Pulliaisen paluuottelussa taistellaan tärkeistä pisteistä

MESTIS / Ennakko
TUTO ja SaPKo kamppailevat tärkeistä pisteistä.
Kuva © Julia Heino julia.heino@jatkoaika.com
TUTO pelaa keskiviikkona SaPKoa vastaan runkosarjan viimeisen kotipelinsä. Savonlinnalaispoppoo majailee turvallisesti seitsemäntenä, mutta sillä on mahdollisuus kavuta vielä ylemmäs, joten pisteet Kupittaalta yritetään varmasti kaivaa vaikka väkisin. Perjantain kotipeliin TUTO kuitenkin vahvistuu entisestään, sillä Tuukka Pulliainen palaa kokoonpanoon.

TUTO ja SaPKo ovat ottaneet mittaa toisistaan jo viisi kertaa. Neljästi TUTO on ollut vahvempi osapuoli ja viimeisin voitto pässipaidoista on Talvisalosta helmikuun lopulta lukemin 4-2. Joulukuun puolessa välissä SaPKo onnistui kukistamaan turkulaisjoukkueen Kupittaalla ehkä jopa hieman yllättävin 2-5-lukemin.

SaPKon peli on viime aikoina ollut varsinaista vuoristorataa: viimeisimmän TUTO-kohtaamisen jälkeen joukkue on pelannut neljä ottelua, joista saldona kaksi voittoa ja kaksi tappiota. Jonkinlaista tasapainoa peliinsä etsivä savonlinnalaispoppoo otti kuitenkin keskiviikkona kelpo kotivoiton KeuPasta lukemin 3-1, ja voitto plakkarissa on tunnetusti helpompi jatkaa.

Sekä ylivoima- että viisikkopelaaminen on ollut SaPKolla viime aikoina sekaisin, sillä hyvistä yrityksistä huolimatta peli kääntyy turhan usein takaisin savonlinnalaisten omaan päätyyn. Vierailijoiden kannattaa siis suunnitella taktiikkansa uudelleen, mikäli se mielii pisteitä Kupittaalta.

Pässipaitojen kantavana voimana ovat viime aikoina toimineet joukkueen ykkös- ja kolmosketjut. Esimerkiksi keskiviikona KeuPa-pelissä Rasmus Hämäläisen, Joona Mannisen ja Mikko Hintzin muodostama kolmoskenttä vastasi illan avausmaalista ja toisessa erässä maalintekotaitojaan pääsi esittelemään Mika Hyvärisen, Joonas Toivasen ja Kristian Kankaan ykkösvitja.

TUTO saa Pulliaisen takaisin

Viime aikoina ylivoiman tehottomuudesta kärsinyt TUTO teki pienen parannuksen keskiviikon peliin, sillä neljästä maalista kaksi syntyi ylivoimalla. TUTO sai paljon aikaan laukauksia, mutta sihti oli pahasti hukassa. TUTO-luotsi Ismo Lehkonen näki kuitenkin keskiviikon pelissä myös kehitystä.

− Meillä on liikkuvuus mennyt koko ajan parempaan suuntaan. Keskiviikkonakin näytti siltä, että jalka liikkuu paremmin. Sitä kautta pelikin on lennokkaampaa ja silloin yleisökin viihtyy paremmin, Lehkonen pohtii.

Turkulaisjoukkue otti keskiviikon voiton myötä kolmossijan ja tarrasi kiinni kotietuun. Joukkueella on paljon pelissä perjantaina, sillä JYP-Akatemia hengittää niskaan vain pisteen päässä neljännellä sijalla. Jos turkulaispoppoo haluaa välttää pitkät pelimatkat Kajaaniin, kolmannesta sijasta olisi hyvä pitää kiinni.

Viimeisten tärkeiden pisteiden perässä on myös SaPKo, joten kovaa kamppailua on jälleen Kupittaalla luvassa.

− Tunnelman kannalta vastustajalla on paljon merkitystä. SaPKo ei vetäydy kuoreensa ja Janne Sinkkosen tuntien vastassa on intohimoinen ryhmä, Lehkonen kommentoi.

TUTOn sairastupa on alkuvuodesta ollut harmillisen täysi ja riveistä on puuttunut tärkeitäkin pelaajia. Jo aikaisemmin kokoonpanoon loukkaantumisen jälkeen palannut Timo Pärssinen saa perjantain peliin tutun ketjukaverin, kun Tuukka Pulliainen tekee paluun kokoonpanoon.

Tärkeisiin kevään peleihin palaava Pulliainen pääsee Pärssisen lisäksi kiekkoilemaan samaan ketjuun lahjakkaan Iikka Kangasniemen kanssa.

Anton Kokkonen ja Tommi Laine ovat edelleen sivussa, mutta heidän odotetaan palaavan kokoonpanoon ensi viikon aikana.

Seuraa Heitä

Mikko Nuutinen #40 |

Laitahyökkääjä

Nuutinen on ollut lähiaikoina hieman varjossa eikä ole päässyt tehokkaasti peliin sisään. Syttyykö vire uudestaan pudotuspelien lähestyessä?

Tuukka Pulliainen #8 |

Keskushyökkääjä

Kokoonpanoon paluun tekevä Pulliainen pääsee heti kovaan seuraan, kun samassa ketjussa kiekkoilevat Iikka Kangasniemi ja Timo Pärssinen. Tämän trion kanssa SaPKo saa olla varuillaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle