kiekon alivoimalla hyökkäyspäähän, syötti Jyri Paavolalle, joka laukoi alivoimalla ottelun tasoihin ajassa 46.23.

Yllättävä tasoitusmaali sekoitti täydellisesti kotijoukkueen pelin. Vain puolisen minuuttia maalin jälkeen Diskos-puolustaja Jukka Hirvi otti jäähyn – kuinkas muuten – laitataklauksesta, ja SaPKo kiitti jälleen. Pelikellon näyttäessä 47.42 vierailijat siirtyivät ensi kertaa johtoon Tuomas Nissisen helpolla maalilla. Nissinen onnistui toistamiseen, jälleen ylivoimalla, vain kaksi minuuttia myöhemmin, jälleen kiekko lirui harmittavan helposti ohi Diskos-vahti Kujalan.

Kotijoukkueen päät painuivat 3-5-tilanteessa, mutta se sai vielä yhden mahdollisuuden ylivoimalla, kun kolmas erä oli puolivälissä. Tämäkin tilanne tuotti katastrofin; Diskoksen puolustaja Tommi Törnroos menetti kiekon omalla siniviivalla Jarno Tiilikaiselle, joka paukautti SaPKon illan toisen alivoimamaalin ja vierailijat jo kolmen maalin johtoon. Diskoksen Tuomo Yläinen onnistui kavennusmaalissa saman jäähyn aikana, mutta ottelu oli jo menetetty. Edes viimeisen kahden minuutin yritys ilman maalivahtia ei auttanut kotijoukkuetta, vaan pisteet matkasivat Savonlinnaan maalein 4-6.

Valmennusjohdon kommentit

SaPKon käskijä Timo Turunen puhkui luonnollisista syistä onnea ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa, vaikka myönsikin ottelun alun olleen heille vaikea.

- Ensimmäisessä erässä olimme altavastaajia, Diskos tuli rajusti päälle. Toisessa erässä saimme otteen pelistä, mutta yritimme pelata liian hienoa ja kaunista, eikä maalia tullut.

- Yllätyimme kotijoukkueen pelitavasta; meillä on tapana pelata kiekkoa. Sääli, ettei tuomari ottanut kaikkea kahvausta pois, kaipasin otteluun kunnollista erotuomaria.

- Onneksi kolmannessa erässä saatiin ketsuppipullo auki, tänä vuonna aiemminkin on noustu tappioasemasta. Tuomas Nissisen kaksi maalia ratkaisivat pelin, onni onnettomuudessa, kun Nissinen pääsi kokeilemaan Jussi-Pekka Leinosen kympin myötä.

- Jatkossa mennään peli kerrallaan, katsotaan mihin rahkeet riittää. Diskoksen kanssa molemmat kiusataan isompiamme ja jos kaikki menee kohdalleen, voi Mestis-nousukin tapahtua.

Turusen kollega, Diskoksen valmentaja Jukka Ahvenjärvi oli levollisin mielin tappiosta huolimatta.

- Meillä oli kova lataus sunnuntain PePo-peliin ja se näkyi tänään kentällä. Suurin jännitys purkautui sunnuntaina, ei oltu valmiita samalla tasolla tähän otteluun.

- Ensimmäinen erä oli meiltä hyvää peliä, mutta sen jälkeen pelaajien etäisyydet kaukalossa kasvoivat liian pitkiksi. Jäähyt rassasivat jo muutenkin vajaalukuista ja osin raihnaista joukkuetta.

- Laitataklaukset menevät molemmilla varmasti liiallisen innon piikkiin, ei kukaan näistä joukkueista lähde tahallaan vahingoittamaan vastustajaa.

- Huominen huilitaan, katsellaan mikä on miehistön tilanne. Tärkein asia on henkisen puolen lataaminen lauantain Salamat-otteluun; otetaan Hayley ruusuilla vastaan ja katsotaan, mitä muuta keksitään.

» Lähetä palautetta toimitukselle