Kahden legendaarisen I-divarin joukkueen koitos

MESTIS / Ennakko
Sport ja FPS ovat kaksi edesmenneen I-divisioonan vakiojoukkuetta. Molemmat joukkueet ovat sarjassa pelanneet kauan. Tietynlaista hegemoniaa on odotettavissa.

Valitettavasti viime vuosina ottelut ovat olleet kaukana siitä mitä divariaikoina ollaan totuttu näkemään. FPS:n ottelut ovat tälläkin kaudella olleet runsasmaalisia, tänäänkin voidaan maali-iloittelua odottaa. Sportin puolustus on viime kaudesta poiketen ollut hieman epävarma ja FPS on tehnyt hyvin maaleja tällä kaudella.

FPS:n ykkösketjun J-P Koistinen ei ole päässyt harjoittelemaan normaalisti intin takia, ja siitä on myös kärsinyt peliesitykset. Tästä huolimatta Koistinen on latonut jo 12 tehopistettä tällä kaudella.

Tapparasta lainalla oleva Ville Hämäläinen on saanut nyt muutamat treenit alle joukkueen mukana ja Hämäläisen rooli ottelussa saattaa olla suuri. Toivottavasti yhteinen sävel joukkueen kanssa on löytynyt. Laksola sotki ketjuja TuTo-matsissa ensimmäisen puolituntisen ja 0-5 tilanteen jälkeen, joten FPS:n ketjut ovat tässä vaiheessa vielä suuri mysteeri.

Viime ottelussa Yli-Junnila - Koistinen - Raunio hajoitettiin, syynä selkeästi oman pään pelin ongelmat. Ketju päästi omiin useita maaleja TuTon hyökytyksessä. Maalitolppien väliin asettunee Taponen. Toni Vähämäki teki ensimmäisen Mestis-maalinsa TuToa vastaan omalta ringetteviivalta, ja on päässyt pelaavaan kokoonpanoon. Vähämäen tieltä sivuun on väistynyt Ahmoista kauden kynnyksellä tullut Tuomo Hirvonen, joka on ollut joukkueen 7. puolustaja.

Forssalaisten virolaishyrrä Andrei Makrov huilaa tänään otettuaan ottelurangaistuksen edellisessä ottelussa TuToa vastaan.

Huhut ovat olleet tuomassa IFK-vahti Tom Draperia Forssaan, mutta ainakaan vielä tänään miestä ei FPS:ssa nähdä. Maalille luistelee todennäköisesti Juha-Matti Taponen, joka päästi viime ottelussa TuToa vastaan seitsemän osumaa, mutta pelasi useista maaleista huolimatta kohtuullisen hyvin.

Sportin maalilla Marko Härkönen oli kuin elävä muuri Hermestä vastaan. Mies tuojui kaiken torjuttavissa olleen ja pari kertaa vielä venyi mahdottomien vetojen eteen.

Sportissa suurten odotusten kohteeksi joutuneet latvialaiset Sprukts ja Stals olivat Kokkolassa kentän parhaita eikä ketjun sentteri Niklas Fogström ollut paljoa huonompi. Sport pelasi kolmella ketjulla ja ehkä lisääntynyt peliaika oli mitä pojat tarvitsivat vauhtiin pääsemistä varten? Meno saattaa jatkua tänään, miksi lopettaa kotiyleisön edessä?

Sportin paras maalintekijä on puolustaja Miika Jämsä. Kolmessa viime ottelussa Jämsä ei maalintekoon ole pystynyt. Sen sijaan Jussi Heikkinen on tehnyt kolmessa viime pelissä neljä maalia, mukaanlukien molemmat maalit Kokkolassa, ylivoimalla. Heikkinen on Sportin maalipörssissä toisena. Paras hyökkääjä on Antti Hilden kolmella täysosumalla. Vain seitsemän pelaajaa on tehnyt vähintään kaksi maalia. Heistä kolme on puolustajia.

Vesa Myllyaho pelaa uskomattomalla asenteella. Ensimmäisenä hyökkäyksessä ja heti perään alimpana miehenä auttamassa puolustusta. Täydellinen kolmoskentän pelaaja. Mutta kun mukana on vielä aimo annos taitoa, ei ihme että mies pelaa ykköskentässä.

Harri Korpela saapuu uutena pelaajana joukkueeseen Kajaanin Hokista. Korpela oli kauden alla Sportin leirillä mutta Kärpät passitti oman miehensä farmiin, eli Hokkiin. Kajaanissa mies ei viihtynyt kovinkaan hyvin, maisemanvaihto saattaa piristää kummasti.

» Lähetä palautetta toimitukselle