Jatkuuko SaPKo-kaksikon tehoviikko?

MESTIS / Ennakko
Pisteiden valossa tahmean alkukauden jälkeen yli 400 Liiga-ottelun Miikka Tuomainen on päässyt pisteille viikon molemmissa otteluissa.
Kuva © Timo Savela
SaPKo ja TUTO kohtaavat toisen kerran lokakuun aikana, kun TUTO matkaa Savonlinnaan. Edellisessä kohtaamisessa Turussa TUTO vei kolme pistettä tyylipuhtaasti 3–0. Sekä SaPKo että TUTO taipuivat perjantain vierasotteluissaan, joten voitonnälkää luulisi löytyvän molemmilta joukkueilta.

Joukkueet kohtasivat ensimmäisen kerran tämän kauden aikana reilu pari viikkoa sitten Kupittaalla. Vaikkei SaPKo pelannut huonosti, kotijoukkue hoiti pisteet kotiin kliinisesti. Ottelu oli viihdyttävää ja vauhdikasta. Joukkueet pelasivat siististi, eikä ottelussa vihelletty kuin kolme kaksiminuuttista.

TUTO aloitti viikkonsa kotivoitolla, kun Peliitat kaatuivat Turussa lukemin 5−3. Ottelun jälkeen turkulaisten päävalmentaja Ismo Lehkonen kuitenkin harmitteli, että joukkueen viisikkopelaaminen on mennyt sekavaksi. Lehkonen kertoi, että pitkillä bussimatkoilla Kajaaniin ja sieltä Savonlinnaan pelitapa käydään tarkasti läpi.

Ainakaan Kajaanissa bussimatkalla käydyistä keskusteluista ei ollut hyötyä, sillä TUTO taipui hyvään vireeseen äityneelle Hokille lukemin 4-1.

SaPKo taas haki keskiviikkona pisteet kotiin Vantaalta, kun pisteet matkasivat Savonlinnaan 2−5-lukemin. Savonlinnalaiset kuitenkin taipuivat Keuruulla kotijoukkue KeuPalle lukemin 2-1.

TUTOssa alkukaudella tehottomasti pelannut Miikka Tuomaisen, Mikko Laineen ja Petri Meren ketju on kahdessa edellisessä ottelussa alkanut tuottaa pisteitä. Laine iski maalin sekä keskiviikkona että perjantaina.

Poissaolijoita ja tehomiehiä

TUTOn paras pistemies Tuukka Pulliainen ei perjantaina ollut pelikunnossa sairastumisen vuoksi, mikä varmasti näkyi joukkueen pelissä. Kalle Moisio taas kärsi kolmen ottelun pelikieltoa, jonka hyökkääjä sai keskiviikon tappelun seurauksena. TUTOn on mahdollisesti pärjättävä myös ilman puolustaja Kristian Tuohilampea, joka lensi perjantaina suihkuun laitataklauksen jäljiltä.

SaPKon tehoista on vastannut tälläkin viikolla joukkueen ykkösvitja Miika Roine-Juuso Forsström-Mikko Nuutinen. Etenkin Roine ja Nuutinen ovat kunnostautuneet pisteiden valossa. Nuutisella on tältä viikolta koossa jo tehot 2+2, Roine taas on kerännyt kahdessa ottelussa tehot 1+4.

TUTOn on saatava viisikkopelinsä kuntoon ja hiljennettävä kotijoukkueen tehoketju, jos joukkue mielii voittaa Talvisalossa. Vaikka sarjataulukossa joukkueiden välillä on suuri rako, on SaPKolla hyvät saumat napata tärkeitä pisteitä ottelusta. SaPKo voi myös pitää ottelua hyvänä tasonmittarina.

Seuraa Heitä

Mikko Nuutinen #40 |

Laitahyökkääjä

Pääsi pelaamaan alkukaudesta pari peliä KalPassa, mutta SaPKo iloitsee saatuaan tehomiehensä takaisin. Jatkuuko tämän viikon hyvä vire edelleen?

Oskari Lehtinen #58 |

Laitahyökkääjä

On kaikessa hiljaisuudessa iskenyt tällä kaudella pisteitä lähes yhtä monta kuin on pelejäkin alla. Parikymppinen hyökkääjä iski Peliittoja vastaan kaksi maalia, joista toinen jäi ottelun voittomaaliksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle