Talvisalon taistosta jälleen punamusta?

MESTIS / Ennakko
Viime kohtaamiset ovat sujuneet näissä merkeissä.
Kuva © Joona-Pekka Hirvonen
Jokipoikien ja SaPKon kohtaamiset ovat perinteisesti olleet kuumia ja tasaisia kamppailuita, mutta viime aikoina tulokset ovat olleet selvästi punamustille mieluisia. SaPKolla painaa kolmen ottelun tappioputki, mutta perjantain ottelun alla on viikon lepo.

SaPKon viimeisin voitto joensuulaisesta arkkivihollisestaan on Mestis-kauden 2012-13 avauskierrokselta, minkä jälkeen Jokipojat on tuulettanut voittoa SaPKosta peräti kahdeksasti putkeen. Talvisalossa joensuulaisjoukkue kaatui edellisen kerran kevään 2012 pudotuspeleissä. Sen jälkeiset viisi vieraskohtaamista ovat menneet ärjypaidoille.

Näiden joukkueiden kohtaamisissa on ollut usein paljon tunnetta ja taistelua, mistä tuloksena on ollut usein isot rangaistusminuutit. Viimeisin kohtaaminen lokakuun lopussa oli pitkään aikaan ensimmäinen, jossa ei ulosajoja jaettu. Tämän kauden kohtaamiset ovat menneet joensuulaisille voitoin 3-0.

— Ottelut SaPKoa vastaan ovat aina tiukkoja ja kummia vääntöjä. Pään pitää pysyä kylmänä, sillä SaPKo on kova joukkue provosoimaan, toteaa joensuulaisjoukkuetta luotsaava Mikko Haapakoski verkkolehti Mehtimäkeläisessä.

Joensuulaisjoukkue onnistui voittamaan keskiviikkona Hokin kotonaan tiukan taistelun jälkeen. 2-0-voiton suurimpina sankareina häärivät maalivahti Daniel Spence, Mikael Ruohomaa sekä paluun Jokipoikiin tehnyt kärppähyökkääjä Saku Mäenalanen.

Pässipaidoilla puolestaan peli ei ole piristynyt. Maaottelutauon jälkeiset kolme ottelua eivät pistepussia ole kartuttaneet, vaan savonlinnalaisia vahvempina kaukalosta ovat poistuneet niin LeKi, TUTO kuin KooKookin. Lempäälässä tehdyt neljä maalia olivat kuitenkin positiivinen asia maalinteon kanssa kamppailleelle SaPKo-miehistölle.

Kotijoukkueen maalilla aloittaa Jani Kautto. Liigalainoja joukkueessa on kolme: Ville Järveläinen, Robert Leino ja Ville-Veikko Eerola.

Vierailijoilla terveystilanne on varsin hyvä. Joensuuhun saatiin hiljattain kaksi mieluisaa lainaa Kärpistä, kun Mäenalanen ja puolustaja Markus Nutivaara liittyivät ärjypaitoihin. Nutivaaran esitys Mestis-debyytissään keskiviikkona oli varsin mainio, ja vastuuta lienee luvassa jatkossakin.

Jokipoikien kokoonpano on täsmälleen sama kuin keskiviikon Hokki-kamppailussa maalivahtia lukuunottamatta. Torjuntavuorossa on vuorostaan kakkosvahtiMikael Edelmann.

Seuraa Heitä

Pekka Niemimaa #13 |

Keskushyökkääjä

Vahvaa sentteripelaamista illasta toiseen. Pisteidenkin valossa paras SaPKo-kausi menossa, onhan hyökkääjä sisäisen pistepörssin sijalla kolme.

# |

Puustinen oli keskiviikon Hokki-ottelussa hyvin pirteällä pelipäällä heti alkuminuuteista asti. Tätä intoa tarvitaan Talvisalon aina vaikeassa vieraskaukalossa.

» Lähetä palautetta toimitukselle