Turussa kaivetaan toista peräkkäistä voittoa

MESTIS / Ennakko
Molemmat TUTOn ja SaPKon kohtaamiset alkukauden aikana päättyivät savonlinnalaisten yhden maalin voittoon.
Kuva © Antti Varonen
TUTO ja SaPKo haastavat toisensa lauantai-illan taistoon Turussa. Joukkueilla on otteluun samankaltaiset lähtökohdat, sillä molemmilla joukkueilla on takana pisteiden valossa tahmea kuukausi ja edellisestä ottelusta napattu voitto taskussa. Vain toinen joukkueista jatkaa positiivisella polulla lauantain jälkeen.

SaPKolla on otteluun samat lähtökohdat kuin edellisellä visiitillään Turussa. Niin viime reissulla kuin nytkin SaPKo väänsi edellisiltana Lempäälässä LeKiä vastaan, kun taas TUTOlla on takana pidempi lepo. Eilen SaPKo kaatoi LeKin lukemin 5–4, kun Samu Markkula iski kiekon häkkiin jatkoajalla.

TUTO otti keskiviikkona ison voiton niin loppulukemissa kuin henkisestikin. 1–5-voitto Lempäälässä LeKiä vastaan oli turkulaisjoukkueen ensimmäinen voitto tässä kuussa. Voittoa edelsi neljä tappiota, mukaan lukien 1–0-tappio Savonlinnassa pässipaitoja vastaan. TUTO-valmentaja Ismo Lehkosen mukaan TUTO lähtee kotiotteluunsa erityisen levänneenä.

− Ollaan vietetty vähän erilaiset kaksi päivää ja valmistauduttu niin huolella tuohon lauantain tapahtumaan kuin vain voi, että päästäisiin mahdollisimman raikkaasti ja tuoreena liikenteeseen, Lehkonen kuvailee TUTOn verkkosivuilla.

TUTO korjaillut karvauspeliään

Edellisellä Turun-visiitillään SaPKo nappasi TUTOsta maalin voiton, kuten myös marraskuun alussa kotiottelussaan turkulaisia vastaan. Tuolloin voiton takuumiehenä oli TUTOssakin alkukaudesta nähty Oskari Setänen, joka kuitenkin sen jälkeen jatkoi matkaansa takaisin Turkuun ja TPS:n mukaan.

LeKiä vastaan SaPKon maalilla torjui Olli Kälkäjä, joten todennäköisesti Antti Leskinen torjuu savonlinnalaismaalilla lauantaina. TUTOlla maalivahtipeli oli yksi epävarmoista palasista alkukaudella, mutta nyt tilanteeseen on vaikuttanut löytyneen helpotus. Kristian Järvinen torjui TUTOn maalilla ensi kertaa Lempäälässä ja torjui vakuuttavasti, sillä kiekot pysähtyivät lähes 97-prosenttisesti. Järvinen jatkaa maalissa myös lauantaina.

Etenkin kotiotteluissaan vauhdikkaasti pelannut TUTO ei odota Lehkosen mukaan SaPKon yhtyvän hyökkäävään peliin.

− Siellä on neljä-viisi pelaajaa pelin alla koko ajan, eivätkä he ota minkäänlaista riskiä edes kiekollisessa pelissä. He puolustavat tiiviisti ja pistävät niin sanotusti luukut kiinni. Me tiedetään kyllä ihan tasan tarkkaan, että meidän tehtävämme on pystyä murtamaan se puolustus, Lehkonen kuvailee SaPKoa.

Lehkosen mukaan TUTOnkin peliin on etenkin karvauspelaamisessa tullut jo olemassa olleen innon lisäksi mukaan enemmän järkeä.

− Uskon, että pääsemme ilman minkäänlaisia estoja pelaamaan omanlaista peliä. Päivitimme myös omaa karvauspeliämme, jotta siitä jäisi tietty yli-innokkuus pois ja saisimme viisikkoa tiiviimmäksi, Lehkonen kuvailee.

Kun tulosten valossa kummankaan joukkueen kuukausi ei ole tuonut niin paljon pisteitä pottiin kuin joukkueet varmasti ajattelivat, on lauantaina ottelu henkisesti tärkeä. Voitolla joukkueet osoittaisivat tahmean kuukauden viimeisessä pelissä pystyvänsä voittamaan useamman kuin yhden ottelun peräkkäin.

Seuraa Heitä

Kristian Järvinen #31 |

Maalivahti

TUTO kaipaa huutavasti tiivistä puolustusta ja alkukautta parempaa maalivahtipeliä. Keskiviikon LeKi-ottelu oli häivähdys Järvisen potentiaalista.

Joonas Toivanen #12 |

Keskushyökkääjä

Pässikapteeni pamautti Lempäälässä kaksi maalia ja pelasi kokonaisvaltaisesti mainion taiston.

» Lähetä palautetta toimitukselle