Antaako TUTO "vahingon" toistua?

MESTIS / Ennakko
Kuka keräilee tällä kertaa?
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com
TUTO ja LeKi kohtasivat juuri ennen vuodenvaihdetta Hakametsässä, jossa LeKi oli hurmoksensa turvin niukasti parempi. TUTOlla jäi varmasti paljon hampaan koloon eikä se anna varmasti tuloksen toistua helpolla.

Vaikka kummallakaan ei ole Mestiksessä varsinaisia paikallisvihollisia, on TUTOsta ja LeKistä tullut toisilleen kovat kilpakumppanit LeKin Mestis-taipaleen aikana. Lempäälästä on yksi lyhimpiä vierasmatkoja juurikin Turkuun ja TUTOlla on tietynlainen isoveliasema päällä. Ottelut ovat aina olleet tunnelmallisia ja pudotuspeleissäkin on väännetty tiukkoja ottelusarjoja vuosien saatossa.

Joukkueet kohtaavat jo kuudennen kerran tällä kaudella, joten joukkueiden valmentajat Ismo Lehkonen (TUTO) ja Jarkko Glad (LeKi) tuntevat vastustajan kuin omat taskunsa. Aiemmat kohtaamiset turkulainen sarjakakkonen on vienyt 3-2 maalierolla 16-13. Kaksi viimeistä päättyivät kotivoittoihin, vaikka kolme ensimmäistä menivätkin joka kerta vierailijoille.

LeKi lähtee peliin takaraivossaan hieno taisteluvoitto edellisestä TUTO-pelistä. Siitä on joukkueen hyvä ammentaa voimaa. Vastaavasti se koki kotitappion Kiekko-Vantaalle perjantaina, joka teki hallaa pudotuspelitaistossa.

Kisa saa matkaansa tukun kovia liiga-apuja, kun Tapparan Jan Tabacek ja Ilveksen Jussi Pesonen sekä Lukon Simon Nielsen ovat mukana Turkuun matkaavassa bussissa. Pelaajakaksikko oli mukana jo perjantain Kiekko-Vantaa-pelissä, kun taas maalin suulle tuleva tanskalainen Nielsen korvaa Ilves-laina Joonas Korpisalon. Nielseniltä on kokemusta niin TUTOn kuin LeKinkin paidoista aiemmin, mikä luo mielenkiintoisen asetelman LeKin maalille.

TUTO pääsee otteluun levänneenä, sillä sen edellinen kamppailu oli juurikin LeKiä vastaan Hakametsässä. Se saa avata vuoden 2014 kotihallissaan, jossa on hävinnyt vain kolmesti kuluneella kaudella. Yksi näistä LeKille. Viimeksi Kupittaalla se pehmitti sarjajohtajan Sportin.

Turkulaiset saavat kokoonpanoonsa kaksi tärkeää lisäystä, kun ykkössentteri Tuukka Pulliainen ja puolustuksen kivijalka Ryan Ruikka palaavat. Kumpikaan heistä ei ollut mukana edellisessä LeKi-kamppailussa. Puolustaja Mikko Lehtonen on Pikkuleijonien mukana Malmössa ja puuttu joukkueen vahvuudesta.

− Olen pystynyt harjoittelemaan kohtalaisen hyvin viime aikoina, kaikkea muuta kuin luistelua. On erittäin hienoa päästä jälleen pelaamaan, kommentoi TUTOn Tuukka Pulliainen seuran kotisivulla.

Seuraa Heitä

Tuukka Pulliainen #8 |

Keskushyökkääjä

Palaa taas kokoonpanoon, on ollut tärkeä palanen TUTOn kovaa ykkösnyrkkiä kuluneella kaudella. Ollut aina LeKiä vastaan hyvässä vireessä.

Simon Nielsen #1 |

Maalivahti

On pelannut sekä LeKissä että TUTOssa aiemmin. Jos se tekee maalivahdista seuraamisen arvoisen.

» Lähetä palautetta toimitukselle