Saako KooKoon välieräpaikka Savonlinnassa sinettinsä?

MESTIS / Ennakko
KooKoo on viime aikoina heilutellut maaliverkkoa ahkerasti.
Kuva © Antti Varonen
KooKoolla on perjantaina mahdollisuus edetä välieriin SaPKon kustannuksella. Hieman kangertelevan alun jälkeen kouvolalaiset eivät ole antaneet SaPKolle juurikaan mahdollisuuksia jättäen pässipaidat kahdesti peräkkäin maaleitta.

Keskiviikkona KooKoo jatkoi viikon takaista teemaansa tylyin 6-0-lukemin. Jokaisen maalin kohdalle merkittiin eri maalintekijänä ja ottelun tehomiehenä kunnostautui nelosketjuun pudonnut Juuso Rajala kolmella syöttöpisteellä.

Mikko Rämö nollasi savonlinnalaiset toistamiseen edessään olevan puolustuksen avustuksella. Toisessa päässä Antti Leskinen sai ensikosketuksensa kevään pudotuspeleihin, kun Petteri Similälle riitti neljä selän taakse uponnutta maalia.

KooKoon ensimmäinen ottelupallo

Kouvolalaiset ovat riistäneet SaPKolta ne vähäisimmätkin aseet voittoon. Joukkue on keskialueen pelaamistaan ja maalinedustaansa tiivistämällä pakottanut SaPKon hyökkäyssuunnassa hätäisiin ratkaisuihin.

KooKoon onnistumiset ovat jakautuneet kaikille neljälle ketjulle ja erikoistilannepelaaminen on tehokkuudessa noussut korkealle tasolle. Maalissa Rämö on syrjäyttänyt Frederic Cloutierin pudotuspelien ykköstorjujana.

Pässipaidat ovat puolestaan hyytyneet KooKoon vahvuuden edessä. Joukkue ei ole tehnyt kahdessa viime ottelussa maaliakaan, eikä alivoimakaan ole tarjonnut henkireikää sarjan ensimmäisten otteluiden tavoin.

Sarjan ollessa ensimmäistä kertaa katkolla, on Janne Sinkkosen keksittävä keinoja KooKoon viisikkopelin rikkomiseen sekä alakerran murtamiseen ja sitä kautta Rämön ohittamiseen. Kotiyleisön edessä mahdollisuudet kasvavat, mutta eivät tuntuvasti.

Huomionarvoista

Kolmessa ensimmäisessä ottelussa SaPKo mätti kuusi ylivoimamaalia. Nyt asetelma on kääntynyt päälaelleen, sillä KooKoo onnistui viimeksi Savonlinnassa kolmesti ja keskiviikkona kahdesti ylivoimalla.

KooKoo muutti ylivoimaryhmitystään, jonka avulla viisikkopelikin on yltänyt runkosarjan tasolle. Tekeekö SaPKo perjantaina kouvolalaisten tavoin?

Seuraa Heitä

Joni Suutari #20 |

Laitahyökkääjä

Suutari kärsi pelikieltonsa sarjan neljän ensimmäisen ottelun kustannuksella. Kausi on katkolla, joten KooKoota on horjutettava kovuudella.

Esa Lehikoinen #72 | Kiekko-Pojat

Puolustaja

KooKoon runkopelaajiin lukeutuva Lehikoinen on neljällä syöttöpisteellään jatkanut siitä, mihin runkosarjassa jäi. Mies on kovaa valuuttaa kevään ratkaisupeleissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle