Jälleen trilleri Kupittaalla?

MESTIS / Ennakko
TUTOn peli-ilme on ollut kauden aikana toisinaan ihailtavalla tasolla, kuten toisena oikealla olevan Nico Maneliuksenkin tyylinäyte kertoo.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
Turun Kupittaalla kohtaavat paikallinen TUTO ja Savonlinnan Pallokerho. Joukkueet ovat kohdanneet kauden aikana kerran, ja silloin sarjataulukossa toiseksi viimeisenä oleva SaPKo onnistui yllättämään turkulaisen sarjakolmosen kotonaan. Ottelussa on myös vaarassa katketa eräs harvinainen putki.

Mikäli TUTOn nykyvireeseen on luottaminen, tulee ottelusta tasainen. Kupittaalaisten kahdeksan edellistä peliä ovat nimittäin päättyneet maalin erolla suuntaan taikka toiseen. Kauden ensimmäisessä keskinäisessä kohtaamisessa nokkaansa saanut TUTO tulee varmasti otteluun tavoitteenaan kilpensä kiilloittaminen ja pässipaitojen sarvien tylsyttäminen.

TUTO palasi viime pelissä voittojen tielle nihkeän pelin päätteeksi. Vastustaja LeKi kaatui tällöin voittolaukauksilla 4-3-numeroin. Vaikka TUTO onkin sarjassa kolmantena, ei joukkueen tekeminen ole viime aikoina ollut täysin toivotulla tasolla.

Joukkueen hyökkäyspelaaminen on ollut liikaa Tuukka Pulliaisen, Aki Keinäsen ja Anrei Hakulisen muodostaman ketjun selässä. Esimerkiksi keskiviikon LeKi-pelissä ketju teki kolme TUTON neljästä maalista, vaikka viimeinen merkattiinkin voittolaukauskisasta.

Surkeaan alkukauteen peilattuna, jonka aikana SaPKo voitti kymmenestä ensimmäisestä pelistään vain kaksi, savonlinnalaiset ovat mukavassa nousukunnossa. Keskiviikkona SaPKo kuitenkin kärsi kotonaan 0-3-tappion KooKoolle ja katkaisi samalla neljän peräkkäisen kotivoiton putkensa.

Yksilöiden laatu ratkaisee?

Pässipaitojen pelaamisessa oli silti mukana paljon hyviä elementtejä ja tasakentällisin se pystyikin haastamaan TUTOn ja Vaasan Sportin kanssa kärkikolmikossa painivat kouvolalaiset tasavertaisesti.

— Alivoimilla ja ylivoimilla hävittiin. Tasakentällisin oli ajoittain todella hienoa hyökkäyspään pelaamista ja saatiin luotua paikkoja. Tänään toki nähtiin myös se, miksi jotkut pelaajat ovat uransa aikana pelanneet myös jotain muuta sarjaa kuin Mestistä, ja arvoa pitää antaa myös niille pelaajille, kertasi SaPKon päävalmentaja Janne Sinkkonen keskiviikon ottelun jälkeen ja viittasi kommentillaan KooKoon kärkipelaajien taitotasoon.

Haastava peli SaPKolle tulee myös perjantaina, sillä vaikka se pystyisi haastamaan TUTOn tasakentällisin, on selkeästi suuremmalla pelaajabudjetilla operoivilla turkulaisilla heittää ylivoimalle Mestis-mittarilla todella raskasta kalustoa. Yllättääkseen TUTOn sen täytyy kuitenkin tiiviin alakerran lisäksi keksiä tehokkaat juonet myös hyökkäyspäähän.

TUTOn sairastupa kasvoi keskiviikkona kahdella pelaajalla maalivahti Tommi Virtasen ja puolustaja Ryan Ruikan molempien loukattua itseään Lempäälän illassa. Todennäköisesti kummatkin ovat poissa SaPKo-kamppailusta ja TUTO-maalilla aloittaa Kimmo Meriläinen.

SaPKon sairaslista on pikku hiljaa lyhenemässä, mutta TUTO-peliin se on todennäköisesti kuitenkin saamassa muutaman avun HPK:sta, sillä kovaa roolia alkukauden joukkueessa ottanut Eetu-Ville Arkiomaa on vielä ensi viikkoon asti poissa askista. Myöskään Mika Mörsky ja Ville Eskelinen eivät todennäköisesti ole pelikunnossa vielä kuluvan viikon aikana.

Seuraa Heitä

Mikael Salmivirta #12 |

Keskushyökkääjä

Salmivirta on parantanut peliään ykköskentän keskellä, mutta ketjukavereiden Ville-Vesa Vainiolan ja Antti Virtasen pitäisi myös alkaa pikkuhiljaa heräillä tähän kauteen.

Anssi Virkki #89 |

Puolustaja

Joukkueen kapteeni selätti kauden alussa jälleen yhden loukkaantumisen ja on paluunsa jälkeen ollut erinomainen. Johtaa savonlinnalaisten puolustusta esimerkillään ja on kunnostautunut välillä myös tärkeiden maalien tekijänä.

» Lähetä palautetta toimitukselle