TUTO mittaamaan SaPKon syysvirettä

MESTIS / Ennakko
TUTO isännöi lauantaina SaPKoa.
Kuva © Timo Savela
Vaihtelevasti kautensa aloittanut TUTO isännöi Kupittaan lauantai-illassa lennossa olleen SaPKon. Savonlinnalaisjoukkue on aloittanut kautensa mainiosti voittamalla neljästä ensimmäisestä ottelustaan kolme.

TUTOn ensimmäinen viikko oli haastava. Kauden avausottelussa sarjatulokas Espoo United kairasi Kupittaalta niukan 3-4 voiton. Perjantaina turkulaisia sen sijaan kuritti LeKi, joka jätti TUTOn tylysti pisteittä lukemin 3-2. Orastava tappioputki katkesi avausviikon lauantaina RoKia vastaan.

Lauantai-illan kotijoukkue palasi reilun viikon mittaiselta tauolta voitokkaasti eilen Espoossa. Viimeisessä erässä rinnalle ja ohi tulleen turkulaisjoukkueen riveistä löytyi jälleen jokaiselle maalille eri tekijä.

Turkulaisjoukkueelta onkin löytynyt alkukauden ensimmäisissä peleissä laajalta rintamalta ratkaisijoita. Erityisesti kokenut Aki Keinänen on aloittanut terävästi, iskien kiekon kahdessa pelaamassaan ottelussa kolme kertaa pussiin.

Viime kausina TUTOlle vaikea vastus SaPKo tulee hyvässä vedossa Kupittaalle. Tappiollisesti kauden avannut savonlinnalaisryhmä nollasi kahdessa seuraavassa ottelussa Mestis-debytantti IPK:n ja RoKin.

Eilen perjantaina pässipaidat kävivät hakemassa ensimmäiset vieraspisteensä Vantaalta jatkoajan jälkeen. Savonlinnalaisten sankareina Tikkurilassa olivat 25 kertaa kiekon eteen ehtinyt Juhana Aho sekä voittomaalin iskenyt Jonatan Tanus.

Molemmilla joukkueilla on edellisillalta takanaan ottelut, mutta vielä tässä vaiheessa kautta se tuskin tulee näkymään. TUTO on erityisesti kotikaukalossaan Miika Elomon aikana aloittanut terävästi, eikä lauantai-iltakaan tuskin tee poikkeusta.

Seuraa Heitä

Tomi Wilenius #63 | Pyry

Keskushyökkääjä

Paikkansa tulosyksikön laidalta vallannut Wilenius kohtaa lauantai-illassa viime kauden seuransa. Verkko on heilunut tällä kaudella jo kaksi kertaa – tuleeko kolmas kihaus tänään?

Juhana Aho #35 |

Maalivahti

Mikkelistä Savonlinnaan siirtynyt veskari on torjunut alkukaudella lähes sataprosenttisella tarkkuudella.

» Lähetä palautetta toimitukselle