Jumbofinaali Savonlinnassa - vaihtuuko pahnan pohjimmainen?

MESTIS / Ennakko
Mikko Nuutisella on vapaus ja vastuu samoissa käsissä.
Kuva © Kristian Salminen - kristian.salminen@jatkoaika.com
Elintärkeät pisteet, pakkovoitto ja niin edelleen. Siinä tuttua "jargonia" perjantai-iltapäivän ottelusta. SaPKon ja JYP-Akatemian kohtaamista nämä kliseet kuvaavat kuitenkin erinomaisesti.

SaPKon ja JYP-Akatemian sijoitukset sarjataulukossa ovat juuri siellä, minne heidät useimmissa kausiennakoissa sijoitettiinkin (11. ja 12.).

SaPKo on hävinnyt kaikki viimeiset kuusi otteluaan, tosin kaksi ottelua on edennyt jatkoajalle. JYP-Akatemia on voittanut viimeisestä kymmenestä ottelustaan ainoastaan kaksi. Ilman minkäänlaista ylenkatsomista on tässä kaksi Mestiksen heikointa joukkuetta.

Lohdutonta vierassaldoa kohentamaan

Akatemia on haastanut lähes koko kauden vastustajia hyvin. Nuoren joukkueen kompastuskiveksi onkin muodostumassa tasaisuuden puute, niin ottelun sisällä kuin otteluiden välilläkin. Keskiviikkona Jukureiden vieraana vasta voittomaalikilpailussa taipunut hurrikaaniryhmä osoitti, että parhaimmillaan se pystyy pelaamaan kurinalaista ja aktiivista jääkiekkoa.

Perjantain kamppailussa JYP-Akatemialla on erinomainen mahdollisuus parantaa käsittämättömän huonoa vierassaldoaan. Tällä kaudella vain yksi vieraissa pelattu ottelu on päättynyt jyväskyläläisten voittoon.

Akatemian pelillisenä johtajana on toiminut odotetusti läpi kauden Oula Palve. Tehot 7+13=20 iskenyt taikuri on välillä jopa liiankin suuressa vastuussa ikäänsä nähden. Palveelle tämä kausi on henkilökohtaisellakin tasolla erittäin tärkeä koko uraa ajatellen.

Kuusi ottelua käkeen – mistä eväät putken katkaisuun?

SaPKoon päteet paljolti samoja asioita kuin jyväskyläläisvieraisiin. Tiukkojen otteluiden toistuva kääntyminen vastustajalle, syö miestä rotan lailla.

Kaikki viisi viimeistä tappioon päättynyttä ottelua on tulleet maalin erolla. Periaatteessa jokaisesta ottelusta olisi myös ollut otettavissa täydet kolme pistettä, tosin maalin tappiosta on vielä pitkä matka maalin voittoon. Juuri nyt savonlinnalaisten otteissa ei sitä viimeistä vaihdetta ole löytynyt.

Kotijoukkueen riveistä ei myöskään ole liikaa ratkaisijoita esille noussut. Kultakypärää kantaa 23-vuotias Mikko Nuutinen tehopisteillä 8+7=15.

Kahden tappiosta toiseen marssivan joukkueen ottelusta voi odottaa vähämaalista, mutta täynnä taistelua olevaa ottelua. Akatemialla on mahdollisuus jättää voitolla SaPKo jumbosijalle.

Seuraa Heitä

Mikko Nuutinen #40 |

Laitahyökkääjä

Paljon vartijana. SaPKo on tehnyt toiseksi vähiten maaleja Mestiksessä, ja Nuutisen harteilla on joka ilta vastuu pisteiden teosta.

Topi Nättinen #59 |

Laitahyökkääjä

Nättisen ura on juuri nyt vedenjakajalla. Oletettavaa on, että tämä kausi menee vielä pääasiassa Mestiksessä, mutta tähtäin on jo Liigassa. Nättinen tekee joka ottelussa kovasti töitä joukkueensa eteen, ja varsinkin viime aikoina myös tehopisteitä on tullut mukavasti.

» Lähetä palautetta toimitukselle