Tomi Mustonen ainoa maalintekijä

MESTIS / Raportti
Maalit olivat kortilla, kun liigavahdit tukkivat tolppien välin kahden yritteliään joukkueen tasaväkisessä koitoksessa. Kaukalon parhaan ketjun laituri Tomi Mustonen iski irtokiekosta ottelun ainoan täysosuman vajaat kolme minuuttia ennen loppua, ja Hokki voitti 1-0.

Liigavahdit Timo Laaksoharju Ahmojen ja Pekka Rinne Hokin maalilla pitivät tasaisen kamppailun maalittomana yli 57 minuutin ajan.

Ratkaisumaali pysäytti ottelun aikana sekoilleen Hyvinkään hallin eläkeikäisen kellon lukemiin 57.21. Kajaanin Hokki pelasi ylivoimalla, ja joukkueen erittäin vahvasti pelannut kanadalaissentteri Jean-Philippe Paré laukoi kovaa. Kiekko putosi torjunnasta Ahmojen maalivahdin Timo Laaksoharjun taakse, josta ensimmäisenä paikalle ennättänyt Tomi Mustonen pääsi sen maaliviivan yli lyömään.

Lopun ratkaisu oli Ahmojen kannalta varsin tyly. Sarjan peränpitäjäksi juuttunut joukkue pelasi jo kymmenennen korkeintaan yhden maalin marginaalilla päättyneen ottelunsa, mutta voitokseen Ahmat on onnistunut kääntämään tasaisista peleistä ainoastaan kaksi, ja nekin vasta jatkoajalla.

- Kaikki oli pelissä, pojat taistelivat kyllä hyvin. Mahtava esitys, mutta nolla pistettä. Se siinä vaan harmittaa, Ahmojen valmentaja Kari Lehtinen lausui.

Mustonen hankki ja tuhlasi

Pitkämatkalainen Hokki oli terävämpi ensimmäisten minuuttien aikana, mutta kokonaisuutena avauserä oli varsin tasainen. Maalipaikkoja oli kummallakin joukkueella, vaikka täysosumia ei nähtykään.

Hokilla oli paikkansa heti alussa, kun joukkue pääsi kahteen Ahmojen keskialueen kiekonmenetyksestä seuranneeseen ylivoimahyökkäykseen. Kimmo Happo siirsi vapaasta paikasta kiekon turhankin epäitsekkäästi Rolle Viljaselle, jonka yrityksen Timo Laaksoharju torjui, eikä Juha Silvanderkaan onnistunut Jean-Philippe Parén passista hetkeä myöhemmin.

Ahmojen avauserän paras tilanne oli Joni Heiskasella, joka karkasi Hokki-pakki Antti Haloselta läpiajoon, mutta kiekko lipui maalivahti Pekka Rinteen torjunnan kautta vähän ohi maalin.

Maalittomassa toisessa erässä pelattiin edellistä tarkemmin, eikä maalipaikkojakaan ollut kuin muutama. Enemmistö niistä oli kajaanilaisvierailla, jotka saivat peliä haltuunsa Ahmojen kolmen kaksiminuuttisen myötä.

Erän näkyvin hahmo oli myöhemmin voittomaalin iskenyt Hokki-laituri Tomi Mustonen. Ahmojen rangaistuksista kaksi tuli sinikypäräiseen Mustoseen kohdistuneista rikkeistä, ja samalla miehellä oli myös Hokin kaksi parasta maalipaikkaa. Avopaikat maalin edessä päättyivät ohilaukaukseen ja Timo Laaksoharjun komeaan hanskatorjuntaan.

Forsbackan 7000 jenin paikka

Päätöserän alussa maalia haettiin ihan tosissaan. Maalille noussut Hokki-pakki Mikko Saavinen laukoi kaimansa Karjalaisen oivasta syötöstä ohi maalin, ja pirteästi pelanneen Rolle Viljasen vanhanaikaisyrityksestä kiekko jäi maalin takatolpalle, josta ahmapakki Antti Uitto sen selvemmille jäille pelasti.

Ahmojen paikat olivat keskushyökkääjä Pasi Reunasella, joka pääsi laukomaan maalin kulmalta Joni Heiskasen hyvästä syötöstä ja myöhemmin vapaasti b-pisteiden välistä, mutta maalivahti Rinne ehti kiekon eteen kummallakin kerralla.

Hyvin lähellä avausmaalia oltiin, kun kotijoukkueen kapteeni Pasi Järvinen pääsi laukomaan suoraan Juha-Matti Tomusen syötöstä, eikä Rinne ehtinyt juurikaan Hokki-maalilla reagoida, mutta maalin yläkulman sijasta kiekko kolahti kookkaan vahdin maskiin.

Paria minuuttia myöhemmin muutaman hyvän tilanteen hukannut Ahmojen Reunanen joutui istunnolle kampituksesta, ja Tomi Mustonen napautti voittomaalin ylivoimalla.

Ahmat haki tasoitusta yli kaksi minuuttia ilman maalivahtia ja sai yhden useamman tuhannen taalan paikan. Hokki-vahti Rinne oli jo jäissä, kun Patrik Forsbacka pääsi läheltä nostamaan irtokiekkoa maaliin, mutta epäonnistui.

Hokin Niko Papinaholla ja maalintekijä Mustosella oli vielä paikkansa iskeä 0-2-maali tyhjiin, mutta laukaukset hyökkäysalueelta sujahtivat ohi maalin.

Rinne avasi nollapelillä

- Tyytyväinen olen, että saimme kaksi pistettä. Se oli tavoite. Peli oli erittäin tiukka, kuten 1-0 kertoo, ja Ahmat taisteli hyvin, Hokki-valmentaja Vladimir Kolek kertoi.

- Ensimmäinen erä oli huono, putket eivät liikkuneet. Toisen erä oli paljon parempi, ja kolmaskin ok. Pojat taistelivat loppuun saakka, Kolek kiitteli.

Kainuulaisten parhaimmisto on helppo nimetä. Maalilla Kärppien lainaama Pekka Rinne torjui ensimmäisessä Mestis-ottelussaan virheettömästi nollapelin, johon vaadittiin kiekon eteen venyminen 27 kertaa.

Kenttäpelaajista Jean-Philippe Parén ketju oli koko kaukalon paras, molemmat joukkueet mukaan lukien. Kolmikko loi valtaosan Hokin maalipaikoista, joten sikäli voittomaali osui oikeille miehille.

Voiton myötä Hokki nousi sarjataulukossa jo viidenneksi.

Viimeistelyn tuskaa

Ahmojen paras oli erittäin varmaotteisesti torjunut HIFK-apu Timo Laaksoharju. Toinen vahvan yrityksen myötä edukseen erottunut oli hyökkääjä Joni Heiskanen, joka yhdessä Pasi Reunasen ja Patrik Forsbackan kanssa järjesti usean vaarallisen tilanteen. Vain tehot puuttuivat.

Tehot ovat puuttuneet paitsi Reunasen ketjulta, myös koko Ahmojen joukkueelta. Hyvinkääläisryhmä taisteli hyvin, mutta on siitä huolimatta tahkonnut nyt jo yli kahdeksan erää ilman ainuttakaan täysosumaa. Laaksoharjun tasoisen vahdin edessä hyökkääjien ei sentään ihmeitä tarvitsisi voiton eteen tehdä, mutta maalisuoni pitäisi taas saada sykkimään.

- Ensimmäisessä erässä oltiin vähän niskan päällä. Toiseen erään Hokki hyvin liikkuvana joukkueena sai normaalimman liikkeen päälle. Kolmas erä oli taas tasainen, ahmaluotsi Lehtinen kertasi.

- Timo Laaksoharju oli mahtava, samoin Hokin Rinne. Liigatason maalivahdit toivat ylimääräistä tuskaa maalintekijöille molemmin puolin.

Sirkus jatkaa kulkuaan molempien osalta jo torstaina. Hokki kohtaa tv-pelissä Salamat Kirkkonummella ja Ahmat haastaa KooKoon Kouvolassa.

Kentälliset

Ahmat

19 Tuomas Tikkanen – 25 Janne Lehtinen – 27 Juha-Matti Tomunen

31 Timo Korhonen – 15 Joni Hakonen – 24 Raine Pulkkinen

17 Joni Heiskanen – 23 Pasi Reunanen – 10 Patrik Forsbacka

18 Antti Chrons – 21 Tero Willström – 11 Ville Liukko

3 Pasi Järvinen – 9 Antti Uitto

7 Kim Sjöblom – 5 Olli Tukonen

34 Teemu Jäske – 2 Pasi Tamminen

6 Lauri Mattila

Maalissa 35 Timo Laaksoharju (33 Aki Kemppi)

Hokki

22 Mikko Karjalainen – 96 Niko Papinaho – 19 Juha Silvander

12 Jani Tuppurainen – 40 Jean-Philippe Paré – 10 Tomi Mustonen

55 Rolle Viljanen – 11 Sauli Kela – 9 Kimmo Happo

14 Olli Piippo – 34 Miikka Kuusela – 4 Jarmo Hämeenaho

31 Mikko Palomäki – 7 Jani Södö

6 Mikko Saavinen – 5 Lauri Lahesalu

28 Jari Puustinen – 18 Antti Halonen

Maalissa 32 Pekka Rinne (1 Lauri Rämet)

» Lähetä palautetta toimitukselle