Tauolta takaisin tutuissa tunnelmissa

MESTIS / Ennakko
Ennen maajoukkuetaukoa TUTO ja Hermes väänsivät tiukkaan.
Perjantaina Kupittaalla toisistaan mittaa ottavat kotijoukkue TUTO ja vieraskaukalossa syksyn aikana onnistunut Hermes. Joukkueiden viimeisin kohtaaminen on varsin tuoreessa muistissa, sillä turkulaiset ja kokkolalaiset kohtasivat juuri ennen maajoukkuetaukoa.

TUTO pääsee aloittamaan marraskuun pelit vahva lokakuu allaan. Yhdeksästä pelistä turkulaiset voittivat seitsemän, ja maajoukkuetauolle turkulaiset pääsivät kahden voiton siivittämänä.

Kotikaukalossaan TUTO on ollut vahva läpi syyskauden. Turkulaiset ovat hävinneet kotonaan vain kaksi ottelua, viimeisin kotitappio on syyskuun lopulta, joten Hermeksellä on vastassa varsin sisukas nippu.

Nollapelejä TUTO on kotonaan pelannut kaksi, joista viimeisin oli ennen maajoukkuetaukoa pelattu ottelu KeuPa HT:ta vastaan. Molemmat nollapelit on torjunut nuori maalivahtilupaus Karolus Kaarlehto. Maalintekotaidon lisäksi kokkolalaisilla on vastassa kova puolustus ja venyvä maalivahti.

Hermes vakuuttanut vieraissa

Vahva kotijoukkue saa kuitenkin vieraakseen sisukkaan vastuksen, sillä Hermes on tänä syksynä onnistunut haastamaan vastustajansa vieraskaukalossa. Kaikkiaan yhdeksästä vierasottelusta Hermes on voittanut viisi.

Viimeisellä kierroksella ennen maajoukkuetaukoa Hermes kohtasi IPK:n juurikin vieraissa ja haki kolme pistettä niukoin 2-1-lukemin.

IPK:ta vastaan maalinteossa onnistuivat kakkosketjun Miika Franssila ja Jussi Nättinen. Hermekseltä löytyy onnistujia laajalla rintamalla, sillä vahvan kakkosketjun lisäksi onnistujia löytyy niin ykkös- kuin kolmosketjuistakin.

Toinen kohtaaminen lyhyen ajan sisään

TUTO ja Hermes eivät kovin pitkää taukoa toisistaan saaneet, sillä joukkueet kohtasivat toisensa ennen maajoukkuetauon alkua kaksi viikkoa sitten perjantaina. Tällöin TUTO vei ottelun 2-4-lukemin, joten Hermekselle koittaa kasvojen pesun paikka varsin pian.

Huomion arvoista viime kohtaamisessa oli se, että molemmat joukkueet iskivät alivoimamaalin. Kaiken kaikkiaan perjantain kohtaaminen on joukkueille kauden toinen.

Seuraa Heitä

Miika Franssila #17 | Sheffield

Puolustaja

Yksi niistä pelaajista, jonka harteilla Hermeksen maalintekovoima lepää.

Karolus Kaarlehto #36 | Ässät

Maalivahti

Kotikaukalossa jo kaksi nollapeliä torjunut Kaarlehto on vakuuttanut läpi syksyn vahvoilla torjunnoillaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle