TUTO lähtee hakemaan revanssia mikkeliläisistä

MESTIS / Ennakko
Juhliiko TUTO Kupittaalla keskiviikon malliin?
Kuva © Julia Heino julia.heino@jatkoaika.com
Turun perjantai-illassa on tarjolla kunnon kiekkoviihdettä, kun Kupittaalla yhteen iskevät kaksi kärkipään joukkuetta TUTO ja Jukurit. Joukkueiden keskinäiset kohtaamiset ovat aina olleet vauhdikkaita, eikä tämän perjantain ottelu ole varmastikaan poikkeus.

TUTO ja Jukurit ovat kohdanneet tällä kaudella neljä kertaa: kaksi kohtaamista on mennyt mikkeliläisten nimiin ja kaksi kertaa turkulaiset ovat olleet parempia, joten otteluvoitot ovat nyt tasan. Kolmessa ensimmäisessä kohtaamisessa TUTO on onnistunut taituroimaan kiekon neljästi Jukurit-maaliin, mutta viimeisin kohtaaminen noin viikko sitten oli huono-onnisempi: Jukureiden peli Mikkelissä oli tehokasta, eikä pikkumusta päätynyt kertaakaan mikkeliläismaaliin. Hieman revanssihenkeä saattaa siis perjantai-iltana olla ilmassa.

TUTO lähtee perjantain otteluun allaan keskiviikon vahva esiintyminen kotiyleisönsä edessä. Peliittoja vastaan pelattu ottelu päättyi lopulta lukemin 7-3, vaikka ottelun alkupuolella TUTO olikin aika ajoin ongelmissa Peliittojen tullessa tasoihin kerta toisensa jälkeen.

Vaikka turkulaisten peli on jatkanut melko ailahtelevaan malliin, on kevättä kohti mentäessä joukkueessa havaittavissa selviä piristyksen merkkejä. Turkulaispoppoo on saanut peliään kasaan ja näyttää siltä, että viime aikojen huolimaton peli on pikkuhiljaa jäämässä onnellisesti taakse.

TUTO sai alkuviikosta uutta väriä joukkueeseen, kun Espoosta turkulaisten kevättä avittamaan saapuivat vanha tuttu Aleksi Rutanen ja Iikka Kangasniemi. Rutanen pelasikin jo keskiviikkona ja onnistuipa nuorukainen heti maalinteossakin. 20-vuotias hyökkääjä esiintyi pirteästi ja otti oitis vastuuta Aki Keinäsen ja Toni Jalon rinnalla. On hyvin mahdollista, että Rutanen nähdään samassa ketjussa myös keskiviikkona.

Kangasniemi puolestaan ei vieläkään pelaa perjantaina. Jo keskiviikon pelistä sivussa olleen hyökkääjän odotetaan liittyvän kokoonpanoon ensi viikolla. TPS-lainoista Jasper Lindsten on palannut loppukaudeksi Palloseuraan, mutta Rasmus Kulmala ja Niko Karhu jatkavat Kupittaalla.

Jukureilla maalintekohuolia

Myös Jukureilla peli on viime aikoina ailahdellut. Maalinteko on ollut tahmeaa, sillä mikkeliläisjoukkue on viimeisessä neljässä ottelussa onnistunut maalinteossa vain kuusi kertaa. Keskiviikkona joukkue kärsi kotonaan inhottavan 1-3-tappion Hokille, vaikka ensimmäinen erä enteilikin hyvää. Etenkin kärkipelaajilta Timo Hiltuselta, Anthony Guttigilta ja Niko Laakkoselta odotettaisiin parempia suorituksia.

Vaikka maalinteko takkuaisikin, voidaan Jukurit-leirissä olla tyytyväisiä maalivahtipeliin. Ronan Quemener on ollut maalillaan keskeisessä asemassa ja ehkä juuri tämän herran ansiosta Jukurit ovat sarjassa vähiten maaleja päästäneet. Quemener piti nollat myös TUTOn ja Jukureiden viimeisimmässä kohtaamisessa.

Jukureilla on usein ollut tapana syttyä etenkin kärkikamppailuihin, joten mikkeliläispoppoo antaa Turussa varmasti parastaan. Sitä vastoin alakastin joukkueita vastaan Jukureilla on ollut hieman asennoitumisongelmia, sillä esimerkiksi KeuPa pääsi viikko sitten yllättämään joukkueen lukemin 4-1.

Poissa Jukureiden kokoonpanosta on ainakin Miikka Männikkö, joka kärsii lievästä ylävartalovammasta. Jarno Pavén sai aamuharjoituksissa lievän tällin, joten hänen pelaaminen perjantain ottelussa on vielä hieman epävarmaa. Takaisin kokoonpanoon palaa pelikieltonsa kärsinyt Santeri Lukka.

 

Seuraa Heitä

Ilkka Vaarasuo #3 |

Puolustaja

32-vuotias puolustaja pelaa perjantaina Turussa 300. Mestis-ottelunsa.

Toni Jalo #10 |

Keskushyökkääjä

Keskiviikon Peliitat-pelissä kolme syöttöpistettä napsinut Jalo on piristynyt kevättä kohti mentäessä.

» Lähetä palautetta toimitukselle