Päätyykö LeKi rökäletappiosta toipuneen SaPKon sunnuntaiateriaksi?

MESTIS / Ennakko
SaPKo on tällä kaudella ollut LeKiä vahvempi.
Kuva © Antti Varonen
LeKi saapuu kuluvalla kaudella ensimmäistä kertaa SaPKon vieraaksi. Kotijoukkue lähtee kiillottamaan kilpeään tiistaisen rökäletappion jäljiltä. Lempääläiset puolestaan hamuavat pisteitä taistellessaan viimeisistä pudotuspelipaikoista.

SaPKo ja LeKi kohtaavat toisensa sunnuntaina kolmannen kerran tällä kaudella, mutta ensimmäisen kerran Talvisalossa. 

Kahta aiempaa ottelua Lempäälässä yhdisti samanlainen kaava: kotijoukkue LeKi lähti maalin johdossa kolmanteen erään, mutta SaPKo viimeisteli sekä tasoitusmaalin että ratkaisevan jatkoaikamaalin.

SaPKo kursii pakettiaan uudestaan kokoon

SaPKon paluu joulutauolta kaukaloon oli tiistaina kaikkea muuta kuin onnistunut. Kovassa lennossa kiitävä Jukurit mätti savonlinnalaisten verkkoon peräti yhdeksän maalia, käväisten myös peräti 9-1-johdossa. SaPKo löysi kuitenkin itseluottamuksen rippeitään viimeisellä kymmenminuuttisella ja ohitti Mika Norjan kolmesti.

Joukkueen valopilkkuna erottui kokoonpanoon palannut Teemu Lämsä, joka iski kolme tehopistettä ottelun jo ratkettua. Lämsä on pelaamissaan otteluissa ollut erittäin hyvä lisä SaPKon hyökkäysosastolle, tuoden monikäyttöisyyttä ja kokoa.

Pässipaitojen valmistautuminen Jukurit-otteluun ei ollut ihanteellinen, mutta joukkueen selkäranka katkesi jo varhaisessa vaiheessa. Sunnuntaina joukkue keskittynee sekä kiekolliseen että kiekottomaan pelaamiseen kahta varmemmin.

LeKi rakentaa puolustuksen kautta

LeKi on voittanut viidestä viimeisestä ottelustaan kolme, päästäen vain 2,2 maalia ottelua kohden. Joukkue onkin lähestynyt otteluja pitkälti puolustuspelaamisensa kautta.

Etenkin Jimi SantalaPasi Puistola ja Markus Västilä ovat etunenässä näyttäneet esimerkkiä hyökkäyksiinlähdöissä sekä kiekollisessa varmuudessa.

Lempääläisten kapealta alaketjuilta joukkue ei ole saanut hyökkäystehojen muodossa apua. Joukkueen iloksi ketjukoostumukset ovat kuitenkin vakiintuneet Liiga-lainojen tuoman sekamelskan keskellä.

Seuraa Heitä

Teemu Lämsä #45 |

Keskushyökkääjä

Lämsä aloitti Jukurit-ottelun nelosketjun keskellä, mutta osoitti pelihalukkuutta vielä 1-9-tilanteessa ollen jokaisessa SaPKon kolmannen erän maalissa mukana.

Antti Mäkilä #14 |

Oikea laitahyökkääjä

Mäkilä on pitkän loukkaantumisen jälkeen löytänyt paikkansa LeKin kakkosketjusta. Tekeekö maalintekijäksikin profiloitunut hyökkääjä sunnuntaina kauden ensimmäisensä?

» Lähetä palautetta toimitukselle