Jukurit uusin voimin paikalliskamppailuun

MESTIS / Ennakko
Pennasella on SaPKoa vastaan käytettävissään kaksi uutta asetta.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com
Talvisalossa keskiviikkoillan väännössä yhteen lyövät seitsemättä kertaa kuluvan kauden aikana paremmuudestaan mittelevät paikallisviholliset Jukurit ja SaPKo. Aiemmat kohtaamiset eivät ole oopperakaupungin ylpeydelle juurikaan ilonaiheita suoneet, sillä joukkue on onnistunut voittamaan mikkeliläisryhmän ainoastaan kertaalleen.

SaPKo lähtee Jukurit-otteluun tappio allaan, kun TUTO haki pisteet Talvisalosta lauantaina lukemin 3-0. Lukemat eivät kuitenkaan kerro koko totuutta, sillä myös kotijoukkueella oli omat paikkansa, mutta tehottomuus vaivasi.

Pässipaitojen joulun alla esittämä vahva vire on kokonaisuudessaan hieman laantunut, sillä joulutauon jälkeisistä neljästä pelistä joukkue on onnistunut voittamaan vain yhden. Se tosin tuli sarjakärki KooKoon vieraana, mikä on varsin hyvä osoitus taistelevan joukkueen iskukyvystä.

Osasyynä tehottomuuteen on ollut joukkueen ykköstykki Miika Roineen poissaolo, joka tekee ison loven joukkueen hyökkäykseen. 

Savonlinnalaisryhmästä löytyy kuitenkin Roineen poissaolosta huolimatta ratkaisuvoimaa, kun jäälle luistelutetaan Mikko Nuutinen sekä puolustajien pistepörssiä hallinoivat Kai Lehtinen ja Teemu Suhonen. Varsinkin erikoistilanteissa tämän kolmikon arvo nousee arvoon arvaamattomaan ja siinä on yksi SaPKon iskunpaikoista.

Myöskään maalivahtipelistä joukkueen ei ole syytä olla huolissaan, sillä sekä Antti Leskinen että Petteri Similä pystyvät otteillaan tarjoamaan mahdollisuuden taistella pisteistä.

Uusilla kasvoilla näytönpaikka

Jukureiden käyrä joulutauon jälkeen on ollut täysin päinvastainen paikallisvastukseensa nähden. Se on esittänyt keskiviikkona Hokille kärsittyä 2-0-tappiota lukuunottamatta parantuneita otteita ja napannut neljästä pelistä kolme voittoa.

SaPKo-otteluun joukkue saa vahvuuteensa kaksi uutta nimeä, kun Mika Kujanpää ja Miikka Männikkö liittyivät tiistaina mikkeliläisryhmään. Molemmilla on takanaan pienoinen tauko peleistä, joten pelituntuma ei ole varmasti alkuun paras mahdollinen. Päävalmentaja Antti Pennasen mukaan molemmat ovat mukana kuitenkin samantien, jotta pelituntuma saadaan kohdilleen mahdollisimman pian.

Tauon jälkeisissä LeKi- ja Kiekko-Vantaa-otteluissa Jukurit kärsi hienoisesta tehottomuudesta, vaikka hallitsi kenttätapahtumia varsin selkeästi ja onnistuikin pelin kääntämään edukseen. Tähän Männikkö ja Kujanpää osaltaan varmasti tuovat myös apuja.

Joukkueiden keskinäisissä kohtaamisissa SaPKo onnistui nappaamaan kauden tähän mennessä ainoan paikallispelivoittonsa lokakuussa lukemin 4-1. Sen jälkeen tahtipuikkoa on kuitenkin heiluttanut mikkeliläisryhmä ja vienyt edelliset neljä kohtaamista.

Tähän tilastoon tiukasti pudotuspelipaikasta taisteleva savonlinnalaisjoukkue haluaa varmasti muutoksen ja ei tule pisteitä luovuttamaan kotihallissaan helposti.

Seuraa Heitä

Teemu Suhonen #4 |

Puolustaja

Kausi on vasta hieman yli puolessa välissä ja tehopisteitä on kertynyt jo 28, joka on kaksi enemmän kuin miehen aiempi yhden kauden piste-ennätys. Tuleeko tehomerkintöjä lisää Jukureita vastaan?

Miikka Männikkö #12 |

Laitahyökkääjä

Uusvanhana pelaajana Jukureihin liittyvältä konkarihyökkääjältä odotetaan tehoja ja johtajuutta. Vikkeläjalkainen hyökkääjä aiheuttaa varmasti päänvaivaa SaPKo-pelureille.

» Lähetä palautetta toimitukselle