Jukurit murtamaan Sportin kotitaikaa

MESTIS / Ennakko
Sport on onnistunut voittamaan jokaisen tämän kauden kotiottelunsa.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Kuparisaaressa lauantai-iltana kohtaavat kaksi kaksi kovaa joukkuetta, kun Vaasan Sport saa vieraakseen Mikkelin Jukurit.

Kotijoukkue Sport lähtee otteluun allaan sekä voitto että tappio voittolaukauskilpailussa. Punapaidat voittivat keskiviikkona 9. lokakuuta kotonaan KooKoon maalein 2-1 ja kärsivät tappion kuluneen viikon keskiviikkona vieraskaukalossa HCK:lle luvuin 2-3.

Vierasjoukkue Jukureiden alkukausi on ollut hyvinkin vaikea ja mikkeliläisillä on ollut ongelmia alkukauden otteluissa. Tästä huolimatta Jukurit majailee sarjataulukossa toisella sijalla. Jukureiden viime viikonloppu oli hyvin vaihteleva, sillä joukkue voitti kotonaan Kiekko-Vantaan 8-2-lukemin ja seuraavana päivänä koki tappion vieraissa Heinolan Peliitoilla maalein 2-7. Hieman alle viikko sai jälleen keltapaidat sisuuntumaan, ja perjantaina Joensuun Jokipojat joutui nöyrtymään Jukureille numeroin 3-1.

Vaasalaisten hyökkäyksestä löytyy kovia nimiä tähän sarjaan erityisesti joukkueen kolmesta ensimmäisestä kentästä. Lassi Kokkalan, Samuli Kivimäen ja joukkueen A-junioreista edustukseen ryminällä nousseen Michal Kristofin esitykset ovat olleet hyökkäyspäässä rautaa. Joukkue onkin onnistunut tekemään runkosarjassa kolmanneksi eniten maaleja.

Hallitsevan mestarin juna on töksähdellyt paljon, ja viime aikoina suurimmat kysymykset ovat pyörineet joukkueen maalivahtien ympärillä. Petteri Similä onnistui ainakin perjantaina pitämään maaliverkot siisteinä, mutta tämä ottelu on ehdottomasti todellinen testi, jolla mitataan luottamusta Similään.

Jukureiden kovasta hyökkäyksestä huolimatta maalit ovat jääneet joissakin otteluissa hyvin vähälle, johon on tultava muutos, mikäli Jukurit mielii voittaa ottelun. Tilastot ovat ainakin vierailijoita vastaan, sillä kukaan ei ole onnistunut nappaamaan voittoa Sportin kotikaukalosta kuluvalla kaudella.

Kotijoukkue jatkanee samalla kokoonpanolla, kuin aikaisemmin Mika Halavan ollessa sairastuvalla. Maalilla aloittaa todennäköisesti Joonas Kuusela.
Jukureiden sairaslista on tyhjä, mutta kierrätystä saattaa tapahtua laajan rungon vuoksi. Perjantaina vain yhden maalin selkänsä taakse päästänyt Petteri Similä aloittaa suurella todennäköisyydellä vierailijoiden maalinsuulla.

Seuraa Heitä

Joonas Kuusela #67 |

Maalivahti

Sport-maalivahdit ovat päästäneet runkosarjassa toiseksi eniten maaleja. Pystyykö Joonas Kuusela antamaan joukkueelle mahdollisuuden voittaa?

Toni Jalo #10 |

Keskushyökkääjä

Jalo kohtaa viime kauden seuransa, joten latauksen luulisi olevan tapissa. Mestiksen syöttöpörssiä johtava turkulainen on ollut joukkueensa tärkeimpiä pelaajia.

» Lähetä palautetta toimitukselle