Kumpi kokee putkiremontin?

MESTIS / Ennakko
Perjantaina nähdään, kykeneekö SaPKo kaatamaan jo viidennen ennakkosuosikin putkeen.
Kuva © Antti Varonen
SaPKo ja TUTO ovat kumpainenkin neljän ottelun putkessa. Edelliselle se on voitto-alkuinen ja jälkimmäiselle se päinvastainen. Keskiviikkona Talvisalossa ratkeaa katkeaako SaPKon kuluvan kauden pisin voittoputki vai TUTOn niin ikään ennätyksellinen tappiokierre.

Vielä kuukausi sitten vierasjoukkue TUTOn saapuminen Savonlinnaan olisi tarkoittanut suuria kertoimia kotijoukkue SaPKoon rahansa sijoittaville. Nyt tilanne on kuitenkin täysin toinen. TUTO kyntää tämän kauden syvimmässä suossa kantaen selässään jo neljän tappion sarjaa.

Samaan aikaan kotijoukkue porskuttaa pulleana ja hyvinvoivana. SaPKo viilettää neljän ottelun voittoputkessa, eikä pysäyttäjää näy.

Viimeksi keskiviikkona kaatui raketin lailla nousua sarjakärkeen tehnyt HCK. Tätä ennen ovat kaatuneet niin ikään sarjan eliittiin kuuluvat Sport, Hokki ja Jokipojat. TUTOn päänahka olisi siis oiva lisä savolaisten kokoelmiin.

SaPKon kovan vireen salaisuus voidaan kiteyttää kuluneeseen sanontaan: Onnistumiset kasvattavat itsetuntoa. Joukkue pystyy ilta toisensa jälkeen kääntämään tiukatkin väännöt edukseen.

Aurajoen rannoilla tilanne on ollut viime aikoina huomattavasti synkempi. Keskiviikkona sarjataulukon peräpäässä majaileva JYP-Akatemia kävi pitämässä turkulaisille oppitunnin jääkiekosta.

Tuolloin jyväskyläläisillä oli tosin matkassa Liiga-pelureita, kuten hyökkääjä Jonne Virtanen ja maalivahti Sami Rajaniemi. Tämä ei kuitenkaan selitä turkulaisten kokonaisvaltaisen huonoa esitystä varsinkin toisen ja kolmannen erän aikana.

TUTOn suurin ongelma on tällä hetkellä kokoonpano- ja ketjumuutoksista johtuvat yhteispelin puute. Jo pieni häiriö pelirytmissä saa turkulaisten pelin niin sekaisin, että se kuuluisa kahden metrin syöttö menee kolme metriä ohitse lavasta.

Vajavaisten vääntö

Kotijoukkueelta sivussa ovat näillä näkymin ainakin Teemu Suhonen, Petja Summanen ja Jaakko Heiskanen. Ville Eskelinen oli sivussa HCK-pelistä, mutta hänen pelikuntonsa perjantaille on vielä arvoitus. SaPKo on joutunut viimeaikoina usein pelaamaan kolmella täydellä kentällisellä ja niin saattaa tapahtua Eskelisen pelikunnosta riippuen perjantainakin.

TUTOn pelaajapulaan ei ole vieläkään näkyvissä suurempaa helpotusta sairastuvalta. Keskiviikkona TUTOssa debytoinut TPS-legenda Marco Tuokko pelaa Talvisalossa toisen Mestis-pelinsä, joten hyökkääjänestorilta on lupa odottaa jo harkitumpaa peliä kuin Akatemia-koitoksessa.

TUTOn kokoonpano tulee todennäköisesti olemaan suurimmilta osin sama kuin keskiviikkona. Ketjut saattavat tosin taas kokea ruletin, mikäli viime ottelussa Tuokon tavoin debytoinut Aki Kangasmäki ei ole pelikunnossa perjantaina. Kangasmäki joutui jättämään keskiviikkona kaukalon loukkaantumisen seurauksena jo ensimmäisessä erässä.

Turkulaismaalivahdit Kimmo Meriläinen ja Tommi Virtanen ovat vuorotelleet torjuntavastuuta viime aikoina. Meriläisellä ei ollut JYP-Akatemiaa vastaan paras mahdollinen pelipäivä, joten on hyvin mahdollista, että perjantaina veräjälle luistelee Virtanen.

Seuraa Heitä

Iiro Vehmanen #60 |

Puolustaja

Yrittääkö Vehmanen laulaa TUTOn suohon, kuten joukkueiden viime kohtaamisessa Kupittallaa?

Miika Franssila #17 | Sheffield

Puolustaja

Franssila esitti keskiviikkona kauden parhaan ottelunsa iskien yhden häkin. Nuori puolustaja voi saada tuhoisaa jälkeä aikaan, mikäli saa liikaa aikaa vastustajan siniviivalla.

» Lähetä palautetta toimitukselle